Selvä kesän merkki, normaali pyöräilyreittini duuniin on katkaistu, saan kuntoilla lisää kiertotien verran. Kaivinkone on rouskinut tiehen parin kuorma-auton kokoisen kuopan, jota kasa miehiä lapiot kädessä tullee ihmettelemään lumisateisiin saakka. Ehkä kuoppa välillä täytetään ihan viihteen vuoksi. Uudet miehet kaivavat sen sitten viikon päästä auki omien putkiensa asentelemista varten.

Viime kesänä työmatkan kadut olivat lähes kaikki jostain kohtaa auki. Mikäli tänä vuonna uusi asvaltti revitään taas palasiksi, voisi sanoa pari sanaa suunnittelusta. Minä en suostu uskomaan, että sinne kadun alle voisi olla joka vuosi jotain asiaa.

Kesäpyöräilijänä toivoisin myös pyörille suojaavampia parkkipaikkoja. Minua aina hirvittää jättää fillarini paikkaan, jossa en saa kahlittua sitä mihinkään kiinni. Sieluni silmissä näen pakettiauton sompailevan paikalle, ja parin miehen nostavan kaikki irtonaiset pyörät tavaratilaan. Sitten ne ryökäleet kaahaavat partaansa nauraen pois. Ahdistaa.