Voi veljet, että koin pelvoittavia hetkiä tänään. Aika reiluhkosti ylimittaiseksi kasvanut pehkoni kaipasi partaamon suorittamaa lyhennystä, joten varasin ajan vakiokynijälleni. Kerrankin sain ajankin ihan helposti.

Parturituoliin istuttuani kiinnitin huomiota lähes autokauppiasmaiseen Sisu-pastillien imeskelyyn. Flunssassa pastillien imeskely on tietenkin helpottavaa. Ohjeistin parturintätiä lyhentämään pääni kasvustoa ihan reippaalla kädellä. Nainen ryhtyi hommiin.

Kyniminen tapahtui totuttua verkkaisemmalla tahdilla, naisen liikkeet vaikuttivat hidastetuilta. Nuhaiseen nenääni leimahti pastillien alta viinan lemu. Ei kai se jumalauta ole humalassa? "Mitäsh näille pulishongeille pitikään thehdä?", kysyi täti ja pudotti samalla ensimmäisen kerran kamman lattialle. Ei perkele, sehän oli kännissä kuin ankka! Ja tukkani kimpussa!

Enää ei oikein voinut poistua paikaltakaan, nainen kun oli jo päässyt vauhtiin. Toivoin sen kykenevän hönössäkin jonkinlaiseen suoritukseen, jonka pystyisi myöhemmin korjauttamaan. Onhan parturi kuitenkin leikannut elämänsä aikana hiuksia kymmeniä tuhansia kertoja. Rutiinilla vaan. Kampoja tipahteli lattialle tasaiseen tahtiin, kummasti niitä kuitenkin riitti. Leikkaaminen tuntui tapahtuvan jotenkin oudossa järjestyksessä ja kovin vaikeissa asennoissa.

Kun nainen kysyi onko tukkaa lyhennetty riittävästi nyökin kiivaasti myöntävästi. Lopussa piti vielä pelätä niskavillojen raakkausta, kun täti kaivoi partaveitsen esiin. Olin aivan varma, että niskani on kohta verillä mutta kuin ihmeen kaupalla selvisin vaurioitta.

Olosuhteet huomioiden lopputulos oli kuitenkin tyydyttävä. Taidan kuitenkin lopettaa asiakkuuden ja etsiä seuraavaksi kerraksi uuden kynijän kasvustolleni. Kokemus oli liian jäätävä.