Mikko Saari

Foylen sota!

Kaikkien brittipoliisisarjojen äiti, isi ja kuningas Foylen sota palaa uusintakierrokselle tänä kesänä, aloittaen tänään. Viimeksi sarjaa esitettiin kesällä 2006, ja katselin jakson jos toisen. Pikkuisen vain perheen uusi tulokas haittasi sarjan seuraamista, ja tänä kesänä aionkin korjata tilanteen pistämällä jokaikisen jakson talteen ja tarkkailuun.

13.06.2008 klo 12:26 | Kommentoi | TrackBack (1)

Battlestar Galacticaa kaupan

Taas on yksi kausi Battlestar Galacticaa katsottu ja myynnissä Huuto.netissä. Olkaa hyvät ja ostakaa pois, laatusarjaa hyvässä kunnossa.

Tykkäsimme, kausi alkoi ja loppui todella vauhdikkaasti ja tyylikkäästi. Keskelle mahtui melko epätoivoinen muutaman jakson putki tylsiä jaksoja, mutta sitten vauhtia tuli taas lisää ja jo toimii. Galactica on edelleen suosikkisarjojamme ja neloskautta odotellaan jo innolla.

Katselimme juuri kolmos- ja neloskausien väliin sijoittuvan Battlestar Galactica: Razor-elokuvan. TV-elokuvan, siis, mutta komeaa jälkeä yhtä kaikki. Ihan sarjan parhaimpien jaksojen tasoa, ehdottomasti. Lopussa oli vielä herkullinen käänne, joka nosti odotuksia neloskaudelle tuntuvasti. Kaikin puolin hieno juttu, siis!

19.01.2008 klo 18:40 | Kommentoi | TrackBack (0)

Uhka

Hyviä kauhuleffoja etsiville täytyy ehdottomasti suositella sinänsä varsin vaatimattoman ja tyypillisen näköistä Uhkaa. Ranskalainen elokuva sijoittuu Romaniaan, jossa ranskalainen pariskunta asuu metsän keskellä suuressa talossa. Eräänä yönä pariskunta herää outoihin ääniin. Pian selviää, että joku on tunkeutumassa taloon.

Skenaario on herkullinen ja vaikka talo onkin keskivertosuomalaista asuntoa synkempi jo lähtökohtaisesti, kauhuun on melko helppo samastua. Pelko siitä, että joku tunkeutuu omaan kotiin on varmasti tuttu monille. Uhka on tiivistunnelmainen elokuva, joka perustuu tähän yhteen ideaan ja toimii sen takia erittäin hyvin. Ainoastaan loppupuolella elokuva leviää hieman käsiin - 77 minuutin mittaisena elokuva on tiivis, mutta tuntui, että vähän enemmänkin olisi voinut tiivistää.

Elokuva on kuitenkin paikoin todella pelottava ja hillityn tunnelmallista kauhua viritellään ilman suurempaa verenroisketta ja erikoistehostesoppaa.

26.08.2007 klo 10:20 | Kommentoi | TrackBack (0)

Paljastavat merkinnät

Luottamukseni Movielensiä kohtaan horjuu. Ensinnäkin, Movielensin elokuva-arvioideni perusteella antamat arviot ovat säännönmukaisesti perin lähellä elokuvan arvioiden keskiarvoa. Se siitä ainutlaatuisesta elokuvamausta. Toisekseen Movielens kehuu tästä syystä elokuvia, joita minulla ei ole mitään halua nähdä (Ratatouille ja Transformers, igh, kummankin trailerissa on ollut jo aivan tarpeeksi kestämistä). Kolmanneksi, sitten kun kohdalle osuu erittäin hyvä elokuva, Movielens on hukassa yli tähden verran.

Paljastavat merkinnät (Notes on a scandal) on nimittäin erittäin hyvä elokuva. Judi Dench tekee erinomaista työtä vanhana ja hitusen häiriintyneenä opettajana, Cate Blanchettin ja Bill Nighyn antaessa taustatukea. Ei ole yllätys, että sekä Dench että Blanchett saivat Oscar-ehdokkuudet rooleistaan. Philip Glassin musiikki oli myös ehdokkuuden arvoista ja kieltämättä teki kyllä vaikutuksen. Elokuvamusiikki onnistuu harvoin kiinnittämään huomiota, mutta tämä oli iloinen poikkeus.

Vahvojen draamojen ja muuten vain fiksujen elokuvien ystäville Paljastavat merkinnät on ehdottomasti katsomisen arvoinen elokuva!

12.08.2007 klo 06:25 | Kommentoi | TrackBack (0)

Kätevä elokuvalippu

Simpsonit taittuivat mukavasti valkokankaallekin. Elokuva on erittäin hauska, tv-sarjalle uskollinen ja ehdottomasti katsomisen arvoinen.

Huomattavampaa oli kuitenkin se, että menin elokuviin kulkematta lippukassan kautta. Kokeilin nyt ensimmäistä kertaa itse tulostettua lippua. Elokuvavisiitti oli siinä määrin kätevä, että en usko, että jatkossa juuri jonotellaan lippukassalla.

Niin se etenee. Ennen varattiin puhelimitse, sitten netissä. Nyt ei tarvitse enää olla paikalla hyvissä ajoin noutamassa varausta (asia, jota olen aina inhonnut), vaan voi marssia suoraan ovesta sisään. Tämä on hyvää itsepalvelua.

9.08.2007 klo 20:48 | Kommentoi | TrackBack (0)

Raskasta metallia

Eilen katsomamme Night at the Museum palautti mieleen yhden hauskan vakiojutun elokuvista: kulta on aina tavattoman kevyttä. Tässä tapauksessa elokuvassa esiintyi iso puhdasta kultaa oleva levy, jota muun muassa pikkupoika kantoi juosten paikasta toiseen. Näinköhän?

Levy näytti jonkin verran A4-arkkia isommalta. Oletetaan, että levy on kooltaan 30 cm x 40 cm ja vaikkapa kaksi senttiä paksu. 2400 kuutiosenttiä, siis. Paljonko tämänkokoinen levy puhdasta kultaa painaisi? Puhdas kulta painaa Wikipedian mukaan 19,3 grammaa kuutiosentiltä, eli levyllä olisi painoa melkein 50 kiloa. Vaikka olisin arvioinut levyn koon yläkanttiin, puhutaan siis kuitenkin kymmenistä kiloista. Näyttäkääpäs minulle 10-vuotias, joka juoksentelee sellaisen levyn kanssa vaivatta.

Toinen klassinen esimerkki on Roope-sedän kultakolikkoämpäreitä kanniskeleva palvelija. Minulla on pieni purkillinen kolikoita, joka painaa jo varsin tuntuvasti. Oletetaan 10 litran ämpäri, jossa on, sanotaan, 7,5 litraa kultarahoja (vaikka ämpäri olisi ääriään myöten täynnä, siinä ei olisi silti 10 litraa kultaa, koska rahojen väliin jää tyhjää - siksi arvio alakanttiin). 7,5 litraa on 7500 kuutiosenttiä, eli 7,5 litraa kultarahoja painaa lähes 150 kiloa. Kanniskelepa siinä rennosti ämpärillisiä! Pääasiassa kuparisia euroja täynnä oleva ämpäri painaisi sekin yli 50 kiloa.

4.07.2007 klo 09:29 | Kommentoi | TrackBack (0)

The Squid and the Whale

En jaksa enää kirjoitella blogimerkintöjä kaikista elokuvista, mutta silloin tällöin kohdalle osuu sillä tavalla hyviä elokuvia, että iloa haluaa jakaa muillekin. Tätäkään elokuvaa välttämättä moni ei mainostuksen puutteen vuoksi huomaa itse katsoa: The Squid and the Whale on mainio pienehkön budjetin helmi.

Itse nappasin elokuvan vuokraamon hyllystä, koska se oli ehdokkaana parhaan käsikirjoituksen Oscariin. Ei voittanut, mutta käsikirjoitus on silti huomattavasti keskimääräistä parempi. Elokuva kertoo brooklyniläisestä perheestä, jonka vanhemmat eroavat. Perheen lapset joutuvat kärsimään, kun vanhemmilla on vaikeaa.

Aihe on aika synkeä, mutta elokuva on myös varsin hauska. Tätä oli ihan mukava katsella, vaikka perheen elämä olikin kaukana täydellisestä. Vähän erilaista ja kenties perus-Hollywoodia elämänmakuisempaa elokuvaelämystä hakeville tämä on oivallinen valinta.

(Ja miksi nimeä ei suomennettu? Kalmari ja valas olisi ihan hauska nimi...)

29.06.2007 klo 05:28 | Kommentoi | TrackBack (0)

Little Children

Katseltiin eilen Johannan löytämä Little Children, Kate Winsletin tähdittämä arkinen draama. Kate Winslet on kotiäiti, joka kohtaa leikkipuistossa lastaan ulkoiluttavan miehen - ja seuraukset voi arvata. Tuloksena on kiihkeä romanssi kahden naimisissa olevan ihmisen välille.

Tarinassa on muutakin. Naapurustoa järkyttää vankilasta vapautunut seksuaalirikollinen ja monet muut jännitteet. Elokuva on täynnä yllättävän luonnollisen tuntuista elämää. Lapset ovat oikeasti lapsia eivätkä miniaikuisia, henkilöt ovat miellyttävän moniulotteisia eivätkä yksiselitteisen hyviä tai pahoja.

Pidin siis kovasti. Elokuva oli hauska, dramaattinen, kantoi erittäin hyvin koko kahden tunnin kestonsa ja herätti ajatuksia. Kaikin puolin erinomainen katselukokemus, siis!

16.06.2007 klo 06:39 | Kommentoi | TrackBack (0)

Aidosti outoa

Stranger Than Fiction eli Aidosti outoa (käännös menettää jotain) on mainio elokuva. Se kertoo verovirkailija Harold Crickistä, joka huomaa yhtäkkiä olevansa kirjan päähenkilö: kirjailijan ääni kertoo Haroldin elämän tapahtumia sitä mukaa kun ne tapahtuvat. Eipä siinä vielä mitään, mutta kun kirjailija kertoo Haroldin kuolevan piakkoin, tilanne kiristyy.

Elokuva oli hauska, traaginen ja miellyttävän fiksu. Turhan moni Hollywood-elokuva tuntuu yksinkertaisesti tyhmältä, mutta tämä oli selvästi fiksumpi tapaus. Se oli miellyttävää, samoin kuin kirjallinen aihe. Emma Thompson oli kertakaikkisen mainio kirjailijan roolissa. Hauskana kuriositeettina, kaikkien päähenkilöiden (ja bussilinjan ja kustantamon) nimet viittasivat tieteilijöihin: Pascal, Eiffel, Crick, Escher, Hilbert, Kronecker ja niin edelleen (IMDB Trivia).

2.06.2007 klo 09:37 | Kommentoi | TrackBack (0)

Little Britain hyppäsi hain

Little Britain otti ja hyppäsi hait. Ensimmäinen kausi oli erinomainen, toinenkin vallan hyvä, mutta kolmas on sortunut auttamatta tympeään alapäähuumoriin. Puolet jaksoista on katseltu, toisen puolikkaan näkemiseen ei ole kiirettä. Samoja vanhoja hahmoja toistetaan tuomatta niihin kummemmin uutta, uudet hahmot ovat pääasiassa tylsiä... DVD:n alussa joutuu vielä pakkokatselemaan pitkähkön mainoksen kaksikon livelevystä. Ei näin!

Mielenkiintoista sinänsä, että vitsit loppuivat jo nyt - sarjan kaudethan ovat brittityyliin lyhyitä, vain kuusi jaksoa. Jos kolmen kauden parhaasta materiaalista saisi tiivistettyä luultavasti kaksi ihan hyvää kautta, niin ei hyvin mene.

(Lisätietoa Amazonista: Little Britain - Series 3 (2 Disc Set) [2005])

6.04.2007 klo 08:08 | Kommentoi | TrackBack (0)

Lapsiperheellisen kotiteatteri

Jätämme muille hienot kaiutinasetelmat ja nerokkaat kotiteatterijärjestelmät. Tämänpäiväisen ostostelun jälkeen kotiteatterimme on priimakunnossa: kahdet kuulokkeet ja kuulokeliitännän jakaja! Nerokasta.

Muille, jotka samanlaista asetelmaa halajavat, todettakoon, että kuulokeliitännän jakajia on moneen lähtöön, mutta Verkkokauppa.com:n 1,90 euron hintaista jakajaa halvempaa tuskin löytää. Verkkokauppa myy myös todellista high-end-versiota: kuulokeliitännän viiteen osaan erillisillä äänenvoimakkuuden säädöillä jakava boksi maksaa noin 200 euroa.

17.03.2007 klo 14:38 | Kommentoi | TrackBack (0)

Ihmisen pojat

Reko kehui Ihmisen poikia, eikä suotta. Itse en tosin vertaisi V for Vendettaan, koska elokuvilla oli merkittävä ero: Vendetta oli dystopiansa alla kivaa viihdettä. Ihmisen pojissa (onpas muuten tyhmä nimi! Englanninkielisen nimen seksismi - Children of Men - on pitänyt väkisin säilyttää suomeksikin) ei ollut yhtään mitään kivaa.

