Elämä ja mielipiteet

Jyri Vartiainen: Sanon vielä tämän
Teos, 2024
137 s.

Runoilijanakin kunnostautuneen Jyri Vartiaisen Sanon vielä tämän on kokoelma pieniä kirjoituksia. Novelleiksikin nämä ovat vähän lyhyenpuoleisia, jutut ovat pisimmilläänkin muutaman sivun katkelmia. Lastuja, siis? Juttujen otsikot ovat enimmäkseen ytimekkään yksisanaisia, eikä itse kirjoituksissakaan innostuta kovin vinhasti revittelemään. Ollaan hyvin arkisten ja yksinkertaisten asioiden äärellä.

Kokoelman aloittava ”Luostari” on suorastaan pitkä kertomus, siinä on jopa kaksi osaa. Ensin kuvataan koirien haukkumista, hellettä ja yksinäisen miehen elämän järjestystä. Aamupala, kuntopyörä, punnerrukset ja vatsalihasliikkeet, suihku, kirjoitustöitä, lounas aina samassa lounasravintolassa, lisää töitä, kiikkumista pihakeinussa. Toisessa osassa pohdiskellaan edelleen haukkuvia koiria, luetaan hetki kirjaa, käydään kaupassa ja kävelyllä ja käydään taas suihkussa masturboimassa ja peseytymässä. Siinäpä se.

Tällaista vähäeleistä ja pieniin asioihin keskittyvää tarkkaavaista kuvausta Sanon vielä tämän on täynnä. Minulle tulee tästä mieleen lähinnä Maarit Verrosen novellistiikka. Verrosen ulkopuolisuuden kuvaukset ovat kuitenkin kautta linjan kiinnostavampia kuin Vartiaisen tekstit. Näen, että näissä on taidokkuutta, tarkkaa havainnointia ja selkeää yksityiskohtien piirtämistä, mutta minun oli hyvin vaikea löytää teksteistä sellaista tarttumapintaa, joka olisi saanut kiinnostumaan niistä enemmän. Luin kokoelman läpi lopulta kovin mekaanisesti.

Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin ja Kulttuuritoimitukseen. Minut löytää myös GoodReadsista ja StoryGraphista. Instagramissa olen @mikko_lukee.

Heikki Rönkkö: ASDF Boot
Éditions Schméditions, 2018
72 s.

Heikki Rönkön sanaton sarjakuva ASDF Boot kuvaa perhe-elämää sukellusveneessä postapokalyptisessä maailmassa. Sen aloituskohtauksessa laiturilla aikaansa viettävät rähjäiset selviytyjät ilahtuvat, kun paikalle saapuu sukellusvene. Tunnelma kääntyy nopeasti, kun sukellusveneen kapteeni, perheen isä, ampuu selviytyjät. Isä ja äiti käyvät nopeasti kippaamassa raadot mereen ja sen jälkeen perheen kolmoset kutsutaan kantamaan selviytyjien tavarat sukellusveneeseen.

Että sellaista perhe-elämää. Ligne claire -tyyliin piirretty sarjakuva näyttää leppoisalta, mutta on aiheiltaan synkänpuoleinen. Perhe-elämä ydintuhon jälkeisessä maailmassa ei ole helppoa, varsinkin kun sitä joutuu elämään kulahtaneessa sukellusveneessä. Äidin alkoholinkäyttö on perheelle ongelma, eikä isäkään kovin hyvinvoivalta vaikuta. Perheen tilanne kärjistyykin albumin aikana lopullisella tavalla.

Sanattomuus – ja äänettömyys, ei tässä äänitehosteitakaan ole – luo omaa kummallista tunnelmaansa. ”Seikkailukertomus ilman seikkailua ja komedia ilman huumoria”, olen nähnyt tätä kuvailtavan, ja se on osuva kuvaus. ASDF Bootin tunnelma on todella vino. Kannattaa tutustua, sen verran herkullisella tavalla oudosta teoksesta on kyse.

Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin ja Kulttuuritoimitukseen. Minut löytää myös GoodReadsista ja StoryGraphista. Instagramissa olen @mikko_lukee.

Petteri Kantola: Ajan kanssa : Kesäni Marcel Proustin seurassa
Suuri Kurpitsa, 2016
80 s.

Tämä satunnainen kirjastolöytö piti tietysti napata luettavaksi, kiitos Proust-viittauksen. Petteri Kantolan esikoisteos on todella kauniisti piirrettyä sarjakuvaa, joka keskustelee Proustin kanssa. Kirjan päähenkilö, vähän kummallisen näköinen suuton mies, haluaa paeta eroaan jonnekin, missä voisi vain olla. Vastaus löytyy yllättävästä perinnöstä: mies perii setänsä talon, jossa on viettänyt lapsena kesiä.

Mies pakenee setänsä talolle ja pakkaa mukaansa Kadonnutta aikaa etsimässä -sarjan – ehkä tämä on tilaisuus lukea Proustit läpi. Kadonnutta aikaa etsimässä kuvastaa vapautta ja aikaa. Talolla kohdataan sedän kasvattihirvi Muussi, naapurissa asuva omaperäinen astrofysiikan professori ja löytyypä puuhun kiivenneenä itse Marcel Proustkin, jonka kanssa käydä keskusteluja asioiden olemuksesta.

Pakko myöntää: sarjakuvan tarina ei lopulta puhutellut. Yksi tekijä tässä on se, että tekstiä on runsaasti ja tekstaukseen valittu kirjasin on suoraan sanottuna aivan kamala. Se on vaikealukuinen ja sekavan näköinen. Lukeminen on raskasta. Eksyksissä olevan miehen pohdiskelu elämästä Proustin kanssa ei ehkä muutenkaan niin sytytä.

