Viikonloppuna kapakassa pöytäämme tuli kohtelias vanhempi herrasmies. Mies kysyi lupaa voisiko tulla tähän polttamaan yhden savukkeen, vaikka te ette näytä polttavankaan. Hänen seurueensa kun on muuten savuttomalla puolella. Lupa ilman muuta myönnettiin.

Kaveri mietti tulevaisuutta, oli harkinnut vakavasti tupakoinnin lopettamista kun uusi tupakointilaki ravintoiloissa astuu voimaan. Nikotiinilaastareihin hän ei uskonut, oma poika tosin ei enää tupakoi, mutta pitää jo kolmatta vuotta nikotiinilaastareita. Ei hyvä. Sen sijaan hän ajatteli kokeilla lääkettä, joka toimisi kuten Antabus viinaan. Kaveri oli sillä päässyt eroon tupakanhimostaan, vaatii vain päättäväisyyttä ottaa kaksi tablettia päivässä.

Mies kävi illan mittaan useamman kerran pöydässä polttamassa kertoillen samalla elämästään. Elämäntyönsä mies oli tehnyt kauppaamalla säteilymittareita sun muita itärajan taakse. Neljännesvuosisata oli siinä puuhassa jo kulunut. Venäjällä on aika vaikea olla polttamatta tai juomatta. Tupakoinnin hän oli aloittanutkin vasta nelikymppisenä, myönsi typeräksi vedoksi. Moskovasta on tullut törkeän kallis paikka ja korruptio on pahentunut vuosi vuodelta. Mihinkään ei voi luottaa, eikä ole koskaan voinutkaan. Jos taksikuskilla on mahdollisuus periä ylihintaa, se varmasti tekee sen. Niiden kansanluonteeseen pitää vain tottua, ei siellä muuten bisnestä voi tehdä. Matkapäiviä Moskovaan kertyy niin paljon, että firma on hankkinut hänelle huoneiston keskustasta. Vuokra on 2000 euroa kuussa, mutta tulee se kuitenkin halvemmaksi kuin hotelliyöpymiset.

Lähtiessään juottolasta mies kävi vielä kättelemässä jä kiittämässä seurasta. Korrektisti esitteli meidät myös vaimolleen, joka oli tovit odotellut miestään savuttomalla puolella. Tämä mies oli malliesimerkki kohteliaasta tupakoitsijasta, joka ottaa lähimmäiset huomioon.