Elokuva oli ahdistava, kamala ja epämiellyttävä. Ei huono, mutta en minä sitä uudestaankaan halua nähdä. Teknisesti elokuva oli todella näyttävä, hienoja pitkiä otoksia ja niin edelleen. Tulevaisuuden Lontoo oli hyvin uskottava ja vakuuttava. Elokuvan ensimmäinen kohtaus oli vaikuttavimpia aikoihin - elokuvan sävy tuli kyllä selväksi. Uutiskuvamainen käsivarakamera toimi tällä kertaa todella hyvin. Clive Owen loisti pääosassa, olipas juuri oikea mies löytynyt rooliin.

Kannattaako katsoa? Ehdottomasti, mutta varoituksen kanssa, kyllä tämä herkempiä käy ahdistamaan, sen verran realistinen ja toivoton elokuva on.

16.01.2007 klo 06:39 | 2 kommentti(a) | TrackBack (0)

Royle Family

Eilen saapui joulunpyhien ratoksi täydellinen setti Royle Familya eli Sohvanvaltaajia. Seinfeldistä on käytetty nimitystä "show about nothing", mutta se sopii vielä paremmin Royle Familylle, jossa työväenluokkainen brittiperhe istuu sohvalla telkkarin ääressä eikä todellakaan tee yhtään mitään. Jostain ihmeellisestä syystä sarja onnistuu silti olemaan hävyttömän hauska. Suosittelen ehdottomasti tutustumaan, jos tämä helmi on jäänyt näkemättä.

Kaikki kolme kautta ja uuden finaalijakson sisältävä boksi on paras valinta sarjasta kiinnostuneille; jotain parhaat palat -boksiakin myydään, mutta mitä järkeä on koostaa parhaita paloja sarjasta, jossa on alunalkujaankin vain 18 osaa?

BBC:n sivuilla on, joka tapauksessa, hyvä artikkeli sarjasta.

14.12.2006 klo 18:05 | 1 kommentti(a) | TrackBack (0)

Ruokaa ja elokuvaa

Sunnuntain ohjelmistossa oli ruokaa ja elokuvia, sillä välin kun poika oli isovanhemmilla vahdittavana. Päädyimme syömään Plevnaan, joka on hyvin kätevästi teatterin vieressä. Ruokakin oli hyvää, tukevaa: possunoisetit, röstiperunoilla, madeirakastikkeella ja olutmarinoiduilla kasviksilla. Maistui, varsinkin kun sai syödä kaikessa rauhassa.

Plevna on tunnettu oluistaan, mutta osataan siellä siideriäkin tehdä: Plevnan puolikuiva omenasiideri on yksi parhaista siidereistä, mitä olen tähän asti maistanut. Maku on täydellisen pehmeä. Johanna tykkäsi myös kovasti.

Elokuvaksi valikoitui Paholainen pukeutuu Pradaan, joka oli odotuksia parempi. Muitakin hyviä olisi mennyt, mutta valitettavasti sunnuntaisin ei juuri päiväsaikaan esitetä dubbaamattomia versioita piirretyistä. Onneksi tämäkin osoittautui sitten yllättävän viihdyttäväksi tapaukseksi, elokuvaelämys oli kerrassaan mainio. Varsinkin Emily Bluntin esittämä Emily oli veikeä hahmo, eikä Meryl Streepkään ollut hullumpi muotilehden hurjana päätoimittajana.

Olisin ostanut karkkia elokuvan seuraksi, mutta jäi ostamatta, koska Siperian karkkikaupalla on 2,5 euron minimiostos pankkikortille. Pöh. Minullahan ei ole koskaan käteistä mukana, joten alle kahden euron karkkipussia en kyennyt maksamaan. No, jos ei raha kelpaa, niin ei sitten, säästyipähän rahaa ja hampaat.

30.10.2006 klo 12:57 | 1 kommentti(a) | TrackBack (0)

Digiboksi

Tallentava digiboksi on kuulkaas näppärä laite. Meillä hankinta tuli ajankohtaiseksi lapsen myötä: kun vuorokausirytmi heilahtaa siihen, että viiden jälkeen herätään ja kahdeksalta mennään nukkumaan, jää iltaisin tv-ohjelmat näkemättä. Vilkastunut tv-sarjakausi olisi tietänyt melkoista videokasettirumbaa ja kamalaa sotkua ohjelmien katsomisen kanssa.

Nyt on helpompaa. Digiboksiin mahtuu useamman viikon ohjelmat, joten mitään kiirettä katsomisessa ei ole. Kuvanlaatu on muikea ja nauhoittaminen jokseenkin helppoa. Käytettävyys nyt on mitä on - kyseessä on selvästi insinöörien ja vain ja ainoastaan insinöörien tekemä laite - mutta sen kestää, vaikka se harmittaakin kalliissa laitteessa (meidän Handaniamme kalliimpi Topfieldin laite on kuulemma tässä suhteessa parempi). No, onneksi se toimii luotettavasti, ainakin tähän asti, sitähän monet valittavat.

Sinänsä en muuten pidä ollenkaan pahana tuota vuorokausirytmin muutosta. Ajatusleikkinä tuota joskus mietinkin, että voisi ryhtyä heräämään neljän-viiden aikaan - ehtisi olemaan pari tuntia tehokas ennen töitä tai koulua. Aamuvarhaisella on mukava olla hereillä.

Nyt tämä toteutuu ihan käytännössä, koska herään viimeistään viiden aikaan pojan levottomuuteen. Poika nukutetaan siinä puoli yhdeksän aikaan, ja silloin on ihan viisasta mennä itsekin nukkumaan, jos haluaa olla aamulla virkeä. Töihinkin ehdin mukavasti seitsemäksi - seitsemästä kolmeen on ihan kiva työpäivä, jää iltaankin aikaa olla perheen parissa. Aamulla olisin kotona verrattain tarpeeton, Johanna nukuttaa pojan yleensä vielä pariksi tunniksi.

Ei siis paha, ja vauvaperheiden pelottavat unettomat yöt ovat onneksi meillä jääneet tähän mennessä vähiin.

29.09.2006 klo 09:08 | 3 kommentti(a) | TrackBack (0)

Galactica myyty

Ihan turha sanoa, että tv-sarjojen katsominen DVD:ltä on kallista puuhaa. Battlestar Galactican kakkoskauden jaksoille tuli hintaa alle 10 senttiä jakso, kun boksi ostettiin noin 50 eurolla ja myytiin 48 eurolla. Vielä kun boksin alunperin maksoi luottokortilla ja lasku erääntyy vasta viikon päästä, niin huutokaupasta saadut rahat ehtii saada ennen sitä. Ei paha, ja sama kuvio odottaa varmasti kolmoskauttakin, jahka se DVD:lle saadaan (joskus vuoden päästä aikaisintaan, vastahan se parin viikon päästä alkaa).

24.09.2006 klo 06:58 | 3 kommentti(a) | TrackBack (0)

Battlestar Galactica nähty

Eilen katselimme viimeiset kolme jaksoa Galacticaa. On se vaan hyvä, vaikka yhdessä välissä pitikin kestää kolmen täytejakson putki, joka ei edistänyt pääjuonta ollenkaan (onneksi kolmas jaksoista oli sentään edes muuten hyvä). Kokonaisuutena tuo oli erinomainen.

Ei ole tietoa, milloin Nelonen tuon aikoo näyttää, mutta ei hätää: meidän boksimme on kaupan! Huuto.Netistä löytyy. Lähtöhinta 40 euroa, päälle pienet postikulut mikäli et voi noutaa Tampereelta - noin halvalla tuota tuskin saa mistään.

17.09.2006 klo 06:41 | 2 kommentti(a) | TrackBack (0)

Paluu Galacticalle

Olemme viettäneet scifi-viikonloppua. Hääpäivälahjaksi itsellemme hankkimamme Battlestar Galactica -boksi on ollut kovalla käytöllä, ensimmäiset viisi jaksoa kakkoskautta on nyt nähty. Näin lapsellisena osaa arvostaa dvd-bokseja entistäkin enemmän, kun ohjelmia voi tosissaan katsoa sitä tahtia kuin itse haluaa.

Galactica-faneille tiedoksi, että kakkoskausi on säädyttömän hyvä, sarja jatkaa täydessä vauhdissa ja ykköskauden päätösjakson tapahtumat saadaan kasaan oikein fiksulla tavalla. Siitä meno vain kiihtyy, joten ei ihme, että näitä tulee katseltua ripeästi. Onneksi jaksoja riittää paljon...

(Mikäli joku on kiinnostunut ostamaan tuon boksin meiltä kunhan saamme sen katsottua, saa ottaa yhteyttä.)

3.09.2006 klo 17:56 | 3 kommentti(a) | TrackBack (0)

Tristram Shandy: A Cock and Bull Story

Hienoisen viivästyksen jälkeen paketti tuli Playsta yllättävänkin nopeasti, joten Tristram Shandy: A Cock and Bull Story on nyt nähty. Tykkäsin.

Hyvin postmodernista kirjasta (...a postmodern novel before there was any modernism to be post about, sanoo Coogan) on tehty postmoderni elokuva, joka kertoo oikeastaan enemmän elokuvan tekemisestä kuin lähdemateriaalistaan. Vaan sehän sopii - Tristram Shandyhan on kirjanakin hyvin... joustava.

Elokuva oli helmi, mutta sen kohdeyleisö on suhteellisen rajallinen. Steve Coogan -fanit (tai ainakin Alan Partridge -fanit) viihtynevät. Ja toisin päin: jos ei voi sietää Alan Partridgea, Steve Coogan tuskin miellyttää tässäkään. Kirjan ystävät viihtyvät varmasti mainiosti, kunhan eivät odota kovinkaan suoraa käännöstä. Selkeän kohderyhmän muodostavat elokuva-alalla toimivat tai siitä kiinnostuneet. Viimeisenä mainittakoon brittikoomikoiden bongaajat: Dylan Moran, David Walliams, Stephen Fry ja Mark Williams tekevät mainioita pikkurooleja.

Mutta nyt, nyt pitää lukea taas kirja.

27.07.2006 klo 07:37 | Kommentoi | TrackBack (0)

Silent Hill

Kävimme eilen katsomassa Silent Hillin. Varoitan saman tien, että tässä merkinnässä voi olla vähän spoilereita, joten jos aiot elokuvan katsoa, palaa asiaan myöhemmin.

Ensinnä: elokuva näyttää hyvältä. Pelejä pelannut tunnistaa meiningin heti: Silent Hill on ihan itsensä näköinen. Tuhkasateen ja usvan peittämä kaupunki on juuri niin kuollut kuin pitääkin. Myös helvetillisemmät paikat näyttävät erittäin vakuuttavilta. Ei valittamista siinä. Hirviöt olivat ihan itsensä näköisiä. Myös musiikki ja äänimaailma toimivat hyvin; ei ihme, koska sävellystyö on myös pelien erinomaiset musiikit tehneen Akira Yamaokan työtä.

Puitteet olivat siis kohdallaan. Valitettavasti juoni ei. Eipä se peleissäkään loista, mutta elokuvalta odottaa enemmän. Kökködialogi sai Sean Beanistakin huonon näyttelijän. Alku ja kaupunkiin tutustuminen toimivat hyvin, samoin aivan loppu. Pelimäinen paikasta toiseen juoksentelu oli vähän siinä ja siinä, mutta puuhailu hullun uskonlahkon kanssa oli kärsimystä katsoa.

Sean Bean oli muuten vähän irrallinen osa elokuvaa. Tämä ilmeisesti siksi, että alkuperäisessä käsikirjoituksessa Christopheria ei ollut, kyseessä on myöhempi lisäys koska käsiksestä puuttui miehiä. Tämä on aika helppo uskoa.

Jotenkin tökki myös se noitia polttava kansanjoukko. Sori nyt vaan, mutta minulle ensimmäinen mielleyhtymä Burn the witch!-huutelusta on kyllä Monty Python ja Holy Grail, eikä tällainen ylimääräinen komediaefekti vakavahenkistä kauhuelokuvaa ainakaan paranna.

Sitten on sekin, että kun elokuvassa pohjustetaan, että nyt mennään kohtaamaan äärimmäinen pahuus, niin jotenkin sitä odottaisi jotain suurta ja merkityksellistä konfrontaatiota. Jotain draamaa! Mutta ei. Saadaan pieni kohtaaminen hirviöiden kanssa ja selitys. Oikein kunnon rautalankaa. Vähemmälläkin olisi varmasti pärjätty.

Mutta joo. Pelejä pelanneena tämä oli ihan hauska nähdä, mutta enpä tiedä, suosittelisinko muille... Silent Hillin kaupunki oli vakuuttavan näköinen, mutta juoni oli melkoista huttua. Jos ei juonesta välitä ja tykkää katsella, kun ihmisiä revitään paloiksi, mikä ettei. Ennemmin Silent Hillin katsoo kuin selkäänsä ottaa.

Olisi kiva kuulla mielipiteitä joltakin, joka ei ole pelejä pelannut. Mitä tykkäsitte?

Sinänsä oli mielenkiintoista katsella hyvin tutunoloisia kuvakulmia. Elokuvan näkeminen korosti, kuinka elokuvallisia pelit yrittävät olla ja toisaalta kuinka pelillinen tämäkin elokuva oli. Elokuvavaikutelma pelissä toimii paremmin kuin pelimäisyys elokuvassa, väittäisin. Niin, ja se tärkein: pelit ovat pelottavampia!

