Nyt ei kyllä pysty - tehtävänantosi on mahdottomuus, vaikkei kyseisten ruokalajien mauissa vikaa olekaan. Näkeehän sen esmes eineshyllyllä, miten ammattiväen vaivannäöstä huolimatta pakkauskuvat ovat mitä ovat.

Jauhajain kuvakehitys selittyy osin silläkin, että meitsi on älynnyt jättäytyä kuvatouhuista melkein kokonaan pois ja jättää homman kokonaan miespuolisen pastanjauhajan käsiin. Enää ei kamera tärähtele hetikään niin helposti. (Tosin nyt viime päivinä olen onnistunut äheltämään blogiin pari omaakin räpsyäni.:)

Juu ei pysty.. mutta aivan Sairaan hyvän näköisiä ovat nuo sinun vartaasi! Kuola herahti suupielestä näppäimistölle heti tuon kuvan nähtyäni.. NÄLKÄ.

Tässä olen koettanut karistaa työn (= fyysisen löysäilyn) alkamisen myötä kertyneitä kiloja syömällä pelkkää perunaa ja silliä.. mutta tänään on pakko mennä varraskauppaan.. ihan pakko.

Haasteesi muistutti minua kaksi vuotta sitten ottamastani veden kielelle tuovasta hernerokkakuvasta, jonka sitten arkistoista etsin ja verkotin. Kas tässä!

Eineskuvaajat ovat valehtelun mestareita. Haluaisin nähdä miten mikromuonasta saa pakkauksen kansipahvissa olevan "tarjoilusuosituksen" näköisen.

Miten ihmeessä te jauhajat ehditte tehdä kaikki ne ruoat ja vielä syödäkin ne? Kunnioitusta!

Vartaat maistuvat sitä paremmilta mitä alkeellisemmissa olosuhteissa ne on tehty.

Ugus, kuvasi asetti nyt riman niin korkealle, että seuraavien yrittäjien on paha siitä enää parantaa.

Ihan sattumalta juuri eilen pohdin samaa asiaa, kun räpsin omasta sapuskastani kuvia ihkaensimmäiseen reseptipostaukseeni. (Ei niitä kai ole muita paljon tulossakaan; kaikkea pitää kokeilla edes kerran)

Keittokirjoissa ja television ruokaohjelmissakin on trendejä, joku aika sitten oli trendinä juuri "suu auki" blogin kaltaiset lähikuvat. Pidän niistä itse kovasti, vaikka välillä hermostutti ruokaohjelmat, joissa näytettiin ihan joka pippuri ja lusikka tiukassa lähikuvassa ja vatkauskin jollain saamarin telekaukoputkella.
Luulen, että kotikutoiset salamavalon räpsähdykset ruokablogeissa toimivat vähän samoin kuin heiluva kamera dokkareissa; ruoka tuntuu jotenkin autenttisemmalta ja helpommin saavutettavalta kun sitä ei esitellä ammattimaisesti.
Toisaalta tyylikäs kuva voi tehdä ihan yhdentekevästä mössöstä gourmet-kamaa. Miten muuten voi selittää tuhansien, täysin tyhjänpäiväisten kokkauskirjojen suosion. Ne ostetaan silmänruoaksi.

Väitän kuitenkin, että ruokablogeissa kuvien laatu on melkein aina suorassa suhteessa reseptien laatuun. (Sama pätee muuten käsityöblogeihin.)

osallistuin näköjään tietämättäni jonkinlaiseen päivän teemaan, kun länttäsin lounaskuvia Uguksen hernekeittokuvan jatkeeksi. (tämä on kohtaloni: eilen en saanut bloggeria toimimaan millään ilveellä. en tietenkään, kun lounaskuvapäivä on vasta tänään!)

Vieraihilta kieliltä käännetyissä kokkauskirjoissa on muuten usein ainesosien määrät kerrottu jotenkin ihmeellisesti, jota normi kotikokki ei voi ymmärtää.

Lounaskuvista tuli mieleen, että kanttarelli on punaisen kärpässienen ohella ainoa sieni, jonka tunnistan.

No johan herahti vesi kielelle! Eikä mikään ihmekään ole, että ruokakuvaajat ovat ihan oma ammattikuntansa... käsittääkseni.

Vielä kun vartaassa olisi pekoni ja sipulia, niin olisi aika täydellinen.

Kiitos kehuista! Kyllä nuo vartaatkin näyttävät todella syötäviltä. Otin haasteen jauhelihakastikkeesta vastaan.

http://suu-auki.blogspot.com/2007/08/pasta-bolognese.html

Hieman huijattu kastikkeessasi, mutta lopputulos varsin aito ja herkullinen. Olisi mennyt minuun täydestä ilman paljastusta.