« Kultainen kuukkeli | Etusivu | Raha tuo onnen. »

helmikuu 04, 2004

Oi näitä aikoja

Törmäsin tänään ihka ensimmäiseen kaveriin, jonka sain opiskelemaan muutettuani. Satuimme samaan opiskelija-asuntolan soluun, olimme molemmat uusia opiskelijoita samassa tiedekunnassa, joten meillä oli ensimmäisenä päivänä yhteinen aloitustilaisuus.

Ensimmäisen vuoden jälkeen muutimme soluasunnosta eri suuntiin, emmekä pitäneet yhteyttä, mutta yleensä ollaan moikattu, jos on kohdattu. Oli todella hyvä, että satuimme yhteen juuri tänään, sillä hän kertoi muuttavansa jo perjantaina vakituisen työn perässä pohjoiseen. Kauas pohjoiseen. Oli valmistunutkin joulun aikaan. Tuskin siis enää koskaan törmään häneen missään.

Paras kannustin oman gradun ajatteluun on se, kun tuttavat ympäriltä yksitellen alkavat ensin tuskailla opintotuen loppumista, sitten graduaan ja lopulta heillä on ylpeänä esittää kypsyyskokeen päivämäärä. Ensin tällaiset tuumat herättävät kauhua ja epäuskoa, sitten ajatuksen, että ehkä elämää on opiskeluajan jälkeenkin. En kuitenkaan ole vielä täysin vakuuttunut viimeisestä. Elämä toki jatkuu, jos saan jäädä tänne opiskelupaikkakunnalleni, tai jos työtä löytyy edes synnyinseudulta, mutta jos työn perässä onkin muutettava johonkin aivan tuntemattomaan paikkaan, luulen, ettei elämää ole.

On helppoa muuttaa uudelle paikkakunnalle opiskelemaan: opiskelijayhdistykset, oppilaitosten kerhot ja muut pitävät huolen, että tekemistä on ja sosiaalisia kontakteja saa, jos haluaa. Mutta työpaikka tarjoaa vain työtä: mitä teen loppuajan? Huokailen tippa silmäkulmassa ikkunassa ajatellen Tampereen aikoja? Luenko vain kirjoja loppuelämäni, hankinko akvaariokaloja? Aloittaako kaikki alusta?

Tätä ajatellessani tuo edellä mainittu "ensimmäinen kaverini" alkaa vaikuttaa entistä rakkaammalta. Oli todella tärkeää, että ensimmäinen ihmiskontakti kokonaan uudessa elämässä oli hyvä. Ehkä se peräti muutti elämäni; en nimittäin lukioaikoina ollut kovin suosittu tai erityisen sosiaalinen, mutta hyväksyvät kokemukset opiskelijapiireissä ovat päätyneet muodostamaan melkoisen laajan ystäväpiirin.

Valmistuminen taitaa olla kohdallani uskaltamiskysymys. Tulevaisuutta on mukava suunnitella. Jos se on arvailujen ulottumattomissa, pyrkisin mielelläni välttämään sitä.

Laura 04.02.04 20:06