Eilen illalla saapuessani kotiin suoritettuani pakolliset sosiaaliset kanssakäymiset huomasin kotona netin olevan nurin. Televisio esitti ohjelmistonaan pelkkää lumisadetta. Ahdisti. Jotain ajanvietettä oli keksittävä. Siispä aloitin empiirisen tutkimuksen, montako nenäkarvaa saan nypittyä sieraimistani ulos. Kahdeksan. Häkeltyneenä tuloksesta ajattelin seuraavaksi siirtyä korvakarvojen pariin, mutta oivalsin tutustumisen klassiseen kirjallisuuteen olevan ehkä sittenkin parempi ja sivistävämpi tapa kuluttaa aikaa. Siispä avasin pitkästä aikaa kannet kirjasta Marsilaiset menkää kotiin.

Jossain vaiheessa lukuelämystä iski hätä käteen ja yritin kwimmata itseni vessaan. Aivojeni kapasiteetti ei kuitenkaan ollut siihen riittävä. Tämä ei yllättänyt minua, sillä enhän ollut aikaisemmin onnistunut jaunttauksessakaan. Jouduin tyytymään perinteiseen jalkavoimalla tapahtuvaan siirtymiseen.

Mitäköhän tästäkin päivästä tulee? Jos yrittäisin näin ensiksi jauntata itseni kahville. Joku kaunis aamu se vielä onnistuu.