« Pihalla | Etusivu | Kirkastus »
huhtikuu 07, 2004
Lasten vapautusrintama
Mikä siinä on, ettei urbaaneja penskoja kiinnosta kalliilla rahalla rakennutetut hiekkalaatikot ja keinut, vaan pitää olla tiellä? Yhdelläkin lähes piikkilangalla varmistetulla juuri läpikulkuun sopivalla leikkikentällä, josta on läpikulku kielletty, olen nähnyt vuoden aikana lapsen yhden (1) kerran. Sen sijaan pelataan jalkapalloa siinä, mistä kevyt liikenne kulkee.
En nyt siis millään muotoa väitä, että kaupunkilaislapset olisivat jotenkin huonommassa asemassa kuin maalaislapset, mutta onhan näiden kahden sikiölauman vertailu sama kuin laitettaisiin häkki- ja luomukanat keskinäiseen syyniin.
Ei ole kaupunkilaislapsen vika, ettei ole muuta paikkaa perustaa pesäpallokenttä kuin siihen, mistä vihaiset aikuiset tahtovat vain mahdollisimman nopeasti kulkea läpi käsissä ostoskassit, jotka estävät laakapallojen torjunnan.
Ei ole kaupunkilaislapsen vika, jos luonto ajaa jättämään muovilapiot juuri siihen kohtaan, josta vihaisen aikuisen polkupyörän pyörän olisi tarkoitus kulkea.
Kyllä vaan maalla on paremmin; huuto ja kiljuna ei kuulu naapuriin, koska se sijaitsee parhaimmillaan jopa kilometrien päässä. Samasta syystä kekarat eivät ole myöskään tiellä, ja omalla tontilla saa olla vaikka au naturel.
Jos murskaantuneen leikkitraktorin yli johtavat autonrenkaan jäljet, on syy oman iskän tai äiskän. Ei ole rakennettu turhan panttina seisovia leikkikenttiä. Koko meidän kylällä oli kaksi keinua koulun pihassa, ja niihin piti jonottaa. Huviksemme kivitettiin susia. Ainoa sallittu urheilu oli sauvakävely, ja sauvoilla piti tulla kouluun kesät talvet. Maaseudultahan ovat muut jo paenneet; siirretään
lapset sinne.