26.07.2006 klo 08:00 | Kommentoi | TrackBack (0)

Casanova

Olipas vaihteeksi MovieLens väärässä, kun ehdotti Casanovalle kahta ja puolta tähteä. Myönnetään, että romanttinen komedia ei ole ihan vahvin lajini (saatikka sitten farssi, ja farssinkin piirteitä tässä oli), mutta kas, tämäpä olikin kerrassaan vekkuli elokuva.

Venetsian maisemiahan katselee aina ilolla, eikä elokuva muutenkaan ollut hullumpi. Suorastaan nokkela, paikoin, ja kokonaisuudessaan kaikkine käänteineen oikein mukavaa kevytviihdettä. Jeremy Irons oli kelpo inkvisiittori, Tim McInnerny taas mielenkiintoinen doge - miestä kun on Black Adderin jälkeen tyystin mahdoton ottaa vakavasti.

Suosittelen siis kevyttä mutta fiksuhkoa romanttista komediaa hakeville ja Venetsian maisemien ystäville.

18.07.2006 klo 08:55 | Kommentoi | TrackBack (0)

Batman Begins ja Acacia

Batman Begins oli ihan hyvä kesäleffa. Toimintaosuuksia oli ehkä vähän pitkitetty ja paikoin dialogi tulvi mukasyvällistä filosofointia, mutta huumoria ei oltu sentään unohdettu. Näyttelijät toimivat (suurimmaksi osaksi) ja elokuva näytti hyvältä. Ei mitään ihmeellistä, mutta sarjakuvaleffaksi kerrassaan toimiva.

Acacia oli hidas. Crawls by like an elderly slug on salted asphalt, niin kuin eräässäkin arvostelussa sanottiin. Kerronta hipoi kuitenkin taidetta ja elokuvan henkilöitä ja heidän keskinäisiä jännitteitään kuvattiin terävästi. Elokuvan tunnelma oli ahdistava, sortumatta juurikaan helppoon säikyttelyyn tai yliluonnollisuuksiin. Acacia ei ole ihan aasialaisten kauhuelokuvien parhaimmistoa, eikä hitautensa vuoksi varmastikaan kaikkien mieleen, mutta elokuvataiteen ystäville Acacia on hyvinkin katsomisen arvoinen.

18.06.2006 klo 07:30 | Kommentoi | TrackBack (0)

Hills Have Eyes

Katseltiin The Hills Have Eyes, vieläpä Wes Cravenin alkuperäisversiona. Elokuvan parasta antia oli kuvaajan sukunimi, Saarinen. Siinäpä se.

13.06.2006 klo 20:48 | Kommentoi | TrackBack (0)

Manderlay (ja Evil Dead 2)

Lars von Trierin Manderlay oli aika mielenkiintoinen kokemus. Silkkaa von Trieriä, selvästikin, ja kenties astetta miellyttävämpi katsoa kuin Dogville.

Elokuvan päähenkilö Grace saapuu plantaasille, jossa yhä pidetään orjia 70 vuotta orjuuden lakkauttamisen jälkeen. Grace kaataa plantaasin pahan akselin, vapauttaa orjat ja jää paikalle valvomaan demokratian toteutumista. Kysymys vain kuuluu, ovatko entiset orjat valmiita vapauteen?

Tarinasta voi vetää monenlaisia johtopäätöksiä, eikä von Trier säästele alleviivauskynää missään vaiheessa. Ymmärrän hyvin, että tästä saattaa amerikkalainen jos toinenkin vetää hernettä nenään, mutta minun mielestäni von Trier esittää elokuvalla hyviä, joskin hieman kiusallisia kysymyksiä, jotka eivät liity yksinomaan amerikkalaisiin.

Manderlaykin on toteutettu pitkälti mielikuvituslavastuksen voimin, ja jälleen kerran ratkaisu toimii erittäin hyvin. Tuntuu vahvasti siltä, että tapahtumien esittäminen runsaammassa lavastuksessa söisi niiden tehoa - tällainen minimalismi tiivistää elokuvan sisällön olennaiseen.

Manderlayn perään katseltiin rentouttava Evil Dead 2, joka oli kieltämättä aika kamala. Veri lentää, mutta onneksi erikoistehosteet sentään näyttivät astetta vähemmän muovailuvahalta kuin edellisessä Evil Deadissa. Vaan mikäpä siinä, menihän tuo ihan viihteestä.

23.04.2006 klo 08:27 | Kommentoi | TrackBack (0)

King Kong

Movielens oli vaihteeksi vähän pielessä. Tosin ei niin paljon: King Kong olisi voinut olla neljän tähden elokuva, mutta kolme tähteä saa kuitenkin riittää.

Leffan ongelmat tiivistyvät siihen, että sen on tehnyt kritiikitön fanipoika, jolla on ollut liian suuri budjetti. Elokuvan kolmen tunnin pituus ei aivan kanna, reipas tiivistäminen olisi ollut paikallaan. Lyhyempänä elokuva olisi toiminut paremmin. Kyllä se näinkin viihdytti, mutta... keksisin useampia kohtauksia, joita olisi voinut huoletta saksia pois.

Toinen asia on se, että olen ehkä melkoinen tosikko, mutta King Kongissa elokuvan uskottavuus ei vain riittänyt. Leffassa oli aivan liikaa yksityiskohtia, jotka jäivät häiritsemään. Niinkuin vaikka se, kuinka pienellä saarella on voinut elää miljoonien vuosien ajan dinosaurusyhteiskunta, ja niiden lisäksi alkuasukasheimo ja itse Kong? Ei saata ymmärtää. Puhumattakaan sitten siitä, että Kongin jättiläismäisenä kasvissyöjänä olisi pitänyt syödä jotakuinkin koko ajan, luulisi saarelta jo loppuneen ruoan.

Fantasiaelokuvissa ei tällaisista tule välitetty, mutta jostain syystä King Kongissa tuli ihmeteltyä älyttömyyksiä pitkin elokuvaa. Ehkä leffan vetovoima ei sitten aivan riittänyt? Paremmin puoleensa vetänyt elokuva olisi ehkä hillinnyt ihmettelyä jonkin verran, tiedäpä tuota.

Sanottakoon muuten vielä se, että King Kong oli aika raskaalla kädellä rasistinen. Lukekaa vaikkapa Kwame McKenzien Big black and bad stereotyping. Mielenkiintoista tuossa ovat rasismia kiistävät kommentit. Minusta King Kongin rasismin voi kuitata olankohautuksella, mutta ei sitä voi kieltää - elokuvasta on nostettavissa rasistisia ja imperialistisia piirteitä, eikä tarvitse edes yrittää kovasti.

Eräs kommentinkirjoittaja kirjoittaa näin: I would say that Lord of the Rings, being the epitome of imagination and creativity both in the book and the film, is neither about black nor white people. Its a story of a fight between good and evil, in which fortunately the good wins in the end. Jepjep. Hyvä vastaan paha. Hyvät on vaan kaikki valkoisia ja pahat mustia, aasialaisia ja muita mörköjä. Tietysti lähtökohdat huomioiden on helppo ymmärtää Tolkienin kirjaan luoma ajatus siitä, että paha tulee idästä (mikä olisi eurooppalaiselle luontevampaa?), mutta on se silti rasistinen.

14.04.2006 klo 17:53 | 5 kommentti(a) | TrackBack (0)

Curb Your Enthusiasm

Täytyypä kehua Curb Your Enthusiasm -sarjaa. Innostuimme tilaamaan sarjan ekan kauden sokkona ja nyt kahden jakson jälkeen näyttäisi siltä, että kyseessä oli mainio ostos.

Luonnehtisin sarjaa lähinnä Seinfeldiksi oikeilla ihmisillä. Pääosassa on Seinfeldin tuottaja Larry David, joka on hieman George Costanzan tapainen sattumanvaraisiin noloihin tilanteisiin päätyjä. Ensimmäisessä jaksossa hämminkiä aiheuttivat huonosti istuvat housut, toisessa keilaradalla kadonneet kengät.

Sarja tuntuu alkuun hyvin erikoiselta, lähes tosi-tv:ltä. Taustanauruja ei ole, eikä dialogia ole ilmeisesti käsikirjoitettu, vaan se improvisoidaan. Osa henkilöistä on fiktiivisiä, osa julkkiksia jotka esiintyvät itsenään. Tuloksena on alkuun aika hämmentävä, mutta samalla riemastuttavan hauska sarja. Suosittelen ehdottomasti Seinfeld-faneille!

HBO:n sarjalle on hämmentävää se, että Curb Your Enthusiasmissa ei ole edes pitkää tunnusta, vain hyvin ytimekäs logo ja tunnusmusiikinpätkä.

11.04.2006 klo 21:20 | Kommentoi | TrackBack (0)

Leffakatsaus

Crash - Parhaan elokuvan Oscar ja ziljoona muuta palkintoa, mutta onko se hyvä? No on, vaikka loppuukin vähän vaisusti. Tarina kuitenkin imaisi mukaansa varsin tehokkaasti, vaikka alkuun olikin aika sekava. Narut vedettiin yhteen ihan hyvin. Rotuteema tietysti helpottaa Oscarin voittamista, kun kyseessä on Vakavasti Otettava Elokuva.

Linnunradan käsikirja liftareille - Toteutus oli vakuuttava, Marvin söötti ja niin päin pois, mutta eipä se nyt niin mahdottoman hauska sitten kuitenkaan ollut. Käännöksenä kirjasta ihan ok, mutta taitaa kirjan huumori kuitenkin sen verran kirjallista olla, ettei se käänny elokuvaksi erityisen hyvin, vaikka itse Douglas Adams mukana olikin. Ihan ok, ei enempää.

Doom - Toiminta ok, mutta käsikirjoitus ja juoni todella huonot jopa tyhmäksi toimintaleffaksi. Liikaa selittelyä ihan käsittämättömällä mielikuvitustieteellä, se tappaa elokuvan kuin elokuvan. Geneettinen mutaatio, joka vetää elävän ihmisen solurakenteen hetkessä uusiksi ja lopputulos riippuu siitä, onko ihminen sisimmässään hyvä vai paha? Jepjep. Ehkä olen liian tosikko tällaisille. Lopun FPS-kohtaus oli kuitenkin vekkuli.

Wallace ja Gromit: Kanin kirous - Hulvattoman hauska, ehdottomasti tämän nelikon paras elokuva. Loistavia vitsejä, osa sen verran kaksimielisiä, että menee lapsilta (onneksi) tyystin ohi. Animaatio oli luonnollisesti huippuluokkaa. Söötit pikku jänikset ovat varma juttu, kukapa niistä nyt voisi olla pitämättä. Ehdottomasti katsomisen arvoinen tapaus.

7.04.2006 klo 10:20 | Kommentoi | TrackBack (0)

Yölento, The Island, The Descent

Päivitetäänpä elokuvatietoutta. Viikonloppuna katseltiin kaksi leffaa. Ensimmäinen, Wes Cravenin Yölento oli jännä trilleri naisesta, joka joutuu panttivangiksi lentokoneessa, joka on täynnä muita matkustajia. Asetelma oli aika erikoinen ja homma vedettiin läpi ihan kohtuullisen hyvin, mitä nyt pahan rikollisen suunnitelmassa oli muutama aika iso aukko, joissa homma olisi voinut mennä pieleen. Plussaa siitä, että elokuva kesti vain hieman yli tunnin.

The Island sen sijaan oli niin epäuskottavaa, että pahaa teki. Selvää kesäleffakamaa: todella näyttävät puitteet, isoja nimiä tähtinä, vauhdikasta toimintaa, ihan nokkela idea... Ei vain toiminut. Scarlett Johansson, joka on sentään hyvä näyttelijä, keskittyi olemaan nätti lammas, elokuvan juoni oli yhtä vauhdikasta takaa-ajoa, tarinassa oli liikaa "ei hitto noin voi olla"-hetkiä... Elokuva oli sitä paitsi niin täynnä tuotesijoittelua, että pahaa teki. Juomapelinä tuo voisi toimia: aina kun näet ilmeistä tuotesijoittelua...

Jo hyvän aikaa sitten katseltiin The Descent, vaan enpäs ole muistanut siitäkään mainita. Pitää, koska se oli erittäin hyvä kauhuelokuva. Joukko naisia lähtee luolaretkelle ja tietäähän sen, mitä siitä seuraa... Pisteitä asetelmasta, koska luolissa meneminen on ihan mahdottoman pelottavaa puuhaa jo itsessään. Klaustrofoobikoille nannaa, kun käytävät käyvät kapeiksi... En ymmärrä, miksi kukaan tekee sellaista vapaaehtoisesti. Suosittelen!

13.03.2006 klo 08:49 | Kommentoi | TrackBack (0)

Ällöttävä Saha

Katselimme eilen Saw II:n. Olipas aika kamala kokemus. Juoni jatkaa ykkös-Sahan malliin, idea on sama, mutta asetelma toinen. Juonessa riittää loikkia, aukkoja ja sekalaisia älyttömyyksiä, mutta jotenkin loppuun asti rämmitään. Täytyy sanoa, että elokuvankatsojan automaattisia oletuksia hyväksikäyttävä loppukäänne on nokkela, mutta muuten elokuva ei juuri nokkeluudellaan loista. Asiat selitetään erittäin perinpohjaisesti puhki, missä valossa ei voi kuin ihmetellä ihmisiä, jotka toitottavat tyhmyyttään IMDB:n foorumeilla. Ovelasta ideastaan huolimatta Saw II on erittäin helppo elokuva ymmärtää.

