Siinä minä olin, mankeloimassa kauniina kesäisenä päivänä kohti kotia. Edessä näin pyörätiellä valtavan määrän miliisejä, viereisessä virastotalon tapaisessa lasihökkyrässä oli häslinkiä. Kurkistin sisään. Tilanne näytti olevan ohi, sheriffit taluttivat talonmiehen oloista heppua mustaan maijaan. Hieman harmitti, että en ehtinyt nähdä paremmin mitä siellä oikein touhuttiin.

Polkaisin alaspäin viraston puutarhan vierusta pitkin. Hetkinen, mitäs tuo on? Pihalla nuorehko nainen osoitteli pistoolilla toista nuorehkoa naista joka oli maassa makuullaan. Vieressä makasi Ben Zyskowicz, joka yritti puhua uhkaajaa järkiinsä. Menin puskan taakse piiloon ja mietin mitä pitäisi tehdä. Poliisihan pidätti äsken väärän miehen. Ben Z. huomasi minut ja viittoili tulemaan sinne. Mikäs siinä auttoi, huokaisten löntystin joukkoon mukaan nurmelle makaamaan. Asenainen ihmetteli saapumistani ja ampui minua muitta mutkitta. Voi vittu, tähänkö tämä loppui, hämmästelin. Vilkaisin alaspäin. Luoti oli mennyt olkapäästäni läpi, valuin aika rivakasti verta. En tuntenut lainkaan kipua, kokeilin reikää jos sen saisi jotenkin tukittua. Ei tähän kuole.

Ben Zyskowicz motkotti ampujalle viikset väpättäen. Ampuja oli selvästi hämillään, oli ilmeisesti laukaissut vahingossa. Nurmikolla oli mukavan lämmin.