Yllätys! Asvalttimiehet jyräsivät jo aamulla ennen seitsemää makuuhuoneeni ikkunan alapuolelle, ja aloittivat ahertamisen. Eikä tien jyrsimisestä ole vielä viikkoakaan. Olettaisin illalla mustuuttaan kiiltävän pinnan koristavan urbaaneja näkymiäni. Asvalttityömaan tuoksu on oikeastaan ihan hyvä, se kuuluu kesään.

Pieni urheiluhullu sisälläni päätti eilen katsoa Niemisen Jarkon matsin pari viimeistä erää suorana telkkarista. Paljon viihdyttävämpää kuin jalkapallo. Muutama huikea palloralli, tiukkoja syöttöjä, hermoilua. Ja voitto. Ei hullumpi suoritus Jarkolta, lienee laskettava uran parhaaksi tähän mennessä. Yli neljän tunnin kamppailu on vaativa sekä fyysisesti että psyykkisesti. Selostaja oli niin rasittava, että koko matsin seuraaminen on katsojalle varmasti ollut myös fyysistä pahoinvointia aiheuttava kokemus.

Asiaa sivuten, aikoinaan urheilusivuilla Anna Kournikovaa halveksittiin nättinä pelaajana, josta ei koskaan ollut mihinkään ja joka ei ikinä voittanut mitään. Kunhan vaan keikisteli somasti kuvissa, pelaajana asiantuntevat lehtineekerit pitivät naista ihan paskana. Nyt nämä samat lehtimiehet ja tennisniilot luultavasti ehdottavat kohta Niemistä vuoden urheilijaksi. Tilastojen perusteella Kournikova on pelaajana edelleen saavutuksiltaan railakkaasti edellä Jarkko Niemistä. Se suhteellisuudesta.