Elokuva on myös ällösti väkivaltainen. Kauhuelokuvana se ei ollut kummoinen, vaan enemmän ollaan gore-splatter-akselilla. Jos tykkää katsella mielikuvituksellisia tapoja tappaa ja kiduttaa ihmisiä, tässä on oikein oivallinen elokuva. Minä en tykännyt. Hilpeää verenroisketta katselee ihan mielellään, mutta nyt mentiin yli ja pahasti. Hyi kauhia. Ikinä en ole näin ällöä elokuvaa nähnyt, pari kohtausta meni aivan liian pitkälle. Ei ollut yksinkertaisesti enää kiva katsella tuommoista, millään tasolla. Jos katsotte elokuvan, tiedätte kyllä mitä kahta kohtausta tarkoitan erityisesti. Etenkin se toinen. Vastenmielisiä ovat ihmiset, jotka IMDB:ssä hekumoivat leikkaamattomalla versiolla, jossa saisi vielä herkullisempia näkyjä.

En siis suosittele, yhtään kenellekään, piti ykkösosasta tai ei.

22.01.2006 klo 17:16 | 6 kommentti(a) | TrackBack (0)

Seinfeld

Kaipa se on pakko myöntää: Seinfeld on harvinaisen hyvä komediasarja. Aikaisemmin en pitänyt sarjasta juuri ollenkaan, mutta nyt olen lämmennyt kovastikin. Lopullinen merkki hullaantumisesta lienee se, että katselimme tänään viisi jaksoa viitoskautta.

Kaikki alkoi viattomasti Johannalle joululahjaksi ostetusta kuutoskaudesta. Se katseltiin hyvin äkkiä läpi, niinpä tänään piti käydä ostamassa tuo viitoskausi. Ihan hyvää vastinetta näissä saa rahalle, sillä brittisarjojen kuuden jakson sijasta Seinfeldin kausi on päälle 20 jaksoa. Silti ne kiitävät niin nopeasti, kun niitä innostuu katsomaan...

Seinfeld on kyllä nerokas sarja. Pidin alkuun henkilöitä ärsyttävinä, mutta sittemmin olen oppinut arvostamaan sarjaa ja sen nokkeluutta. Jaksot viittaavat jatkuvasti vanhoihin juttuihin ovelasti, niin että pidempään katsonut saa ylimääräistä iloa pienten "ahaa!"-elämysten muodossa. Niin sitä pitää! Veikkaan, että kokoelmamme saa vielä jatkoa, sillä viitoskausi on pian katsottu...

14.01.2006 klo 23:53 | 1 kommentti(a) | TrackBack (0)

Tuorein Harry Potter

Harry Potter ja liekehtivä pikari oli kerrassaan mainio Potter-leffa. Taustana oleva kirja on sarjan parhaimmistoa, joten elokuva sai siitä tiettyä lisäpotkua. Vaan olihan siinä filmattavaakin. Elokuvasta oli saksittu juttuja, mutta silti se kesti vähän turhankin kauan. Elokuvasta oli IMDB:n mukaan suunniteltu ensin kaksiosaista, mutta lopulta päädyttiin yhteen. Mitenköhän jatkossa, kun kirjat vain paksuuntuvat...

Ihan siis samaa sarjaa kuin muutkin Potterit: uskollinen kirjalle, etenee vauhdikkaasti, näyttää oikein mallikelpoiselta... Sävyt ovat aikaisempaa synkempiä, muuttuihan sarja tässä kohdin alun lastenkirjoja tummasävyisemmäksi.

Näyttelijöistä Daniel Radcliffe nyt on pökkelö, sille ei voi mitään (joskin osittain se selittynee sillä, ettei Harrykään mikään ihan terävin tapaus ole), muuten oli ihan mukava huomata koko joukko brittinäyttelijöitä sivurooleissa. Jos on aikaisemmat nähnyt, tämä on tietysti pakko katsoa, mutta eipä tämän takia kannata sarjaa aloittaa.

7.01.2006 klo 09:52 | Kommentoi | TrackBack (0)

Uuden vuoden elokuvia

Viime vuoden puolella katseltiin vielä Skeleton Key, joka oli odotettua parempi tapaus. Muuten niin mainio Movielens tarjosi tuolle kolmea tähteä, kun minä laitoin neljä.

Tämä oli se leffa, jonka traileri tuntui spoilaavan koko elokuvan. Elokuvan nähtyäni voin todeta, että ei se nyt niin paha ollut, mutta tietysti traileri on huono, jos sen jäljiltä elokuvaa ei oikeastaan halua nähdä. Joka tapauksessa Skeleton Keyn vahvuuksiin kuuluvat hyvä tunnelma, vinkeä hoodoo-taikuus ja aika nokkela loppukäänne. Hyvää musiikkiakin soi. Suosittelen!

Kissojen valtakunta eli Neko no ongaeshi jäi sitten vuoden 2005 viimeiseksi elokuvaksi. Ei paha! Vaikka elokuvaa ei olekaan ohjannut Hayao Miyazaki, on se silti Studio Ghiblin laatutyötä. Tarina on hauska ja kissathan nyt ovat aina mukavia.

Mukavaa kevyttä koko perheen elokuvaa etsiville Kissojen valtakunta on oivallinen valinta, erityisesti kissarakkaille.

Uuden vuoden ensimmäinen elokuva oli The Yes Men, humoristinen dokumentti WTO:ta kiusaavista keppostelijoista. Suomessa Yes-miesten tunnetuin tempaus on varmasti Tampereella esitelty älyvaate.

Elokuva itsessään olisi voinut olla parempikin, mutta Yes-miesten tempaukset kiinnostivat sen verran, että niiden valmisteluakin jaksoi katsoa. Uskon silti, että aiheesta olisi saanut vähän kiinteämmänkin elokuvan. Viihdyttävää katseltavaa silti, ja culture jamming -aiheesta kiinnostuneille ehdottomasti suositeltavaa.

2.01.2006 klo 08:56 | Kommentoi | TrackBack (0)

Dark Water

Joulusta selvittyämme oli varaa kauhisteluun. Katsottavaksi valikoitui Dark Water jenkkiversiona. Alkuperäinen japanilainen nauttii täällä suosiota, eikä uusintaversio yllättäen pystynyt todellakaan samaan.

Ihan oli miellyttävän rähjäistä ympäristöä saatu tähänkin, todellakin upea vuokrakämppä. Kosteusvaurioteema oli kenties jopa alkuperäistäkin tehokkaammin mukana. Valitettavasti tarinassa oli muuten painotettu huoltajuusriitaa kauhuteeman kustannuksella, jopa niin paljon, että en kutsuisi Dark Wateria edes kauhuelokuvaksi. Psykologista draamaa kyllä riitti, mutta varsinainen kauhu ja säikytteli jäi vähemmälle.

Ihan kelpo suoritus, mutta ei nyt kuitenkaan ihan tarpeeksi hyvä. Alkuperäinen on syystäkin saanut IMDB:ssä selvästi paremman keskiarvon.

27.12.2005 klo 09:24 | Kommentoi | TrackBack (0)

Kaasuvalo ja Shawshank Redemption

Viikonloppuna nautittiin kulttuuria runsain määrin. Lauantain ohjelmassa oli Tiina Lymin tähdittämä Kaasuvalo kaupunginteatterilla. Kaasulamppujen aikaan sijoittuva psykologinen jännitysnäytelmä oli kieltämättä varsin jännää nähtävää. Äänitehosteilla ja valoilla kikkailu toimi, samoin oivalliset pääosat. Erityisesti Tiina Lymi ja Heikki Kinnunen olivat erinomaisia. Kannattaa katsoa, ehdottomasti.

Sunnuntaina katseltiin Rita Hayworth - Avain pakoon, eli The Shawshank Redemption, tuo IMDB:n listojen ykkösnimi (tosin tällä hetkellä on Kummisedän perässä kakkosena). Mikäs siinä, olihan se hyvä. Aika definitiivinen vankilatarina, jopa, siinähän ne kaikki vankilaleffan tärkeimmät elementit olivat. Mitä muuta tarvitsee? Ehdottomasti suositeltava tapaus, viihdytti tasaisen varmasti koko pitkän kestonsa.

28.11.2005 klo 12:28 | 2 kommentti(a) | TrackBack (0)

Broken Flowers

Jäi tässä taannoin Broken Flowers katsomatta; nyt paikattiin. Tämäpä on taas yksi Bill Murraylle kirjoitettu rooli, mutta tällä kertaa Murray ei kyllä ole parhaimmillaan. Vähäeleisesti vedetään, mutta Lost in Translationista jäädään kyllä.

Tarina sinänsä on ihan ok. Elokuva alkaa vähän turhankin hitaasti, mutta kunhan tarina pääsee käyntiin ja Bill Murrayn esittämä Don Johnston lähtee kiertämään maata entisten heilojensa perässä, alkaa juttu kiinnostaa enemmän. Vähän siis pitkähkö leffa sisältöönsä nähden. Loppu on jännä. En viitsi spoilata, mutta kyllä se kysymyksiä jättää. Vähän liikaakin, jopa.

Elokuvan parasta antia taisi sittenkin olla alkutekstien aikana soinut biisi: Holly Golightlyn tilapäisesti tähdittämän The Greenhornesin There Is an End. Hunajaa korville! Ostin biisin iTunesista saman tien, kun tulimme kotiin. Helmi biisi, ja herää kyllä heti fiilis, että Golightlyn tuotantoon ainakin pitäisi tutustua paremmin, miksei The Greenhornesiinkin.

21.11.2005 klo 12:48 | 1 kommentti(a) | TrackBack (0)

Little Britain

Kun suosikkisarjat etenevät uusille kausille, herää aina epäilys, riittääkö puhti, loppuvatko vitsit. Loistavan Little Britainin kohdalla voi onneksi huokaista helpotuksesta: kakkoskausi on edelleen huippuluokkaa, ehkä jopa ykköskautta parempaa estottomassa pilkassaan.

Okei, Dennis Waterman -sketseistä ei edelleenkään ole päästy, mutta muuten huumori toimii. Aihepiirit ovat entisellään: kaikenlainen epäsovinnaisuus ja seksuaalivähemmistöt ovat edelleen pääteemoja. Suosittelen ehdottomasti, ja saisi se kolmoskausikin jo tulla telkkarista ja päätyä DVD:lle meidän iloksemme... Sehän on juuri alkanut BBC:llä.

Olisiko sitten brittisarjojen kuuden jakson kaudet se, miksi homma toimii? Kuudessa jaksossa ei ehdi kuluttaa kaikkia ideoita, vaan niitä riittää myöhempiinkin jaksoihin. Toisaalta on kurjaa, ettei hyvää sarjaa ole kuutta jaksoa enempää.

18.11.2005 klo 09:30 | 3 kommentti(a) | TrackBack (0)

Venetsian kauppias

Lauantai-illan elokuvana katselimme ehtaa draamaa. Shakespeareen tutustuminen kannattaa aina, ja elokuvaksi valikoituikin Venetsian kauppias. Tyylikäs toteutus oli uskollinen Shakespearen kielelle ja sijoitti tarinan alkuperäiseen tapaan Venetsiaan.

Venetsiassa käyneenä kaupunkiin sijoittuvat tarinat saavat aina lisäarvoa. Niin myös tässä - olihan noita maisemia ilo katsella. Voisipa Venetsiaan mennä toistekin! 1500-luvulle, jonne tämä elokuva sijoittuu, tunnelma oli kuitenkin toinen, kun juutalaisviha leimusi ja juutalaiset oli suljettu Gettoon (alkuperäinen Venetsian kaupunginosa, jonka mukaan kaikki muut getot on nimetty).

Antonio lainaa ystävälleen Bassoniolle rahaa, voidakseen rahoittaa tämän kosiomatkan. Omat rahat ovat kiinni laivoissa, joten lisärahoitusta pitää ottaa lainaksi. Lainan antaa juutalainen Shylock. Tunnollisena kristittynä Antonio ei haluaisi maksaa korkoa (se oli kristityiltä kiellettyä, koronkiskonta ja siten myös sen maksaminen), mutta on valmis tekemään poikkeuksen. Shylock tulee kuitenkin vastaan: rahat saa korotta, mutta jos maksua ei kuulu, sakkona Shylock saa paunan Antonion lihaa.

Tietäähän sen, miten lainanmaksun käy. Miten tarina siitä etenee, onkin sitten oma juttunsa. Elokuva laahasi kiinnostavan alun jälkeen pahasti, mutta kiri sitten loppua kohden. Loppu huipentui tyylikkäästi. Al Pacino teki hienon työn Shylockina; erityisesti eräs Shakespearean kuuluisimmista monologeista, If you prick us, do we not bleed... (löytyy Wikiquotesta), tulee paatoksella.

Kaikinpuolin hieno leffa siis.

14.11.2005 klo 16:22 | 2 kommentti(a) | TrackBack (0)

Sin City

Katseltiinpa lauantaina Sin City, eli Frank Millerin sarjakuvaa erittäin uskollisena leffakäännöksenä. Kyllähän se kovasti sarjakuvalta näytti, ja mikäs näyttäessä, kun Sin City on ehdottomasti sieltä näyttävimmästä päästä.

