« Valituksen makua | Etusivu | Elävien kirjoissa »

heinäkuu 02, 2004

Mee-noo-lip pu

Kyllä siinä jotain ihan omaa romantiikkaansa on, että on plakkarissa pelkkä menolippu. Niin kauas kuin junalla ylipäätään viitsii matkustaa.

Tai no, on sitä paluumatkaa alettu ajatella. Hyvä onkin, ettei olla sitä stressattu aiemmin, voisi nimittäin olla mahahaava tällä hetkellä. Pohjois-Norjaan pääsee näennäisen kätevästi juna-linjuri-linjuri-juna -yhdistelmällä; mitä nyt vähän joutuu odottelemaan välillä. Mutta yritäpä päästä takaisin. Voit valita, odotatko kuusi tuntia Luulajassa vai yhdeksän ja puoli tuntia Haaparannassa. Yöllä, luonnollisesti. Ja näin mukavat ajat siis, jos matkustat viikolla. Viikonloppuna vastaavat ajat ovat yksitoista ja kaksitoista tuntia. Vielä seitsemän vuotta sitten (onko viime kerrasta jo niin kauan?) paluumatka oli jopa sujuvampi kuin meno pohjoiseen.

Helppo ratkaisu olisi mennä hotelliin, mutta kun se niin kivistää kukkaroa. Jotenkin en haluaisi kuitenkaan altistua Pohjois-Ruotsin oletetulle rikollisuudelle tai asemanseudun alkkiksille (ne ovat kai universaali ilmiö) lauantaiyönä. Kuusi tuntia näissä lämpötiloissa ehkä vielä nuokkuisikin jossain aseman penkillä. Ellei ole kehitellyt riitaa matkustusseuransa kanssa. On sitä vietetty useampia yön tunteja jossain Puolan Pieksämäellä hirveillä pakkasillakin. Toisaalta hotellista saisi aamupalaa.

Jos vielä jostain saa valittaa - vaikka se ei mitään autakaan, mutta valittaminen sinänsähän on itseisarvo - niin Internetin typerin karttapalvelu on kyllä Lulekartan Java Virtual Mashine:ineen. Pelkän rautatieaseman löytäminen vaatii yli-inhimillisiä informaatiovelhon taitoja. Kolmen eri karttapalvelun ja onnen yhdistelmällä se viimein löytyi. Mahahaava. Laura 02.07.04 14:11