Baarissa juttelemaan änkeytyi hyvässä myötäisessä oleva mies. Kaveri oli kovasti kiinnostunut, kun oli kuullut pöydässämme keskusteltavan lätkästä. Kehui itsekin pelanneensa kiekkoa aikanaan. Oli ollut tuulennopea laituri, joka haki kiekon mistä vaan ja lämäri lähti kovaa. Laitakahinoissa lensi kuin lapanen ja pelisilmää ei ollut lainkaan. B-junioreissa valmentaja kohteliaasti ilmoitti, että jos vaikka häipyisit täältä. Ei tullut pojasta Raimo Helmistä. Seuraavat 20 vuotta sitten onkin kulunut uuden harrastuksen, eli ryyppäämisen parissa.

Entisen beejunnun kännykkä pärähti soimaan. Vaimoke soitti ja kyseli olisiko herra mahdollisesti joskus tulossa kotiin. Hemmo alkoi hermostua eukkonsa tivaamiseen.

"No ei vittu kiinnosta! Pitääkö mun vittu vääntää tää sulle rautalangasta? Kohta Aa. Mä en oo tulossa kotiin. Mä vittu ryyppään nyt. Kohta Bee. Mikä vittu on koti? Kohta Cee. Mua ei vittu kiinnosta paskan vertaa mitä sä pienessä päässäs ajattelet. Kohta Dee. Mikä vittu tässä on niin vaikeeta ymmärtää?"

Ah, herrasmies. Katoava luonnonvara. Seuraavaksi mies, josta ei tullut Raimo Helmistä, hoksasi naapuripöydästä venäläisen miehen, jonka puhelin soi taukoamatta. "Hei toihan puhuu vittu saksaa! Sprechen Sie Deutsch? English? Sulla on perkeleen ruma soittoääni. Your fucking phone sounds awful. Mä tuun kuule juttelemaan sulle."

Lähes kiekkotähdeksi päässyt mies päätti kuitenkin hakea ensin uuden paukun. Baarimikko ilmoitti kuten entinen valmentaja miehelle, että jos vaikka häipyisit täältä. Sulle tuli valomerkki. Lätkämies ymmärsi yskän, ja kompuroi kohti uusia seikkailuja. Sitä ennen haukkui kuitenkin puhelimitse eukkonsa vielä kerran paskaksi.

Urheilu-uran loppuminen voi tosiaan ottaa koville.