Tyyli oli siis kohdallaan, vaan entäs sisältö? Sin Cityn tarinat ovat tavattoman kliseisiä ja vähän kyseenalaista tavaraa - jotenkin se koko asetelma, että naiset ovat joko a) huoria, b) pelastettavia tai c) pelastettavia huoria, miesten jakautuessa koviin äijiin, pahiksiin ja friikkeihin, on jotenkin väsynyt.

Ihan siis näyttävää menoa, kuitenkin, tosin vähän ehkä tarpeettomankin väkivaltaista ja kaksi tuntia pitkänä vähän turhan lavea, mutta muuten ihan vauhdikasta toimintaa ja sellaisena kyllä suosittelen leffaa astetta tyylikkäämpää toimintaa kaipaavalla.

24.10.2005 klo 09:53 | 1 kommentti(a) | TrackBack (0)

Liikkuva linna

Suunnitelmat kokivatkin pienoisen muutoksen. Verhojen ompeleminen voitti sunnuntaisen elokuvissakäynnin (tuli muuten hienot verhot), ja lauantain elokuvaksi vaihtui Liikkuva linna.

Vaan sepä olikin hieno elokuva! Steampunk eli höyrykoneisiin ja viktoriaaniseen Englantiin perustuva vaihtoehtohistoria on aina yhtä hauska genre - ilolla katselin taivaita halkovia valtavia sotakoneita, jotka liikkuivat läpsyttämällä siipiä. Heh. Genre tuntuu olevan Miyazakille rakas, sillä höyrytekniikkaa esiintyy useissa Miyazakin elokuvissa.

Liikkuva linna veti toden teolla puoleensa. Sotaa käsitellyt aihepiiri sopii tähän päivään, ja elokuvan tarina oli muutenkin kiehtova. On hauskaa, miten elokuvassa ei ollut yksiselitteisesti pahoja ja hyviä, vaan monet pahoilta vaikuttaneet tahot ajoivat vain omia tarkoitusperiään kyseenalaisin keinoin. Kukaan ei ollut paha ihan silkkaa pahuuttaan.

Huumoria riitti, todella humoristisia hahmoja oli valtaisa määrä. Myös vakavampia ja tunteisiin vetoaviakin hetkiä oli, sopivassa suhteessa. Viihdyin elokuvan parissa todella mainiosti koko sen pari tuntia, mitä elokuva kesti. Perinteisen lopputekstibiisin soidessa oli ikävä jättää elokuvan maailma taakse.

Onneksi Tampereella pyöri elokuvasta dubbaamaton versio, edellinen Miyazaki-elokuva jäi katsomatta dubbauksen vuoksi. Tokihan dubbaus on lapsiperheille hyvä juttu, mutta kun tämäkään ei varsinaisesti lastenelokuva ole. Finnkinolla on suhtkoht hyvä seitsemän vuoden ikäraja, mutta on hyvä huomata, että elokuvassa on aika raskaita sotaisia kohtauksia.

10.10.2005 klo 09:54 | 1 kommentti(a) | TrackBack (0)

Tasapaino järkkyy

Big Brother on käynyt kiinnostavaksi! Kaleidoskooppi on kirjoittanut parikin hyvää juttua talon suhdeverkoista, Elämme jännittäviä aikoja ja Kolmas nimeämiskierros ovat lukemisen arvoisia juttuja.

Eilinen jakso oli valaiseva. Talon reaktiot Iinan joutumiseen nimetyksi olivat vähintäänkin mielenkiintoisia. Iina väitti itse tienneensä joutuvansa pudotusuhan alle, mutta muille ryhmästä se oli melkoinen yllätys - eikö tällä ryhmittymällä olekaan tiukka ote talosta ja enemmistö puolellaan? Hanna tuntui järkyttyneeltä, mutta pahimman kolauksen sai Minna, jonka käytöksestä olisi voinut kuvitella jonkun kuolleen.

Minnan kohdalla arvelen, että voimakas tunnereaktio on kasautunut ikävästä lapsia kohtaan. Sehän Minnaa vaivaa, vaikka ikävä onkin vähän sullottu taka-alalle. Varmasti siinä on auttanut Iinan läsnäolo, Iina ja Minna tuntuvat sopivan tosi hyvin yhteen, kummatkin käsittelevät asioita samaan tyyliin puhumalla. Nyt jos (ja kun) Iina lähtee, Minna putoaa helposti tyhjän päälle. Vähempikin ahdistaa. Veikkaan, että pudotuksen jälkeinen viikko ei ole Minnalle juhlaa, minkä seurauksena Minna on luultavasti seuraava lähtijä.

Ymmärrän kyllä, että Mika ei saanut yhtään ääntä, mutta miksi kukaan ei äänestänyt Terhiä? Ei kai Terhi nauti samanlaista tasaista suosiota? Voiko olla, että Terhin kotikatsomoihin välittyvä ärsyttävyys ei näy talossa? Ihmeellistä. Noh, saapa nähdä miten Terhin, Tiinan ja Katin kolmikolle käy, jos Iina poistuu talosta.

27.09.2005 klo 07:42 | Kommentoi | TrackBack (0)

Sideways, Urban Legends 3: Bloody Mary

Sideways on kovasti kehuttu kertomus kahdesta keski-ikäisestä miehestä etsimässä itseään Kalifornian viinimailla. Viinisnobeilua riittääkin ihan kiitettävästi, kyllä tästä viiniharrastaja saa jotain irti, vaikka tarina ei kiinnostaisi. Maisematkin ovat kauniit.

Pääosakaksikko on mainio. Paul Giamatti on hyvä pääosassa, kaksikon ahdistuneena puoliskona. Onneksi elämä voittaa myös Giamattin esittämälle Milesille, sen verran säälittävän roolin mies vetää. On vaikeaa olla tuntematta sympatiaa Milesiä kohtaan. Thomas Haden Churchin esittämää Jackia taas on helppo vihata, aika liero mieheksi. Näyttelijä on juuri oikea, Ned & Staceyn Ned on samantyyppinen ilkiö. On vaikeaa kuvitella, että Church olisi millään tavalla mukava tyyppi oikeastikaan.

Ihan kiva leffa siis, ja loppu varsinkin on erinomainen. Siinä välissä... noh, kyllähän tämä toimii. Kaksi tuntia vain on aika usein vähän liikaa, eikä Sideways oli varsinaisesti poikkeus. Vähän jostain olisi voinut kelata tiiviimmäksi. Kokonaisuus oli kuitenkin myönteinen ja varsinkin viininystäville Sideways on lähes pakollista nähtävää.

Urban Legends 3: Bloody Mary sen sijaan... Noh, sanotaanko vaikka että odotukset eivät olleet korkealla. Aikaisemmat Urban Legendsit ovat olleet ihan kelvollisia teinikauhupätkiä, mutta nyt jäätiin kauas edes siitä tasosta.

Pari juttua tulee mieleen heti: urbaanilegendateema tuntui tällä kertaa erittäin väkinäiseltä, siinä missä se on aikaisemmissa osissa toiminut vähintäänkin ihan hyvin. Toisena huomiona voidaan todeta, että leffan tekijät ovat huomanneet japanikauhun menestyksen ja lisänneet elokuvaan siksi mörön, joka on aika 50/50 sekoitus Ringiä ja Grudgea. Hyvä yritys, mutta tulos ei vaan toimi läheskään yhtään hyvin kuin alkuperäiset.

Kun tähän lisätään kaikinpuolin kehnohko näyttelijäntyö, saadaan tuloksena sellaista elokuvataiteen juhlaa, että huh. Kannattaa siis jättää tämä leffa vuokraamon hyllylle pölyttymään.

26.09.2005 klo 10:29 | Kommentoi | TrackBack (0)

Antakaa raukoille tekemistä!

Antakaa nyt niille raukkaparoille jotain tekemistä! Voi vain kuvitella, minkälainen on tylsistymisen tila, joka tekee mikroaaltouunin käyttöohjeiden tietovisailusta hyvää viihdettä. Mika pitää kyllä erittäin hyvää tietoiskun ja visailun yhdistelmää mikroaaltouunin ohjeiden pohjalta, tätä on jatkunut jo minuuttikaupalla. Hauskaa kilpailijoilla näyttää olevan, mikä kertoo karua kieltään talossa tarjolla olevan viihteen määrästä.

Vaikka mikäs siinä, kyllähän puhelinluettelostakin irtoaa viihdettä, kun oikein tylsää on...

23.09.2005 klo 21:59 | 1 kommentti(a) | TrackBack (0)

Talossa tapahtunutta

On jäänyt BB:n kommentointi vähemmälle, mutta niin on kyllä katsominenkin. Kaikkien kiireiden keskellä aikaa ei riitä 24/7-kanavan vilkuiluun. Onneksi päiväkatsauksillakin pärjää, ja niitä on mukavampikin katsoa, kun ei ole nähnyt tapahtumia jo.

Kommentoidaan nyt viime aikoja, kuitenkin. Antti S.:n äänisaalis oli melkoinen! Vaan ei ihme: niin on alun mukavanoloisesta tyypistä kuoriutunut aika nuiva ilmestys. Toivomme, että mies talon jättää, koska ei Antti S.:n talossa pysyminen ainakaan ilmapiiriä paranna. Ei ole mies sillä tavalla muita kilpailijoita ärsyttävä, että siitä juuri viihdettä saisi.

Timon ja Hannan lemmekäs yhteiselo on toki mukavaa, mutta tylsää. Toinen pois, niin eiköhän se siitä. Tällä hetkellä kannatan Hannaa, jonka anti on kautta linjan ollut vähäisempää. Mielipide Timosta vaihtelee vähän, mutta kyllä Timolta on ihan hyviä juttuja riittänyt.

Helsingin Sanomissa oli muuten harvinaisen täyspäinen BB-kolumni tänään; yleensä Big Brotherista kirjoitellaan aika nuivaan sävyyn. Pakkohan siitä ei ole pitää, mutta jotenkin risoo sellainen tietty ylemmyydentunto, mikä noista huokuu. "Vilkaisin Big Brotheria, mutta tyhmää idioottiviihdettähän se oli, joten en aio katsoa sitä koskaan." Selevä.

15.09.2005 klo 13:12 | Kommentoi | TrackBack (0)

Valkoista hälyä

Katseltiin eilen White Noise. Leffan ideana on EVP, Electronic Voice Phenomena, jossa kuunnellaan henkimaailman viestejä radion kohinasta. Kuten arvata saattaa, kaikki kuolleet eivät ole niin kamalan kivoja, kauhuelokuvastahan tässä on kyse.

Ihan kiva idea, eikä toteutuskaan ollut hullumpi. Sellaista kolmen tähden tasoa White Noise tavoitteli, mutta valitettavasti loppu lässähti pahasti. Loppuratkaisussa oli vähän sellaista makua, että juoni oli mennyt vähän hankalaksi ja paketti piti vetää kasaa keinolla millä hyvänsä - valittu keino oli vähän kökkö. Ihan ok stoori kuitenkin, kyllä tästä kauhuleffojen ystävä jotain irti saa.

Huomasin muuten Makuunissa, että suosikkimme Tale of Two Sisters on julkaistu Suomessakin. Elokuva on saanut vain tavattoman lattean nimen: Pahan yhteys on melkoinen alisuoritus. Elokuva on silti ehdottomasti parhaita kauhuleffoja tällä hetkellä.

5.09.2005 klo 07:46 | Kommentoi | TrackBack (0)

Jani pois!

Nonni. Jani sai kenkää ensimmäisenä. Numerot olivat yllättävänkin isot, 65-35 Janin puolesta. Mielenkiintoista, mikäköhän sitten lopulta sai ihmiset äänestämään Jania? Perttu on käynyt elävämmäksi viime päivinä, joten ehkä se keräsi suosiota.

Ihan mielenkiintoista oli se, että kilpailijoille uskoteltiin kahden lähtevän, vaikka vain yksi poistettiin. Mielenkiintoisin käänne oli ehdottomasti se, että kilpailijoiden antamat äänet näytettiin muille. Paljastuksista ei syntynyt heti tappelua, onpas rauhallista porukkaa... Ilmeisesti kilpailijat eivät kuulleet, mitä sanottiin, mikä tietysti selittää paljon.

Saapa nähdä, onko ensi viikolla tavallisempi käytäntö. Toivottavasti pudotusuhan alla oleville asia kerrottaisiin, lisäähän se tunnelmaa talossa.

Ihan kiva muuten nähdä, mitkä fiilikset talossa on heti äänestyksen jälkeen. Kyllä tämä 24/7-kanava on vaan mainio!

Vielä loppuun on todettava, että tämän hetken fanitustilastossa Iinalla on ykköspaikka. Fiksuja juttuja!

4.09.2005 klo 22:45 | Kommentoi | TrackBack (0)

Siistivää editointia

Sattuipas silmään sievistelevää editointia! Kaikkea sitä havainnoikin, kun näkee leikkelemättömän BB:n ja parhaiksi pätkiksi karsitun version. Kilpailijat kävivät kaupassa ostoksilla ja maksoivat ostamansa Visa Electronilla.

Se, että ostokset maksetaan Visa Electronilla, on tietysti tarkoin harkittu sponsoroitu yksityiskohta - muutenhan sillä ei olisi mitään väliä. Jostain syystä varsinainen maksutapahtuma, jossa Visa Electronista puhuttiin, oli kuitenkin saksittu pois koostelähetyksestä. Mitä tapahtui mainosarvolle?

