« Onnellisesti ohi | Etusivu | Kiiruhtaen tulee vain stressiä »

heinäkuu 20, 2004

Ilmari Vesterinen: Esinepeli

"Laajoilla aroillaan baskiirit myivät venäläisille maata niin paljon kuin ostaja ehti päivässä kiertää. 'Minkä verran kierrät maata päivässä, sen verran on sinun.' Ehtona oli, että maanhankkijan oli palattava lähtöpaikkaan ennen auringon laskua. Kaiken, minkä hän ehti kiertää ennen auringonlaskua, hän sai. Maata halajava talonpoika juoksi aamuvarhaisella aroilla, kiersi laitumia ja jokivarsia. Ehtisikö hän vielä saada tuonkin maakappaleen? Auringon laskiessa hän palasi viimeisillä voimillaan paikkaan, josta oli aamulla lähtenyt. Perille päästyään hän vaipui kuolleena maahan. Baskiirit kuoppasivat talonpojan: hän oli saanut tarvitsemansa maan. (Leo Tolstoin kertomuksen mukaan, 1979.)

Mary Douglas ja Baron Isherwood toteavat, ettei kukaan tiedä, miksi ihmiset haluavat tavaroita (1996: 3). Länsimainen ihminen on kuin Tolstoin kertomuksen talonpoika: hänen tavaranhimollaan ei ole määrää. Esineitä kootaan pienestä pitäen. Jos jokin tavara on ollut meillä lapsena ja on kadonut, kaipaamme sitä. Esineet vetävät meitä puoleensa. Oman erityisen ryhmänsä muodostavat esineiden keräilijät ja museot, joilla on ohjelmallinen esinehimo. ---

--- Arvion mukaan aikuisella länsimaalaisella, siis myös suomalaisilla, on käytössään 10 000 - 20 000 esinettä (D. A. Normanin mukaan Periäinen 1996: 11, 94)." Teoksessa Pandoran lipas: Virvatulia esineiden maailmasta, 2001. Laura 20.07.04 22:49