Kuvituksen osalta Ajan kanssa on kuitenkin hienoa työtä. Kantolan herkkä vesiväriväritys on todella kaunista, omalaatuisen kuvakulmien käyttäminen virkistää ja ääriviivoja käytetään taiten kuvaamaan ajan kulumista. Esikoisteokseksi Ajan kanssa on kuvitukseltaan huikean hienoa työtä. Sen vuoksi sitä kelpaa kyllä suositella, vaikka tekstipuoli ei niin sytyttänytkään.

Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin ja Kulttuuritoimitukseen. Minut löytää myös GoodReadsista ja StoryGraphista. Instagramissa olen @mikko_lukee.

Susanna Kesänen: Ja 10 muuta joita en muista
Omakustanne, 2021
96 s.

Susanna Kesäsen sanaton sarjakuva Ja 10 muuta joita en muista jättää lukijalle tulkinnanvaraa. Tarinassa ilmeisesti joku murtautuu autiotaloon ja löytää sieltä laatikollisen vanhoja valokuvia. Niitä tutkaillaan ja kerronta kenties laajenee kuvaamaan laajemmin kuvien kuvaamaa mennyttä elämää – sitä on vaikea sanoa, koska asioiden konteksti ei sinänsä samanlaisista kuvista aukene.

Sekalaisen kuvavirran tulkitseminen ei kovin selkeää tai kiinnostavaa tarinaa mielessäni muodosta. Vaikka ei kai siinä – jos katselee jonkun tuntemattoman ihmisen valokuvia, eihän niistäkään sen kummempaa tarinaa synny, on vain irtonaisia kuvia, joille voi mielessään sommitella jotain kontekstia ja kehystä. Jos Kesänen on pyrkinyt tällaiseen vaikutelmaan, siinä on onnistuttu.

Osin syy, miksi en tälle kirjalle syttynyt, on valitun kuvitustyylin. Teos on mustavalkoista lyijykynäpiirrosta. Tämä tekniikka ei minua puhuttele koskaan: lyijykynillä tehtyjen ja raskaasti väritettyjen teosten harmaus on yksinkertaisesti liian ankeaa. Taitavasti Kesänen toki piirtää ja sommittelussa ja asettelussa on oivallusta, mutta en pääse lyijykynäkuvituksen harmaudesta yli. Minua tämä muistojen ja valokuvien kimara ei siis saanut innostumaan.

Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin ja Kulttuuritoimitukseen. Minut löytää myös GoodReadsista ja StoryGraphista. Instagramissa olen @mikko_lukee.

Daniel Friebe ja Pete Goding: Pyöräilyn klassikkonousut
WSOY, 2011
Suom. Miika Arhio
223 s.

Polkupyöräilijöillä on fiksaationsa raskaisiin ylämäkiin. Erityisesti kunnon ylämäet tuntuvat kiinnostavan isojen pyöräilykilpailujen järjestäjiä, ja miksipä ei: raastava ylämäki on varmasti kiinnostavampaa katsottavaa kuin tasaisella tiellä ajaminen. Minä en niin tiedä – mieluummin olen itse ajamatta ylämäkiä, enkä kilpapyöräilyä seuraa.

Pyöräilyn klassikkonousut -kirja tarttui kuitenkin matkaan kirjastosta. Se esittelee Euroopan 50 legendaarisinta ylämäkeä, joista suurin osa on tuttuja Tour de Francelta, Giro d’Italialta ja Vuelta a Españalta. Mukana on myös vähän pienempiä ylämäkiä, esimerkiksi Belgiasta.

Kirjan näkökulma on yhdistelmä reittiopasta ja kilpapyöräilyn historiaa. Reitit esitellään tarkkuudella, joka soveltuu niiden ajamisesta kiinnostuneille, mutta ohessa tarjotaan kelpo annos Tour de Francen ja muun kilpapyöräilyn historiaa. Mäet esitellään numeroin ja kuvin; Pete Godingin valokuvat ovat hienoja. Jyrkkyysprosentteja on hauska vertailla paikalliseen mäkeen. Oma Lukonojanmäkemme pärjää kyllä monille rajummille nousuille jyrkkyydessään, mutta lyhythän se on.

Minulle kiinnostavin historiatieto liittyi italialaisen rautakauppiaan pojan Tullio Campagnolon vaiheisiin Croce d’Aunella: Campagnoloa otti päähän, kun vaihteiden vaihtamiseksi oli irrotettava koko takapyörä ja käännettävä se ympäri, eikä se onnistunut jäisin sormin. Suivaantunut Campagnolo kehitti pikalinkun, jollaisella pyörien renkaat nykyäänkin kiinnitetään paikoilleen. Campagnolo edisti myös vaihteistoja, ja vaikka Shimano ja SRAM ovatkin nykyään tärkeimmät polkupyörien voimansiirron valmistajat, Campagnolo oli pitkään ammattilaisten ykkösmerkki.

Yhteen pötköön luettuna Polkupyöräilyn klassikkonousut on aika toisteinen, mutta nättinä sohvapöytäkirjana, jota voi selailla sieltä täältä tai lueskella pidemmällä aikavälillä nousu kerrallaan se on mainio tapa tutustua ammattipyöräilyn historiaan – ja saada kenties matkavinkkejä.

Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin ja Kulttuuritoimitukseen. Minut löytää myös GoodReadsista ja StoryGraphista. Instagramissa olen @mikko_lukee.