Sähköä Hilmassa
Tämä sähköisyys alkaa jo riipiä. Vaikka aamulla oli hanskat kädessä kun koskin autoon, niin sain sellaisen sähköiskun, että tuntui kun kynsi lähtisi irti. Tullessani töihin en uskalla koskea ensimmäiseksi tietokoneeseen, pelkään sen menevän sähköiskusta rikki. Kuoletan itseni ensin johonkin muuhun metalliseen. Kädet ovat niin halkeilevan kuivat, että muistuttavat satavuotiaan mummun vastaavia. (muista ostaa käsirasvaa töihin)
Anna Nicole Smith eli lyhyen ja luultavasti vähemmän tyydyttävän elämän. Raskaat huvit vaativat väistämättä veronsa. Veikkauksia, elääkö Paris Hilton vanhemmaksi? Hämmästyttävästi varsin epämääräisillä elämäntavoilla Burroughs ja Bukowski pysyivät hengissä eläkeikään saakka. Renttuilu on taitolaji.
Neulomisesta pidin eilen vapaapäivän. Laskin silmukoita olevan noin 60 kappaletta, mikä kommenttien perusteella on riittävästi. Vapautin toisen puikon bondagesta, tiukassa oli. Olen ilmeisesti vääntänyt turhan kireää tavaraa. Viikonloppuna yritän siirtyä seuraavaan vaiheeseen, uusi rivi pitäisi saada aikaiseksi. Jos sen saa tehtyä, niin kuvittelisin lopunkin sujuvan.
Comments
Sarjakuvaa ajan hengessä
Posted by: Alceste | 09.02.07 13:49
Meh. Sekin piti sitten rikkoa. Josko se olisi vähän leveämpi tämä laatikko että näkis mitä tekis. Vinkuti vink.
Posted by: Alceste | 09.02.07 13:50
Korjasin sohelluksen. Varsin hupa sarjakuva!
Totta, tarttis leventää tätä boksia. Vähän on kapeahko.
Posted by: b. | 09.02.07 13:56
Tuosta sarjakuvasta neuloja tunnistaa itsensä... Ja aiheessa pysyen, täysmuovinen lanka ei välttämättä auta viikon sähköiseen olotilaan. ;)
Posted by: Kristel | 09.02.07 14:04
Saakeli kun ei tahtonut millään löytyä mistä Movablessa saa kommenttilaatikkoa leveämmäksi. Nyt taisi onnistua.
Täysmuovinen lanka ei välttämättä ole kaulallekaan paras vaihtoehto. Vahingosta viisastuu.
Posted by: b. | 09.02.07 14:49
Muovilankojen etu on se, että ne eivät yleensä kutita. Vaan huono on sekin vaihtoehto, että koko ajan joutuu pelkäämään uutta, kenties kuolettavaa, tälliä. Auts.
Posted by: Pilvi | 09.02.07 15:04
Kuivaihoisen pelastus: Body Shopin hamppuvoide! On auttanut minua ja montaa muuta paremmin kuin mikään muu voide.
Posted by: Alma | 09.02.07 18:30
Tällä sivulla on video siitä oikean silmukan neulomisesta:
http://www.kaspaikka.fi/neulonta-A&O/tekniikka_ja_rakenne/oikea_silmukka.html
Ja siis aina oikea = aina vaan sitä samaa, oikeaa silmukkaa, kaikilla kerroksilla. :)
Ja kaulalle aina varma valinta on merinovilla, ei kutita, eikä ole muovia.
Posted by: Petra | 10.02.07 10:57
Ehkä olisi tuhlausta käyttää tähän kälyiseen liinaani muuta kuin muovilanka. Musta onneksi peittää virheitä.
Hamppuvoide! Olen kuullut käytettävän tupakan kanssa ja kekseissä, mutta voiteena. Kiehtovaa.
Video tuli tositarpeeseen. Tosin eivät ymmärrä, että "for dummies" -videossa pitäisi kaikki näyttää hidastettuna.
Posted by: b. | 12.02.07 10:09
Ehkä se bitcheily on rankempaa kuin renttuilu, kun ei ole niitä miehiä, jotka bitchin pelastaisi..? Rentun pelastaa aina joku nainen lopulliselta tuholta. Kaiken takana on nainen!
Posted by: ahmatti | 12.02.07 19:00