Totuus on hyvin yksinkertainen: Tiinalta ja Minnalta meni kauppareissusta kolmasosa Electronin kanssa sählätessä. Hetken näytti jo siltä, että koko ostostapahtuma menee pieleen, kun kaupassakäyntiaika kävi uhkaavasti vähiin. Visa Electron vain otti yhteyttä pankkiin, eikä mitään tapahtunut - tilanne on varmasti tuttu kaikille Electronia käyttäville. Varmistussoitto pankkiin kestää joskus tuskallisen kauan, ja juuri niin kävi tässä tapauksessa.

Sehän ei tietenkään anna Visa Electronista mitenkään mairittelevaa kuvaa helppokäyttöisenä ja kätevänä maksuvälineenä, kun ostosreissu meinaa mennä mönkään Electronia odotellessa... Ehkä ensi kerralla ostaminen käy sutjakkaammin ja Electron saa ansaitsemaansa mainosaikaa!

2.09.2005 klo 22:33 | Kommentoi | TrackBack (0)

Nimeämiset

On hauskaa, että Big Brotherin nettisivuilta löytyy nimeämiset perusteluineen (osa 1 ja osa 2). Hauska nähdä, miten joidenkin kohdalla mielipiteet vastaavat, kun kaksi henkilöä nimeää toisensa ykkössuosikiksi poisäänestettäväksi.

Huomio kiinnittyy myös siihen, mitä ei tapahdu: Antti A. ja Mika eivät saaneet lainkaan ääniä. Sehän viittaa voittaja-ainekseen. Antti S. sai ääniä ainoastaan Pertulta, joka saattaa hyvinkin lähteä pois pian. Muutama muukin sai ääniä vain yhdeltä.

Ääniä tutkaillen päätyy siihen, että Hanna on seuraavalla kerralla yleisöäänestykseen joutuvien joukossa, luulisin. Vahvimmiksi voittajaehdokkaiksi nimeäisin tällä hetkellä Mikan, Antti A.:n ja Antti S.:n.

2.09.2005 klo 19:43 | Kommentoi | TrackBack (0)

Jani pois?

Noniin! En yllättynyt, kun Jani päätyi äänestykseen, ja Perttuakin kannatin. On siis aika sama, kumpi lähtee. Pertulla on tosin ihan selvää yritystä Katin suuntaan, joten jos siitä jotain tulee, olisi harmi, että Perttu lähtee. Mutta saapa nähdä, ei Pertun poistuminen suuri harmi olisi.

Jani-show'n loppuminen olisi ihan hyvä kanssa, mies puhuu niin taukoamatta ettei mitään rajaa. Radiojuontajan ura olisi kieltämättä ihan hyvä valinta, Jani onkin oikeastaan juuri samalla tavalla ärsyttävä kuin radiojuontajat yleensä.

2.09.2005 klo 11:04 | Kommentoi | TrackBack (0)

Mielipiteet ihmisistä muotoutuvat hiljakseltaan. Iina on paljastunut hauskaksi; mukavalla tytöllä on ihan hyvät jutut. Muistakaa: vulgääri huumori on se, mikä ihmisiä yhdistää, kun kaikkien hienot mieltymykset ovat niin erilaisia. Janin jutuissa ei sinänsä ole vikaa, mutta jotenkin se tyyli on vaan jotenkin niin päällekäyvää. Timosta voi olla montaa mieltä - jyväskyläläisen puheenparren miellyttävyys vie kuitenkin omalla kohdallani vielä toistaiseksi voiton talon ykkösnaistenmiehen lipevyydestä.

Perttu on jäänyt pahasti taka-alalle ja on siksi oikeastaan ykkössuosikkini talosta poistettavaksi. Miestä ei juuri näy ja kun näkyy, jutut eivät ole ihan parasta a-sarjaa. Saapa nähdä, mitä talon asukkaat itse sanovat, huomennahan noita nähdään.

Kati tuntuu olevan vähän kaikkien suosikki, mutta ei kyllä meihin iske. Veikkaan, ettei Kati pysy talossa todellakaan loppuun asti, vaan on aika nopeasti poissa. Nyt jo tuntuivat fiilikset olevan matalina; jos siitä ei pääse ylös, muut pistävät todennäköisesti aika nopeasti ehdolle. Yleisö ei tosin varmaan ihan heti Katia pois päästä, millä voi tietysti olla piristäväkin vaikutus. Mutta tiedäpä näistä; sen näkee sitten.

Vaan kyllä tässä on koukussa jo ihan täysin. 24/7-kanava on osoittautunut aika hauskaksi hankinnaksi. Emme me sitä sentään ihan koko aikaa katsele, mutta taustameluna se toimii mukavasti. Sen arvoa lisää se, että BB Extra on paljastunut täysin tarpeettomaksi chattiohjelmaksi, josta ei tunnu olevan mitään iloa. Jokailtaisissa koostejaksoissa sentään näkee päiväkirjahuoneessa puhutut jutut ja hyviä pätkiä, joita ei livekanavalta satu bongaamaan.

Lisäksi täytyy kommentoida sarjan nettisivujen uutisten tasottomuutta. En tiedä kuka niitä kirjoittaa, mutta vähän voisi kiinnittää tyyliin huomiota. Juttuja ei tällaisenaan voi lukea, koska niiden tyylin kökköys sattuu silmiin ja pahasti. Kamalaa tekstiä, epämiellyttävä sävy. Varmaan joku lukee noita ihan tyytyväisenä, mutta huono fiilis noista jutuista ja niiden kirjoitustyylistä minulle tulee.

31.08.2005 klo 23:04 | Kommentoi | TrackBack (0)

Laatikoiden lisääntyminen

Nyt on telkkarin päälle nätti pino hopeanharmaita laatikoita: viritinvahvistimen päällä dvd-soitin ja sen päällä digiboksi. Laatikko käytiin nyysimässä lainaan Johannan vanhemmilta nopeasti ja isoveljen valvovat silmät aukaiseva korttikin järjestyi kivutta (joskin maksaa piti, eikä se mainosten 25 euroa riittänyt).

Kortin myyjä väitti, että puoli tuntia saa kanavan aukeamista odotella kun kortin digiboksiin syöttää, mutta niinpä vain kanava näkyi lähes heti. Nyt voidaan sitten seurata Big Brotheria vaikka vuorokauden ympäri.

Lähetys on onneksi editoitua, joten jotain seuraamisen arvoista tapahtuu luultavasti koko päivän ajan. Yöllä voi olla vähän hiljaista... Tälläkin hetkellä porukka on kokoontunut sohville juttelemaan joutavia. Mitäs sitä itse keskustelemaan aikansa kuluksi, kun voi katsella muita!

Jatkuva Jani-show on jo alkanut hieman tökkiä Johannaa, voin nähdä olevani samaa mieltä. Suosikeiksi taas ovat nousseet jyväskyläläinen Timo, Terhi ja Antti A.

30.08.2005 klo 18:46 | Kommentoi | TrackBack (0)

Alku

No niin, nyt päästiin telkkaristakin katselemaan Big Brotherin alkua. Vähän tuntui menevän kiireeksi kilpailijoiden toimittaminen taloon, alkuun otettiin rauhallisemmin, mutta sitten tahti kiristyi pahasti.

Hyvältä näyttää. Talo on hieno, ihan kuin ulkomaillakin, ja kilpailijat vaikuttavat kiinnostavilta. Useampikin pisti silmään hauskoina, miehistä Timo ja Antti S., naisista Minna ja Tiina... Mutta muutkin vaikuttavat hyviltä kilpailijoilta. Vielä oltiin niin kaveria, toivottavasti jotain konfliktiakin syntyy.

Saamme Johannan vanhemmilta digiboksin lainaan, taidamme päästä sittenkin katselemaan 24/7-kanavaa. Täytyy nyt vielä katsoa, jäi vähän epäselväksi, maksaako se kortti vain sen 25 euroa vai tuleeko siihen lisäkuluja. Jos hinta on 25 euroa, kanava on varma hankinta.

Aina olisi nettiversio, mutta Maikkarin nettitv on yllättäen Windows Media Playerille tehty, eikä siten toimi erityisen hyvin (siis ollenkaan) Macilla. Mutta mikäs siinä, potentiaalisia asiakkaita poissulkiessa.

Eiköhän tästä tule mainio tv-elämys, vaikka juontajat jäävätkin pahasti jälkeen Davinasta. Olisipa Suomessakin ihq-Davina!

29.08.2005 klo 22:01 | 1 kommentti(a) | TrackBack (0)

BB

Big Brother alkaa tänään! Odotettavissa siis BB-juttuja bloginkin puolella, ellei tuo ole syystä tai toisesta täysi floppi. Tuskin.

Näin heti alkajaisiksi harmittaa tosin se, että homma alkoi jo eilen, vaikka ensimmäiset tv-lähetykset tulevat jo tänään. Englannin BB:ssä tuo alku oli isompi spektaakkeli, miksei sitten täällä? Noh, ehkä se siitä.

Ainakin puitteisiin on panostettu. Big Brotherin kohdalla on ainakin aika turhaa vetää sitä virttä, että tosi-tv:tä tehdään halvalla ja vähällä vaivalla - taitaa Big Brother kuitenkin olla sieltä kalliimmasta päästä kotimaisia tv-tuotantoja.

29.08.2005 klo 11:59 | Kommentoi | TrackBack (0)

Boogeyman, Steve Zissou, Kinsey

Katselimme viikonlopun puitteissa useammankin elokuvan; Makuunin tarjonta oli taas vaihteeksi todella runsasta. Hyvä niin, usein ei löydä yhtikäs mitään kiinnostavaa.

Boogeymanin kohdalla odotimme perustyypillistä kauhupätkää, mutta saimme pettyä. Eipä tämä niin kummoinen ollut, sellaista parin tähden tympäisyä.

Barry Watson pääosassa oli erityisen kehno. Miehestä ei irronnut niin mitään fiilistä tai tunnetta. Tyyppi vain patsasteli suu auki sanomatta mitään, kunnes tuli taas kamala pakko sännätä jonnekin selittämättä mitään.

Juoni oli tylsä ja erikoistehosteetkin latteita. Loppu varsinkin oli totaalinen antikliimaksi. Huh. Harvinaisen kehno tapaus, ei voi muuta sanoa.

Steve Zissoun vedenalainen maailma ohitti Tampereen teatterit, vaikka Plevnassa oli pitkään iso pahvimainoskin. No, ehkä se vielä tulee, mutta elokuva ehti Makuuniin ensin, emmekä jääneet odottamaan.

Pitkä odotus kannatti: elokuva on ensiluokkaista tavaraa, kaikin puolin. Erinomaiset näyttelijät (Bill Murray loisti, mutta muutkin olivat todella hyviä), nerokas käsikirjoitus, näyttävä toteutus... Kaikki toimi.

Äh, tästä on niin vaikea sanoa mitään, kun ei kuitenkaan voi kehua tarpeeksi. Käsikirjoituksessa oli todellisia komiikan helmiä, upeaa pokerinaamahuumoria. Ehdottomasti näkemisen arvoinen tapaus, tämän voisi melkein ostaa itsellekin, vaikka muuten tuleekin ostettua elokuvia harvakseltaan.

Kinsey oli mielenkiintoinen elokuva seksitutkimuksen pioneerista. Elokuva oli selkeästi myötämielinen Kinseytä kohtaan, kuvaten tämän urheana tiedemiehenä taistelemassa pimeyden voimia vastaan. Ihan hieno sankarin malli minun mielestäni.

Näyttelemistä on syytä kehua. Pidin kovasti Liam Neesonista Kinseynä ja Laura Linneystä Kinseyn vaimona. John Lithgow oli vähän erityyppinen kuin yleensä Kinseyn isänä.

Eipä Kinseyssä juuri toimintaa ole, eikä niin suurta draamaakaan. Elokuva valottaa kuitenkin Kinseyn elämää ja työtä dokumentinomaiseen tapaansa, mikä on ihan kunnioitettava tavoite. Kinsey teki kuitenkin paljon hyvää ihmisen seksuaalisuuden tutkimukselle, vaikka hänen metodeistaan ilmeisesti kiistellään Amerikassa edelleenkin.

Charles Mansonista kertovaa Helter Skelter -leffaakin yritettiin katsoa, mutta lopetimme illalla puoleen väliin, emmekä katsoneet tarpeelliseksi jatkaa aamulla. Tylsä, pahuksen tylsä elokuva, noinkin jännittävästä aiheesta.

28.08.2005 klo 16:23 | Kommentoi | TrackBack (0)

Syntymä (ja reinkarnaatio)

Jännittävä reinkarnaatioelokuva Birth muistutti monin tavoin Tyttöä ja helmikorvakorua: pääosassa on hyvä naisnäyttelijä (Nicole Kidman on mainio, ja lyhythiuksisena aika ovelasti nätti), elokuva on kauniisti kuvattu, mutta sisältö ei lopulta täysin vakuuta.

Pidin tarinasta, kyllä, ja kuvaus oli huippuluokkaa. Elokuva oli taiteellisilta arvoiltaan erinomainen; musiikkiakin käytettiin kerrassaan hienosti. Tunnelma oli kuitenkin hieman liian viipyilevä ja hidas. Vähän vauhdikkaampi elokuva olisi saanut olla minun mielestäni. Tuskin katson siis toiste; kertakatsomisen elokuva kuitenkin ansaitsi hyvin.

