« Puhelinkammo | Etusivu | Kultainen kuukkeli »

helmikuu 03, 2004

Arkipäivän fanaatikot nyt

Alan huomata itsessäni fanaatikon piirteitä. Luontaisesti suhtaudun mielestäni moneen asiaan neutraalisti, mutta kai minussakin on sitten pieni, yksisilmäinen natsi. Esimerkkitapaukseksi kelpaa tämä (ensin pieni alustus):

Lauluthan ovat mitä kätevin propagandan väline. On oikein, että musiikissa on asennetta (tämä kirjoitus innoitti minua kirjoittamaan). Jos niissä esitetyt ajatukset (jos niissä edes esitetään mitään ajatukseksi asti edennyttä, vai onko kyse pelkästä babyiluvu:sta) eivät nyt suoraan käännytä ketään ideologiassaan, ainakin ne tukevat samoin ajattelevien maailmankuvaa.

Eri tavalla ajattelevat eivät välitä. Tai saavat hepulin. Joulun aikoihin ostin ensimmäisen the Cranberriesin albumini No Need to Argue. Rakastuin siihen aivan täysin. Sitten, sanoja hieman tarkemmin tutkaillessani huomasin, että tämä yksi kiva kappale taitaa kertoa abortista, tarkemmin: vastustaa aborttia.

Välittömästi assosioin: Irlanti - katolisuus - kiihkouskonnollisuus - käsitykset syntyvyyden sääntelyn oikeutuksesta. Kaksi viimeistä kohtaa saavat minut näkemään punaista, ja äsken vielä jumaloimastani yhtyeestä meni maku. En vieläkään, monen viikon jälkeen pysty kuuntelemaan sitä hyvällä mielellä, pelästyin näet itsekin vähän reaktiotani. Suutuin, kun minua yritettiin "salakavalasti" propagoida väärään suuntaan.

Monty Pythonin pilailevaa versiota samasta aiheesta voisin vastaavasti pahanilkisesti käkättäen kuunnella vaikka maailman tappiin. Varsinkin elokuvassa Meaning of Life aihe on esitetty melko kyynisesti.

Nykyiset purkkaa aivoille tarjoavat nuorekkaat radiokanavat, joista yhtäkään en kestä kuunnella, taitavat tietää, mitä tekevät, kun soittavat, noh, mitä soittavat. Moni autoradio ja stereolaitteisto säästyy lentämästä ikkunasta jonkun hillittömän kiihkoilijan toimesta.

Laura 03.02.04 14:45