Lähes joka aamu työmatkani varrella eläkeläismies seisoo omakotitalonsa portilla ja katsoo ohikulkevaa liikennettä kädet selän takana. Vanha herra varmasti jo tunnistaa arvon polkkaajankin kulkuneuvon, ehkä jopa naaman. Tuntuu kuin mies katsoisi aina suoraan tuulilasin läpi silmiin.

Muutamaa korttelia kauempana sijaitsevan toimistorakennuksen pihalla on päivittäin samat kolme naista aamuröökillä. Kesäisin leidit istuvat betonisen piha-aidan päällä, nyt syksyn tultua värjöttelevät kylmissään ulko-oven vieressä, kuitenkin vielä ilman päällysvaatteita. Luultavasti puhuvat pahaa poissaolevista. Sehän on yleensä tapana tupakkapaikoilla.

Viimeisessä risteyksessä ennen kustannuspaikkaa vihreitä valoja odottelee hyvin usein sama valkoinen pakettimersu. Reilusti ruosteessa, paksu savu pöllähtelee pakoputkesta. Tuskin menee enää pitkään katsastuksesta läpi.

Tänään vanha herra ei ollut portillaan. Naisia ei näkynyt tupakalla. Ei ollut pakettiautoa savuttamassa. Eikö mihinkään voi enää luottaa?