9.08.2005 klo 13:58 | Kommentoi | TrackBack (0)

Kuolleiden valtakunta

Jo Kuolleiden aamunkoitto oli hyvä (uusioversio, ei Romeron alkuperäinen), mutta Kuolleiden valtakunta oli jotain todella komeaa.

Tällä kertaa kuolleet ovat vallanneet koko maailman. Ihmiset asuvat tiukkaan aidatuissa kaupungeissa, joissa eliitti elää kuten ennenkin ja lopuille jää slummit. Sotilaat ja sähköaidat pitävät kuolleet loitolla. Yhteiskunnallinen viesti ei jää epäselväksi.

Vaan vähätpä siitä, kun tiedossa on vauhdikasta toimintaa. Kuolleita pistetään kappaleiksi mitä mielikuvituksellisemmin tavoin. Onneksi tilanne on tasoissa: kuolleillekin on annettu persoonallisuutta ja jopa ripaus älyä.

Muutenkin elokuva loisti monella osa-alueella. Päähenkilöryhmä varsinkin oli huomattavasti tavanomaista parempi. Pahimmat kliseet väisteltiin, mikä sai elokuvan vaikuttamaan suorastaan tuoreelta. Lisäksi elokuvassa ei ollut ensimmäistäkään sankarillisen typerää koiranpelastusoperaatiota!

Mitä toimintaelokuviin tulee (mitään kauhuahan tämä ei varsinaisesti ollut), Kuolleiden valtakunta on parasta a-ryhmää.

7.08.2005 klo 09:52 | Kommentoi | TrackBack (0)

Lähempänä

Mielenkiintoista, kuinka Julia Roberts on Closer - Iholla -elokuvan naispääosassa. Minun mielestäni Natalie Portmanin roolihahmo on selkeästi tärkeämmässä osassa elokuvassa ja muutkin tuntuvat olevan samaa mieltä: Portman sai roolistaan Oscar-ehdokkuuden ja Golden Globen. Julia Roberts on kuitenkin suurempi tähti ja siksi sivuosallaan pääosassa.

Elokuva oli yhtä nokkelaa sanailua. Vuoropuheluissa oli kieltämättä parhaimmillaan miellyttävää terää, toisaalta niitä vaivasi vahva epäuskottavuuden tunne. Ei kukaan puhu oikeasti noin (kukaan ei osaisi keksiä sellaista määrää napakoita vastauksia oikeassa keskustelussa).

Tietty vieraus ja tarttumapinnan puute häiritsi muutenkin. Neljän päähenkilön välinen piirileikki tuntui turhanpäiväiseltä, tyhjältä. Miksi elokuvan henkilöt toimivat kuten toimivat? En saata ymmärtää.

Onneksi elokuva oli sentään paikoin hauska, joten sen parissa ei aivan pitkästynyt kuin hetkittäin. Terävä dialogi vaipui välillä tympeäksi jankkaamiseksi, jossa ei ole mitään mieltä. Se sentään selvisi, että Lontoossa on hieno akvaario, joka täytyy käydä ehdottomasti katsastamassa joskus.

31.07.2005 klo 13:20 | Kommentoi | TrackBack (0)

Viimeinen talo vasemmalla

Kauhuelokuvistaan tunnetun Wes Cravenin debyyttiohjaus Last House on the Left perustuu mielenkiintoista kyllä Ingmar Bergmanin elokuvaan Neidonlähde. Bergmanin teosta en ole nähnyt, joten en pääse vertailemaan, mutta veikkaan, ettei elokuvilla valtavasti yhteistä ole.

Tarinaltaan Last House on the Left (tyhmä suomentamaton nimi, pah) on varsin perinteikästä urbaanilegendojen moraalisaarnaosastoa. Nuori tyttö tekee tuhmia, nuori tyttö saa ansionsa mukaan ja vähän päälle. Viinanjuonti, rintaliivittömyys (elokuva on vuodelta 1972 ja siltä näyttää) ja huumeidenkäyttö johtavat julmaan kuolemaan.

Jossain vaiheessa tunnelmaltaan ahdistavan oloinen leffa muuttuu komedialliseksi splatteriksi. Tasapainottelu ahdistuksen ja komediallisten elementtien välillä ei täysin toimi, sanoisin, ja välillä leffa juuttuu hieman harhailemaan. Elokuvaa onkin vaikea suositella muuten kuin mielenkiintoisena kuriositeettina Cravenin uran kehityksestä kiinnostuneille.

29.07.2005 klo 16:25 | Kommentoi | TrackBack (0)

Viikonlopun elokuvat: Lemony Snicket, Constantine

Viikonloppuna katseltiin taas vaihteeksi elokuvia. Lemony Snicketin surkeiden sattumusten sarja houkutti jo teattereissa, mutta jäi silloin väliin. Virhe korjattiin oitis, kun elokuva tuli tarjolle.

Tykkäsin, kovastikin! Johanna ihastui elokuvaan selvästi vähemmän, mutta minua juonen outoudet eivät haitanneet. Elokuvan kerrassaan hurmaava estetiikka lumosi minut täysin, enkä ehtinyt murehtia juonta. Jim Carrey loisti eksentrisenä kreivi Olafina ja pääosalapsetkin olivat kerrassaan hyviä.

Juoni oli kieltämättä outo ja normaalijärjen logiikalla kummallinen. Tietyn satufiltterin läpi se oli sen sijaan ihan järkeenkäypä, vaikka joitain juttuja jäikin vähän auki (kuten esimerkiksi niiden kaukoputkien merkitys). Varasin joka tapauksessa oitis ensimmäisen Lemony Snicket -kirjan kirjastosta, mieleni tekee tutustua tarkemmin.

Constantinen odoteltiin jotain Hellboyn tyyppistä: kevyttä toimintaviihdettä okkultismivirityksin. Ja pah. Keanu Reeves oli surkea, kuten oletimme, eikä elokuvaa muukaan pelastanut. Alku oli hidas, vasta joskus tunnin kohdalla alkoi tapahtua - tällaisen elokuvan pitäisi minun mielestäni kuitenkin imaista mukaansa heti, eikä vasta tunnin päästä. Juoni oli muutenkin melkoista huttua, kuten suurin osa elokuvasta muutenkin. Tämä kannattaa jättää suosiolla väliin.

19.07.2005 klo 17:19 | Kommentoi | TrackBack (0)

Maailmojen sota

War of the Worlds, kesäleffojen suurjärkäle, on nyt nähty. Se ajoi asiansa: Plevnan ykkössali jylisi maailmojen sodan tahdissa. Jättiläisrobotit olivat tosiaan isoja ja jykeviä.

Ei se nyt sittenkään mikään mestariteos ollut. Tom Cruise on nuiva tyyppi, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Elokuvan juonikin oli melkoista höttöä; jossain puolivälin paikkeilla mentiin tietyn rajan yli. Siihen asti elokuva oli hyvinkin vakuuttava, mutta loppu oli kehnompaa tavaraa.

Juonessa oli jokunen aukko, mutta se ei sinänsä yllätä. Pahin puute oli välttämätön Hollywood-lopetus; elokuvaan olisi minun mielestäni sopinut vähän toisenlainen loppu (katkeran toiveikas).

Mutta herranen aika ne robotit olivat hienoja ja hyökkäys vaikuttava!

11.07.2005 klo 17:42 | Kommentoi | TrackBack (0)

Garden State

Zach Braffin yhden miehen elokuva Garden State (Braff on kirjoittanut ja ohjannut elokuvan ja esittää pääosan) oli kerrassaan leppoisaa sunnuntaikatseltavaa. Paljon on Natalie Portmanin ansiota: tämän rooli Samina on elokuvan parasta antia. Hyväntuulista, omaperäistä ja kenties romanttistakin elokuvaa kaipaaville Garden State on oivallinen valinta.

4.07.2005 klo 12:35 | Kommentoi | TrackBack (0)

Juhannuselokuvia: Nousukausi, Willard, Gothika, Napoleon Dynamite

Juhannus meni rauhallisesti koti- ja mökkioloissa, kuten yleensä - meilläpäin ei suuremmin juhlita. TV:n kehnon tarjonnan vuoksi katselimme sen sijaan useamman elokuvan:

Nousukausi oli hauska. Idea oli astetta mutkikkaampi kuin olimme odottaneet, mikä oli ihan myönteinen yllätys. Tuloksena oli ihan kelpo komedia, mutta mitäpä muuta sitä noinkin mainiolta näyttelijäkaartilta odottaisi. Pienenä toiveena tosin suomalaisiin elokuviin soisi hieman enemmän näyttelijöitä: Kari-Pekka Toivonenkin on noin joka leffassa.

Willardin idea rottien kanssa viihtyvästä miehestä vaikutti hyvältä, mutta valitettavasti leffa ei oikein toiminut. Yritystä oli ja suorituskin vähän sinne päin, mutta pahimmaksi ongelmaksi jäi lopulta tylsyys ja toisaalta juonen itsestäänselvyys. Elokuva oli sitä paitsi sisältönsä kiinnostavuuteen nähden auttamatta liian pitkä. Aiheesta olisi saanut ihan kivan 45-minuuttisen tv-ohjelman. Elokuva on näemmä uudelleenfilmatisointi aikaisemmasta, olisiko se sitten parempi, tiedäpä tuota.

Gothika oli merkittävästi odotettua parempi. Kauhuelokuvanhan on tarkoitus pelottaa: siinä Gothika onnistui ihan kohtuullisesti, joskin hieman helpoimman kautta säikytellen. Juoni oli kuitenkin sellaista huttua, jota ei pahemmin kannata tarkastella: vilauskin juonen suuntaan riittää kaatamaan hommasta kaiken järjen. Nimikin on kehno: Gothika ei kerro mistään mitään, eikä liity mitenkään mihinkään. Not Alone olisi ollut osuvampi (joskin melko varmasti jo käytössä). Tunnelmaltaan leffa oli kuitenkin ihan ok, ehkä se riittää.

Napoleon Dynamite oli Johannan löytö, ja kerrassaan erinomainen olikin. Tästäkin on muuten niminapinaa: leffan suomenkielinen nimi on Dynamiitti Napoleon. Miksi? Napoleon Dynamite kun on leffan päähenkilön nimi. Oli miten oli, kyseessä oli herkullisen omituinen high school -leffa (tavallaan tästä tulee mieleen Ghost World). Jo elokuvan sijoittaminen aikaan on yllättävän vaikeaa; nykyaikaa, kyllä, mutta jonkun ihmeellisen retrovääristymän läpi. Jokseenkin surrealiset henkilöhahmot ajavat joka tapauksessa tätä elokuvaa eteenpäin, juonella on vähemmän merkitystä. Henkilögalleria on maukas ja dialogi ratkiriemukasta. Suosittelen, oudomman huumorin ystäville.

26.06.2005 klo 15:59 | Kommentoi | TrackBack (0)

Team America ja Dead Birds

Eilisen elokuvasessio alkoi South Parkin tekijöiden Team America: World Police -leffalla. Myrskylintujen tyyliin marioneteilla toteutettu toimintapätkä irvaili ... niin, mille? Ainakin Amerikan maailmanpolisoinnille, mutta pilkan varsinaisena kohteena taisi sittenkin olla Hollywood.

Huumori ei juuri purrut. Ihan hauskaa, joo, mutta liian tyhmää. Aiheesta olisi saanut paremmankin elokuvan. South Park -leffa osoitti, että tekijät pystyisivät parempaankin. Tällaisenaan elokuvan parasta antia olivat hyvät biisit, joihin tiivistyivätkin elokuvan parhaat vitsit.

Toinen elokuvamme oli yllättävämpi valinta ja teki todella suuren vaikutuksen laadullaan. Dead Birds kertoo Amerikan sisällissodan aikaisesta rosvokoplasta, jotka ryöstävät pankin ja piiloutuvat autiolle plantaasille yöksi ennen suuntaamista Meksikoon. Kuten arvata saattaa, matka ei seuraavana aamuna jatku.

Elokuvan tunnelma on erittäin ahdistava. Tyylikäs ranskalaistyylinen maalaistalo on todella vaikuttava ympäristö ja täynnä tunnelmaa. Elokuva on karmiva, sen verran rauhallisesti kauhua viritellään. Sisällissodan kaoottinen kuohunta on todella hyvä tausta kauhuelokuvalle, kas kun kukaan ei ole aiemmin keksinyt. Erikoinen ratkaisu erottuu ja toimii erittäin hyvin.

Lopulta kaikki saa vielä sopivan selityksen, juoni ei jätä avoimia kysymyksiä. Jos jää epäselvyyksiä, ohjaaja Alex Turnerin sivuilta löytyy linkki Dead Birds Movie Field Guideen, jonka selitykset vastasivat hyvin pitkälle saamaani käsitystä. Lienee selvää, ettei opasta kannata lukea ennen elokuvan katsomista.

Dead Birds oli todellinen yllättäjä. Suosittelen ehdottomasti tutustumaan. Japanilaisten kauhuelokuvien ystävät saanevat tästä ihan hyvän kauhuelämyksen, me ainakin pidimme kovasti.

