Kaksi hyvässä nousukiidossa olevaa karpaasia istahtaa ravintolavaunussa pöytääni. Kummallakin tölkillinen omaa evästä mukana. Ilmeisesti karjut ovat käyneet ruotsinlaivalla bilettämässä ja ostamassa evästä. Kaveruksilla on ikäeroa ehkä kymmenisen vuotta, nuoremalla on selvästi kovempi meno päällä. Vanhempi ymmärtää sen luikuilla konnaria ja tarjoilijaa.

Äkkiä vanhempi karju tekee havainnon.

- Kato, tuolla on Laura!
- Häh?
- Laura Malmivaara! Tuolla noin kulmassa!
- Ei vittu, niin onkin! Saatana se on laadukas bööna! Mä lähen yrittää sitä.
- No et saatana varmana lähe!
- Lähen lähen. Kato mä meen pyytään siltä nimmaria, tähän näin.

Nuorempi karju nostaa paitansa ja näyttää hyvin trimmatut vatsalihaksena.

- Missä helvetin välissä sä tommosen sikspäkin oot itelles treenannut?
- Kato kun jotkut on luonnostaan tällasia, hähhäh! Nyt mä lähen!
- Älä sit munaa ittees.
- Mä oon korrekti, niinku vittu aina!

Nuorempi julli jättää tölkkinsä kaverilleen ja hakee tiskiltä kynän. Määrätietoisesti horjuen mies lähestyy Lauraa. Laura hymyilee kohteliaasti ja kuuntelee. Mies nostaa paitansa ja esittelee vatsalihaksiaan. Laura naurahtaa, mutta ei näytä tarttuvan kynään.

- Ei se onnistunut. Mä arvasin. Mut hetkinen! Laura ei aja sitä pois! Perkele nyt munkin täytyy lähtee tonne tsekkaamaan.

Vanhempi mies tyhjentää oman ja kaverinkin tölkin ja astelee myös jututtamaan Lauraa. Laura kuuntelee aikansa, ja lähtee sitten pois ravintolavaunusta tyttökaverinsa kanssa. Edelleen kohteliaasti hymyillen.

On varmaan kivaa olla julkkis.