Uskokaa kai tai älkää, mutta kyllä minäkin onnittelin äitiäni äitienpäivän kunniaksi. Äiti muisteli jälleen kerran varhaisvuosiani, joista minulla tietenkään ei ole kuin toisen käden tietoa. Ensimmäisen ja samalla luultavasti myös viimeisen tapponi tein mummolassa vuoden ja neljän kuukauden ikäisenä hölkätessäni rattaisiin tukeutuen eteenpäin. Uhriksi joutui kissanpentu, joka taas oli halunnut leikkiä rattaan renkaiden kanssa. Aika heikossa sillä katilla henki oli ollut. Sitä ennen olin jo yrittänyt päättää päiväni. Olin lattialla kontatessani löytänyt partakoneen terän, joka tietenkin oli kiehtonut erityisen paljon ja terä oli ollut jo kovaa vauhtia matkalla pikkuiseen nassuun.

Ensimmäinen kotini oli Liisankadulla, kyseessä oli kuin laulussa vessa, vesiposti, keittokomero ja huone. Olettaisin vanhimpien omien muistikuvieni olevan ehkä vajaan neljän vuoden elämän taipaleen jälkeisiä. Koulun aloitettuani olin avainlapsi, kuten lähes kaikki muutkin. Koulupäivän olin jälkeen yksin kotona vanhempien ollessa töissä, käytännössä kuitenkin jonkun kaverin kanssa leikkimässä. Yhden ainoan kerran kokeilin huutoa ”äitii tuu ikkuunaan”. Pihan kaverit eivät uskoneet äidin tulevan, kun en koskaan huutanut. Piti todistaa äidin tulevan. Äiti tuli.

Äiti muisteli omaa nuoruuttaan, siihen aikaan sisarukset huolehtivat toisistaan. Jollakin tenavista oli aina vastuullaan yksi nuorempi pentu, jota piti vahtia. Maalla kylän raitilla kakaroita riitti. Kaksitoista lasta perheessä ei ollut mitenkään harvinaista, kuusi oli aika lähellä normia. Kylän koululle riitti vekaroita yllin kyllin. Nykyään koulu on ollut jo vuosikymmeniä lakkautettuna. Kun ikää karttui, lavatansseihin piti päästä. Matkaa polkien kertyi parikymmentä kilometriä suuntaansa. Suvun ensimmäinen auto oli isoveljen Volga.

Äitienpäivänä bussiin nousi humalainen äiti lastenvaunujen kanssa, joka raivosi etniselle kuskille, tämä kun erehtyi muistuttamaan äitiä huonolla suomellaan siitä, että vaunun pitäisi olla jarruissa ja kiinni. Loukkaantunut äiti huusi kuskille kaksi pysäkinväliä ennen rauhoittumistaan. Kuski taas hermostui siitä sen verran, että ajoi epähuomiossa päin punaisia. Onneksi tuosta ei ole enempää kerrottavaa.