« Odottavan aika on pitkä | Main | Päivän riemut »

Ikinuori hiiri

mikki_2.jpgMikki Hiiri täytti tällä viikolla 80 vuotta. Siimahäntä kuului olennaisesti minunkin lapsuuteeni. Silloin Mikki Hiiri ampui surutta konekiväärillä rosmoja, joilla yleensä oli kainalohousut. Sensuurin känsäisiin kouriin joutuisi Mikki välittömästi nykyaikana. Pallokorva oli seikkailuissaan kekseliäämpi kuin MacGyver.

mikki_1.jpgYksi muistettavimpia tarinoita on Giovan Battista Carpin hulvaton ja täysin päätön Kuumatka. Juonessa ei ole pienintäkään logiikan häivää, suorastaan riemastuttava kohellus. Pitkässä tarinassa on paljon yksityiskohtia ja kiehtovia hahmoja. Minäkin haluaisin mennä paistamaan munakasta Saturnuksen tulikuumilla jäärenkailla.

Vaikka Aku Ankka olikin hahmona läheisempi, niin Mikinkin seikkailut tuli luettua tarkasti. Kuten monet muutkin nassikat, opin minäkin lukutaidon Walt Disneyn korporaation opastuksella jo varsin nuorena. Kaksivuotiaana taisin vielä keskittyä lähinnä kuvien katseluun, samaa epäilen tekevän myös Mikki Hiirestä ja spaddusta nauttivan vesselin.

Comments

Joo mä muistan ton avaruusmatkajutun. Jäätä renkaista ja hallu-pupu? Aivan loisto :-)

Juuh, Kuumatka on hieno, ja muutenkin taskari-Mikit iskivat lujempaa kuin saman ajan Akkari-Mikki.

Ja juu, itsellekin olennainen motivaatio opetella lukemaan oli Walt Disney, ja tama on myos asettanut sen pohjan jonka pohjalta muuta kulttuuria kasitellaan (olen hammentanyt ihmisia mm. selittamalla Waiting for Godotin Roope-sedan hahmon pohjalta).

Se hallu-pupu oli rautaa! Siinähän oltiin käytännössä ajan hengen tyyliin LSD-tripillä.

Akkari-Mikit olivat kesympää tavaraa. Don Rosa voisikin seuraavaksi vääntää Samuel Beckettiä sarjakuvaksi.

Oho, tuollainen tarina on mennyt minulta kokonaan ohi vaikka taskareita kulutinkin penskana taajaan. Vanhat italo-Mikit ovat kyllä rautaa, siitä olen ihan samaa mieltä. Varjojen kapina ja Kalidornian kuningas tulevat noista alkuaikojen taskukirjoista etummaisina mieleen.

Kalidorniaa en muista, varjojen kapinasta kuulostaa tutulta. Italo-Mikki oli anarkistisempi kuin aikalaisensa jenkkiversio.

Mun eka akkarikokemus oli neljä päivää vanhana, kun iskä haki mut ja äiskän kätilöopistolta kotiin. Mukana oli neljä vuotta minua vanhempi serkkulikka, joka survoi kätkyeeseeni pinon Aku Ankka-lehtiä, jotta minä pieni rääpäle en pitkästyisi kahden tunnin autoajelulla kotiin. Sitten akkari kolahtikin postilaatikkoon heti seuraavalla viikolla ja aina siitä lähtien, jo neljäkymmentä vuotta. Vanhoista taskareista on pahnanpohjimmaisen pikkuveljen kanssa tapeltu ja päädytty sopuratkaisuun, jotta parittomat numerot mulle ja parilliset hänelle. Nykyakkareissa ärsyttää eniten mainosten määrä, jota en kertakaikkiaan jaksa tajuta. Onneksi taskarit ovat vielä mainosvapaita.

Aku Ankkaan pitää tutustua hyvissä ajoin! Akkareita en ole enää tällä vuosituhannella lueskellut. Nykyiset juonet ja piirrostyyli eivät oikein iske.

AIk hauska hiiri is the best lol

Post a comment