Jos karhu tulis metsässä vastaan, niin ehkä kuolisin?

Koko maailmassa kuolee noin kolme ihmistä vuodessa karhun uhrina, ja niitä sentään seikkailee kaupunkien kaatopaikoillakin. Kotikissat saanevat enemmän ruumiita aikaiseksi. Jos karhu tulisi minua vastaan, olisin omalla tuurillani juuri se pakollinen tilastotappio. Toivottavasti kontio saa minusta pahoja vatsanpuruja.

Lapsena tuli, se karhu nimittäin, kun vattupuskassa kuhkittiin. Oltiin sopivasti tuulen alapuolella, eikä mesikämmen meitä huomannut. Noin viisivuotias ei tämmöistä tietysti älyä pelästyä, luonnon ihmeet olivat pelkästään jännittäviä, mutta aikuiset olivat aika kalpeita pitkän aikaa.

Hipsittiin nimenomaan hissukseen taapäin. Kunnes päästiin pois pedon näköpiiristä.

Tämä on tietenkin aika kakspiippuinen juttu. Jollain tapaa ymmärrän näitä säikkyjä Saksan maalaisia, kun Bruno tappoi lampaita ja oli mennyt marja varkaisiin. MUTTA, olen saanut viimeviikkoina uskomattoman hyvät naurut aiheesta. Hei täällä on suurinpiirtein jalkapallon väliajalla (mikä se sana oli suomeksi? erätauko? väliaika kuullostaa enemmän siltä teatteri tauolta!?) live lehdistötiedoitus Brunon sijainnista ym. Meitsi on tietenkin ollut tosi suomalaisen ylimielinen tyyliin "yksi karhu, mikä vitsi! Meillä suomessa on jokapaikassa karhuja!"
Todellisuudessa jos tapaisin suomen metsässä karhun, niin en tiedä, varmaan jähmettyisin tai typeränä lähtisin juoksemaan.

Jäniksistä tuli mieleeni, että isäni oli sukulaismiehen mukaan vetämänä kerran metsästämässä. Vieläkin perheessä puhutaan kohti rynnänneestä jäniksestä, jonka oli joutunut itsepuolustukseksi ampumaan... :-)

Vau! Karhun tavannut polkkaaja Kalliosta! Sentään aikuiset saivat sinut pysymään hiljaisena, et hihkunut ja kiljunut ilosta nallen nähdessäsi? Tenava sitä (onneksi) ei tajua kaikkea maailmasta.

Bruno olisi pitänyt nukuttaa, silloin sille olisi voinut laittaa pannan, ehkä jopa pienen kameran. Sen jälkeen teillä olisi ollut uusi reality-ohjelma, jossa Brunon kommelluksia olisi seurattu livenä ympäri vuorokauden.

Timo, isäsi on Suuri Metsätäjäsankari! Raivostunut jänis on väkevä vastus. Itse olen myös saanut hengiltä yhden rusakon, joka päätti rynnätä peltilehmän eteen keskellä kaupunkia aamuruuhkassa.

Pasilan tienoilla liikkuva jättiläisjänes on varmasti väkevä vastus, joka kerta sen nähdessäni hipsin takavasempaan.
Maaltatullessa sunnuntaina radiossa tiedotettiin välinpitämättömästi, että Paciuksenkadulla(jonne olimme juuri ajamassa) seikkailee eksynyt hirvi ihan paniikissa, että ajakaapas varovasti. Minusta se oli tosi coolia. Ei mitään metsästysseuralaisia, kodinturvajoukkoja tai puolustusvoimia sinne riehumaan, vaan annetaan hirven löytää tiensä takaisin Seurasaaren metsiköihin tai minne se nyt ikinä haluaakin mennä.
-minh-
P.S. Karhun näin Ilomantsissa kun olin pissalla pusikossa. Se seisoi mäen päällä ja haisteli ilmaa. Tod näk meidän nuotiotamme järven rannassa. Isä ei uskonut kun sanoin ja piti lähteä katsomaan. Löytyihän sieltä läjä ja isot jäljet. Nih.

Höh. Melkein kaikki bloggaajat ovat nähneet karhun. Epistä.

Nykyisten rusakoiden täytyy olla jonkun laboratoriosta karanneen geenimanipulaation tulos. Ne on ihan järkyttävän isoja.

Luoja paratkoon toivon etten koskaan törmää karhuun. Omalla onnellani kuuluisin kanssa siihen marginaaliin tilastoissa, joille käy heikommin. Jähmettyisi tai hipsisi hitaasti takapakkia. Juosta sentään osaisi olla olematta.

Joskus töistä muutama vuosi takaperin kotiin pyöräillessä tuli pieni viivytys kotimatkaan, kun edessä näkyi jalkakäytävän vieressä hirvi. Tuli jäätyä etäälle odottelemaan herran liikkumista, ei huvittanut mennä yhtään lähemmäksi kuin pakollista.

Muita 'mukavia' eläinkokemuksia; krapula aamuna keittiön ikkunasta on nähnyt takapihalla ruohoa mupeltavan ponin (joka oli jostain karannut), erään kerran takapihan jälkeen olevalla tyhjällä tontilla karanneen hevosen, olen juossut suojaan sisälle taloon (ja napannut hetkeä myöhemmin myös naapurin pikkutytön turvaan) vihaisen kilipukin (tai mikä se sarvipää oikeasti olikaan) koettaessa tehdä läheisempää tuttavuutta jokseenkin aggressiivisesti, lumikko on purrut minua ranteesta (olin mustikoita poimimassa), sorsapesue on koettanut rannalla syödä varpaani, ja kerran sorsat ja lokit yhteistuumin ajoivat minut pois rantapuistosta. Hyökkäilivät kohti lentolaivueina. Hrr. Ja niin; olen yksi siitä marginaalista joka on onnistunut saamaan lokin paskan päähänsä.

Mukavemmista elikko kokemuksista mainittakoon pieni pupu joka pomppi varpaideni päälle pellolla kävellessäni ja siili jonka houkuttelin puhuen metrin päästä tulemaan syliini (jotta pystyin kantamaan sen pois keskustasta turvallisempaan maastoon).

Hups, tuli taas lipsahdettua vähän sivupoluille.

Minä olen aina pelännyt, että jostain tulee lehmä ja hyökkää kimppuun. Lehmän katse kun on niin tyrmistyttävän tyhmä, että kauhistuttaa.

Mulla on luonnontieteilijöiden lapsen lapsuus syvällä Pohjois-Karjalan korvissa. Karhu tuli vastaan nimen omaan jo mainitussa Ilomantsissa. Epäilemättä loikkari Neuvostoliitosta, sillä matkaa rajalle taisi olla sellaiset 2-3 kilometriä.

Huomenta!
Luin Destinan kommentin...Lumiukko on purrut minua ranteesta. Olin tässä hetken aika hämilläni. Ehkä minulla on lukihäiriö?!
Ja sen jälkeen olen nauranut ainakin 4 minuuttia ääneen typerän lehmän tyhmälle katseelle!

Minulla on jossain laatikossa todistus siitä, että olen käynyt EU:n itäisimmässä pisteessä Ilomantsissa. Natiivit jaksoivat kehua karhutiheydellään.

Oikeesti Kata, katso nyt joskus lehmää syvälle silmiin. Siihen suunnattomaan tyhmyyteen voisi hukkua.

Teen sen ensi sijassa, siis heti kun näen lehmän!