Satunnainen polkkaaja pyöräili harvinaisessa kesähelteessä, kerrankin saattoi painella ilman villahousuja ja jopa sortseissa tarkeni. Punaisiin valoihin pysähtyi kasa fillaristeja. Vinkeä haju täytti pysähtyneen ilman. Satunnainen pyöräilevä polkkaaja oli paikallistavinaan lemun edellään odottavaan urheilupaitaiseen mieheen. Jopas, jopas on.

Helle vaati välikaljan terassilla, jaksaisi sitten taas jatkaa. Tuuli toi kai viereisestä pöydästä vinkeän lemahduksen. Jopas, jopas on. Huh. Satunnainen polkkaaja päätti vaihtaa pöytää. Sama haju tuntui edelleen ikuisen nuhan turruttamissa sieraimissa. Hetkinen, en kai minä ole hajun lähde? Eihän kukaan huomaa, jos ihan vähän haistelen kainaloani? Nuusk. Ei, ei olllut samoja eksoottisia aromeja kainalossa. Voisiko jalkahiki tuoksua niin voimallisesti, että laittaisi silmät kirvelemään jopa kengät jalassa? Ei, koipiani en lähtenyt haistelemaan julkisesti.

Tuoppia nostaessani huomasin hajun voimistuvan. Nuuhkaisin kättäni. Kaapista löytämäni vuosia vanha Nivean aurinkorasva lemusi kammottavalle. Huh. Rasva oli lojunut alitehoisena kaapissa aikakausia, ja olin ruiskaissut siitä kermat iholle parempien rasvojen loputtua.

Oluen jälkeen painelin ensimmäisen kauppaan ostamaan tuoretta tavaraa suojaamaan nahkaani syövältä. Kerroin kaksikymmentä voisi olla sopiva. Nuuhkin pulloja ja totesin kaikkien olevan varsin räväkästi hajustettuja. Miksi hyllyssä ei ole yhtään hajusteetonta? Tavallinen suomalainen mies ei halua haista äitelälle aurinkorasvalle. Kysyntää hajusteettomalle luulisi olevan, sillä puolet kansakunnasta roikottaa kiveksiä jalkojensa välissä.

Lopulta tulin siihen tulokseen, että Ambre Solaire tuoksuu miedoimmin, joten poimin sellaisen paremman puutteessa mukaan.

Jos koleat ilmat palaavat, ilmoittaudun syylliseksi. Kaapistani löytyy taas riittävän tuhtia aurinkorasvaa, joka eltaantunee aurinkoisten päivien uupuessa.