Viisi vuotta sitten duunipäivän jälkeen olin matkalla kauppaan ostamaan modeemijohtoa tuliterään tietokoneeseeni. Radiossa hieman huvittunut naisääni kertoi jonkun koneen törmänneen World Trade Centeriin. Kuvittelin mielessäni jonkun hutilon tehneen pienkoneella näyttävän itsemurhan. Kotona asensin innokkaana ohjelmia koneeseen, kunnes avasin television ja huomasin kyse olevan jostain hieman vakavammasta asiasta. Osama ja kumppanit saivat nimensä kaiverrettua julkisuuteen ikuisiksi ajoiksi massiivisella tarpeettomalla väkivallalla.

Täällä kotoisessa maassamme pysytään onneksi vielä pienemmissä piireissä. Pieni ördäys riittää julkisuuden saamiseksi. En tiedä montako eri mielenosoitusta Asem-kokousta vasteen on järjestetty, mutta joka tapauksessa yhtä lukuun ottamatta ne ovat olleet turhia. Kaikki huomio on kohdistunut siihen kun muutama örisevä teini kännipäissään isottelee poliisille luultavasti edes tietämättä mitä vastaan ollaan liikkeellä. Ikävä tunnustaa, että jos tarkoitus oli saada huomiota, siinä onnistuttiin. Huolestuttavaa, jos vain toteutuneella tai torsoksi jääneellä mellakalla saadaan huomio. Tosin tavoite ei kai toteudu, sillä tuskin moni tietää miksi siellä ylipäätään oltiin osoittamassa mieltä.

Mikäli Blombergin kertomus tapahtuneesta pitää paikkansa, puhe provosoinnista puolin ja toisin on ollut liioiteltua. Poliisi on tehnyt duuninsa ja teineillä on ollut dokausviikonloppu, jota voi muistella vielä vanhoilla päivillään.