Kuulin eilen, että kaukainen sukulaiseni rapakon takaa siirtyi yhdeksänkymppisenä autuaammille maille pari viikkoa sitten. Ensimmäisen kerran näin pariskunnan samana vuonna kuin pääsin ripille. Olivat jo varttuneemmiksi ehdittyään päättäneet lähteä sukuloimaan kauas Suomeen. Sain neljäkymmentä dollaria rippilahjaksi, valtava rahasumma silloin, ainakin minulle. Raahasivat laatikollisen Wrigley's Spearmint -purukumia mukanaan, koska eivät tienneet saiko sitä Suomesta. Kunnon jenkkejä.

Sukulaiseni puhuma suomi oli kiehtovaa. Englanti oli tietenkin se tutumpi kieli mutta äidiltä oli peritty myös murteellinen suomi. Paikallisessa Suomi-seurassa kaikki tenavat puhuivat kotiseutunsa murretta, joten lapsuudesta ja äidiltä opittu kieli sai vielä pieniä lisämausteita. Täysin ymmärrettävää puhetta ja samalla kiehtovaa.

Tähän pitäisi varmaan laittaa muistoviisu. Jos kyseessä olisi nuoremman sukupolven edustaja, biisi olisi tietenkin Immigrant Song. Ehkäpä vanhempi ihminen ei olisi ymmärtänyt sitä mutta saattaisi hyvinkin arvostaa mahtipontista Jarrea. Siispä muistokappaleeksi The Emigrant. Tai voittehan te kuunnella molemmat. Suotavaa.

Kivat muistot jäi, Nellie.