Yksi on joukosta poissa
Reilu kuukausi sitten kirjoitin talomme mummokaksikosta, toisensa kymmeniä vuosia tunteneista vanhoista rouvista, jotka kulkevat rollaattoreilla aina ja kaikkialla yhdessä. Kohteliaita ja mukavia vanhuksia, kumpikin toisensa tuki ja turva.
Näin ikkunastani lipun olevan puolitangossa.
Comments
Iäkkäänä on varmaankin valmistautuneempi kuolemaan, mutta onhan luopuminen aina kipeä paikka. Miten voi tottua kulkemaan yksin, kun on pitkään ollut seuraa?
Posted by: Almamaria | 23.04.07 20:41
Aivan varmasti kuolema ei tullut yllätyksenä, varmasti silti on tyhjä ja turvaton olo. Ja kaipuu. Oikeastaan minullakin on ikävä, vaikka en paremmin tuntenutkaan.
Posted by: b. | 23.04.07 21:21