« Täydellinen luomuruokaan siirtyminen houkuttaa, mutta | Etusivu | Lapsena kunnankirjaston paras videokasetti sisälsi »
joulukuu 12, 2003
Lapsena ajattelin hirvityksensekaisella uteliaisuudella tonttuja,
Lapsena ajattelin hirvityksensekaisella uteliaisuudella tonttuja, jotka
vakoilivat ikkunoiden takana. Tällaisesta isoveli valvoo
-tyyppisestä kiltteysyhteiskunnan pakkoylläpidosta oli seurauksena
vain ulkokultaisuutta ja se, että tein kaiken pahani suljettujen ovien
tai sohvan takana. Kuten esimerkiksi leikkasin saparoiden päät
tasaisiksi. ("Kato äiti kuinka hienot!")
Jouluaattona yritin vastavuoroisesti vakoilla Joulupukkia - hän ehti
harvoin käydä meillä henkilökohtaisesti, jätti vain lahjat
portaille, ja olisi ollut huisin jännää yllättää hänet itse
teossa purkamassa rekeään meidän pihassa. No, aina se tietysti
pääsi tekemään tekosensa salaa. Sekä pelkäsin että toivoin pukin
näkemistä; sen salaperäisen tyypin bongaaminen olisi ollut
jännää, ihanaa, mutta mukana oli myös vaaran tunne. Ja ne risut.
Aika monena vuonna olin joulukuun ankarasta parannuksen
näyttelemisestä huolimatta ollut keskiarvoisesti melko rasavilli, ja
vanhemmat ennustivat synkkinä minulle pelkkiä koivunvittaksia.
Joulupukki tuomitsee kuin jokin jumala ikään hyvät ja pahat tekomme.
Pukki on pelottava. Kovaääninen vieras mies, jonka parran ja lakin
alta ei näe kasvoja, että voisi päätellä, onko se oikeasti niin
ystävällinen kuin yrittää esittää. Se esittää vaatimuksia:
sille on laulettava vaikka itku silmässä ei uskaltaisi. Pukki pitää
vain kilteistä ja sirkeistä lapsista. Ujoja, rumia, köyhiä ja
tavallisia ei edes mainita lauluissa. He ovat potentiaalisia
risunsaajia. Vanhempana olen vältellyt markettien ja pikkujoulujen
pukkeja, koska ne ovat jotenkin ahdistavia - kuin kadulla lehtisiä
jakavat ihmiset, jotka tyrkyttävät omaa asiaansa, vaikka minua
kiinnostaa vain oma olemiseni tai etenemiseni. En ole kiinnostunut
joulupukeistakaan, koska lapsenuskoni on aikaa sitten mennyt, enkä sen
maailmanluokan huijauksen jälkeen voi uskoa olevan olemassa mitään
yliluonnollista, jota en omin silmin näe henkilökohtaisesti
toimittamassa ihmeitään.
