Asuntooni on jostain ilmestynyt talvehtimaan uusia tuttavuuksia. Hiljaisia ovat, lepäävät vain rauhassa tapeteilla. Lähtevät lentoon vain häiritessä. Kaksi olen liiskannut, ja ainakin toiset kaksi lymyilee katon rajassa. Toivottavasti nuo ehkä sentin mittaiset otukset eivät ole tehneet johonkin koloon jälkeläisiä syömään vaatteeni kitusiinsa. Plarasin Akateemisessa perhos- ja ötökkäkirjoja, mutta niistä ei selvinnyt tuon vaatimattoman luojan luomuksen henkilöllisyyttä. Surkeita opuksia siis.

Koska allekirjoittaneella on lahjapaketoinnin suhteen peukalo keskellä sierainta, annan kyseisen suoritteen aina markettien paketoijatyttöjen tehtäviksi. Saavatpahan partiot, urheiluseurat sun muut muutaman hiellä ansaitun roposen toimintaansa. Kovin vaikeata oli tytöllä paketoiminen, varsinkin naruttaminen. Mutta työ tuli tehdyksi. On niitä huonompiakin paketoijia nähty, tämä syntyi sentään melko vähällä vaivalla. Joskus kaksi tyttöä on yhdessä väsännyt pakettiani papereihin kymmenen minuuttia. Hiki tuli melkein jo katselustakin. Suuren urakkansa jälkeen ne eivät olisi edes muistaneet pyytää rahaa, jos en olisi sitä erikseen tarjonnut. Työn ilo tietenkin on aina tärkein.

Vielä pitäisi keksiä yksi joululahja. Vaikeaa, kovin vaikeaa. Ahdistaa.