19.06.2005 klo 14:00 | 1 kommentti(a) | TrackBack (0)

Isänmaallista elokuvaviihdettä

Oli Renny Harlinista ja tämän urasta mitä mieltä tahansa, Deep Blue Sea on joka tapauksessa käypäinen toimintapätkä. Tämän näimme elokuvateatterissa, sen kummemmin suunnittelematta (minkä seurauksena istuimme Plevnan ykkössalin eturivissä), ja juutuimme vielä eilen sohvalle kertaamaan.

Ei paha, ei paha. On niitä huonompia toimintaelokuvia nähty. Sitä paitsi, Samuel L. Jacksonin hahmon kuolema on ihan top-10-osastoa, koskaan. Harlinin Suomi-tavaramerkkikin jaksaa aina lämmittää.

2.06.2005 klo 12:53 | 1 kommentti(a) | TrackBack (0)

Huonompaa ja parempaa kauhua

Perjantai-iltana katselimme telkkarista Final Destinationin. Joskus Makuunin hyllyltä mieleen jäänyt leffa on perusteinikauhua: on porukka nuorisoa, joka kuolee yksi kerrallaan. Ehtivätkö viimeiset selvittää, mistä on kyse, ennenkuin kuolema korjaa?

Elokuva oli harvinaisen karmeaa katseltavaa. En ole mikään pahimman luokan virheidenkyttääjä tai mitään, mutta tätä katsellessa teki kyllä useamman kerran mieli soittaa uskottavuusvirasto tarkistuskäynnille. Jotain rajaa pitäisi elokuvahahmojen typeryydelläkin olla. Karmiva elokuva, eikä lainkaan oikeassa mielessä. Pisteitä kuitenkin yllättävistä splatterkohtauksista.

Lauantaina katseltiin Ju-On: The Grudge 2. Tätä voin suositella varauksetta kaikille, jotka ovat nähneet ensimmäisen japanilaisen Ju-Onin ja pitäneet siitä. Sama teema jatkuu, elokuvassa on samantyyppinen ajallisesti rikottu rakenne ja kauhujen lähtökohta on sama, mutta uusiakin ideoita riitti.

Elokuva oli järkyttävän pelottava. Ohjaaja Takashi Shimizu hallitsee edelleen äänen käytön - eilen ostamamme vahvistin sai oivallisen ensitestin, isommat kaiuttimet ja parantunut tilavaikutelma (vaikka yhä kahdella kaiuttimella mennäänkin) edistivät tunnelmaa mainiosti. Muutenkin kauhua viriteltiin miellyttävän pienieleisin keinoin, satunnaisilla vilahduksilla silloin tällöin.

29.05.2005 klo 19:57 | 1 kommentti(a) | TrackBack (0)

Leffameemi

Kun kerran pyydettiin:

1. Montako elokuvaa omistat?

Vaimon kanssa yhteistä kokoelmaa on noin pari-kolmekymmentä elokuvaa ja sitten TV-sarjat päälle. TV-sarjat - brittikomediaa, pääasiassa - ovat se ripeämmin karttuva puoli, elokuvista kertyy lähinnä ehdottomia klassikoita (Lord of the Ringsit, Monty Python -boksi).

2. Minkä elokuvan ostit viimeksi?

Viimeisin taisi olla vaimolle lahjaksi ostettu Shrek-setti.

3. Minkä elokuvan katsoit viimeksi?

Eilisiltainen Final Destinationhan se (kirjoitan siitä vielä enemmän).

4. Nimeä viisi elokuvaa, joita katsot usein?

En katso. Harvempia elokuvia tulee katsottua useampaan kertaan, mutta Lord of the Ringsit olen tainnut nähdä kaikki vähintään kahdesti (teatterissa ja DVD:ltä) ja ainakin ensimmäisen osan kolmesti. TV-sarjat ovat enemmän minun makuuni, niitä jaksaa katsella useampaan otteeseen. Katsotuin TV-sarja on Family Guy.

5. Nimeä viisi uutta uhria

En viitsi pakottaa ketään, mutta kaikki tutut saa kirjoittaa.

28.05.2005 klo 17:57 | Kommentoi | TrackBack (0)

Audition

Takashi Miiken kohuleffa Audition oli kyllä suoraan sanottuna hienoinen pettymys. Elokuva olisi todennäköisesti ollut parempi elämys, mikäli siitä ei olisi tiennyt mitään ennen sen näkemistä, mutta nyt se jäi varsin latteaksi. Elokuvan alku on hieman tylsä, vaikka vihjaileekin tulevasta (Miike on tietääkseni tehnyt elokuvan alusta tarkoituksella tylsän luodakseen kontrastia loppuun), mutta kun se loppukaan ei sitten järkyttänyt tai vakuuttanut. Plääh. Ehkä tässä kelpo elokuva kärsii liiallisista ennakko-odotuksista, mutta en sittenkään suosittelisi Auditionia.

24.05.2005 klo 08:15 | 1 kommentti(a) | TrackBack (0)

Kätke ja etsi

Odotukset Hide and Seekin kohdalla eivät olleet huikeat, ja hyvä niin. Elokuva päätyikin olemaan varsin keskinkertainen tapaus. Juoni oli ihan ok ja Dakota Fanning teki Emilyn roolin hienosti, mutta Robert De Niro oli jotenkin väsyneen oloinen ja elokuvan ratkaisut muutenkin vähän tylsiä. Kauhu-ulottuvuus perustui aika pitkälle kuluneeseen säikyttelyyn ja yleensä ottaen leffaa vaivasi tietty vähimmän vaivan henki.

Siitäkin huolimatta käsikirjoituksessa oli ihan ideaa ja elokuvan suuri juonenkäänne ei ollut aivan ilmeinen. Lopputuloksena on siis aika keskinkertainen, mutta ihan kertakatselun kestävä elokuva.

15.05.2005 klo 13:29 | TrackBack (0)

Raskasta kauhua

Vaihteeksi muutakin kuin omenajuttua (älkää olko huolissanne - se lähetys jatkuu tuotapikaa): eilen katseltiin The Eye 2, joka osoittautui kerrassaan mainioksi elokuvaksi. Tykkäsin itse jo ykkösestä, Johanna myös mutta vähemmän. Jatko-osa sai molemmilta ykköstä vankempaa kannatusta.

Eiköhän joku jo IMDB:ssä narissut siitä, miten elokuvalla ei ole mitään tekemistä alkuperäisen Eyen kanssa, joten se ei ole jatko-osa vaan spinoff. Mutta mistä lähtien jatko-osan on täytynyt jatkaa siitä, mihin edellinen elokuva jäi? The Eye 2 käsitteli selvästi samaa aihetta kuin edeltäjänsä, aivan erilaisesta näkökulmasta vain.

Henkien näkemisen lisäksi elokuvan toinen vahva teema oli raskaus. Vähän tästä tuli Rosemaryn painajainen mieleen, mutta se ehkä liittyy enemmän siihen, miten vähän raskausaiheisia elokuvia on. Tässä oli kuitenkin vähän erilainen viritys, mutta kieltämättä melko kauhistuttava kuitenkin. En ehkä suosittelisi tätä raskaana olevien naisten katsottavaksi. Muuten aasialaisen kauhun ystäville tämä on kerrassaan mainio viritys ja kuten todettua, edeltäjäänsä parempi.

5.05.2005 klo 08:08 | Kommentoi | TrackBack (0)

Kansallisaarre ja Bridget Jonesin paluu

Lauantaina viihdettä tarjosi Bridget Jones: Elämä jatkuu joka oli melkoisen karmiva jatko-osavedätys kerrassaan kelvolliselle elokuvalle. Reilusti ylilyöty juoni oli suorastaan kamala ja henkilöt pyörivät tasan samoilla raiteilla kuin edellisessä elokuvassa. Hoh.

Tänään katseltiin sitten National Treasure - Kansallisaarre, ja sepä olikin odotettua parempi. Puhdasta hömppää, tietysti, mutta mukavan vauhdikas kuitenkin. Eikä tarvinnut kokea järkytystä: Nicolas Cage on edelleen täysin kelvoton näyttelijä. Muuten elokuva oli kerrassaan kelvollinen viritys, kaikessa älyvapaudessaan.

1.05.2005 klo 16:09 | Kommentoi | TrackBack (0)

Aprilin juhlat ja The Last Horror Movie

Aprilin juhlat on niitä elokuvia, joka ei välttämättä ole videovuokraamon vakuuttavinta tarjontaa kannen perusteella, mutta kuitenkin ehdottomasti katsomisen arvoinen. Pienimuotoisessa indieleffassa on hyviä näyttelijöitä ja sydäntälämmittävä tarina. Kuvio on tavallaan aika perinteistä kiitospäiväleffaa, mutta vaikka elokuvassa perheen musta lammas pyrkiikin paikkaamaan välejään perheeseensä, tapahtumissa on riittävästi särmää ja tummaakin huumoria tasapainottamaan väistämätöntä siirappisuutta.

The Last Horror Movie yrittää olla erilainen kauhuleffa. Murhiaan dokumentoiva sarjamurhaaja jutustelee kameralle nokkelana ja lahtaa viattomia. Pisteitä leffa ansaitsee brittiläisyydestä ja Kevin Howarthista pääosassa; mies tekee hienon suorituksen hieman erikoisena sarjamurhaajana. Synkässä aiheessa on mukava annos huumoria, joten lopputuloksena on positiivisesti erilainen leffa, jonka loppu onnistui kaikesta teennäisyydestään huolimatta säväyttämään.

24.04.2005 klo 12:50 | Kommentoi | TrackBack (0)

Kukkia ja sidontaa

Viikonlopun elokuvana katseltiin Stella Polaris -improvisaatioryhmän elokuva Kukkia ja sidontaa. Elokuva kertoo makkaratehtaan ympärillä pyörivästä yhteisöstä, jonka ihmissuhteissa on monenlaista sotkua. Elokuva on hyvin omaperäinen ja erikoinen tunnelmaltaan, tyylilaji vaihtelee vähän miten sattuu. Loppuratkaisu oli mielenkiintoinen. Näyttelijät olivat yleisesti ottaen kerrassaan erinomaisia, mutta se oli jo aikaisempien näytteiden perusteella selvää.

Älkää muuten odottako, että Stella Polariksen nettisivuilla olisi mitään mainintaa elokuvasta. Elokuvalla onkin omat kotisivut.

19.04.2005 klo 13:51 | Kommentoi | TrackBack (0)

Amityvillen kauhut

Elokuva piti katsoa, päädyimme vähän tylsästä valikoimasta Amityville Horroriin. Jonkinasteinen klassikko lienee kyseessä, leffa ilmestyi vuonna 1979. Aivan vaikkapa Manaajan tasolle leffa ei kuitenkaan yllä, vaikka samantyyppistä katolista kauhua onkin, ja vieläpä tositarina.

Paholaisen riivaama talo on ihan kelpo aihe kauhuleffalle, mutta Amityville Horror ei aivan täysin purrut. Kauhua rakennellaan hiljakseen ja ihan tyylikkäästi, mutta liiankin rauhallista tahtia; elokuva voisi hyötyä tiivistyksestä. Loppuun jää sitten kliimaksinmentävä aukko. En paljasta, miten siinä sitten kävi, mutta odottamattoman lattea ratkaisu elokuvassa oli.

Ratkaisu tietysti on mikä on, sillä elokuva perustuu tositapahtumiin. Toiselta DVD:ltä löytyvä dokumentti osoittautuikin elokuvaa kiinnostavammaksi. Tapaus on jäänyt vieraaksi, en tiedä, onko Amityvillen kummitustalo ylipäätään Suomessa tuttu juttu vai onko vika tapahtuma-ajassa ennen allekirjoittaneen syntymää. Joka tapauksessa talossa tapahtui kuusi uhria vaatinut verinen murha, jonka jälkeen uusille asukkaille alkoi silkka helvetti.

Dokumentissa nähtiin erilaisia henkimaailman asiantuntijoita vuoroin vakuuttamassa ilmiöiden aitoutta ja vuoroin syyttämässä toisia huijareiksi. Rahaa oli ilmeisesti pelissä, samoin henkilökohtaista loanheittoa puolin ja toisin. Meedioiden todistuksiin en usko hetkeäkään, mutta mitä talossa tapahtui, on muuten melkoinen mysteeri. Myöhemmät asukkaat ovat viihtyneet, kuulemma, mutta kärsivät tungettelevista pällistelijöistä.

Jännä tapaus, kaikin puolin, mutta vähän tylsä elokuva.

11.04.2005 klo 15:50 | 1 kommentti(a) | TrackBack (0)

Supersankareita

Ihmeperhe oli odotettua parempi. Perheenjäsenten supervoimat vain jaksavat huvittaa surullisella tavalla edelleen: isä on supervahva, äiti superjoustava, poika salamannopea ja tytär näkymätön... Mielenkiintoisia valintoja, mutta elokuva toimi mainiosti. Hyvä ja vauhdikas (joskin paikoin vähän ilmeinen) juoni kantoi koko elokuvan ajan ja todella näyttävä graafinen suunnittelu viihdytti koko ajan. Elokuva oli yhtä tyylitajun juhlaa. Suosittelen ehdottomasti kaikille animaatioleffojen ystäville.

Sky Captain and the World of Tomorrow oli hieman toisenlainen tietokoneanimaation taidonnäyte. Kokonaan bluescreeniä vasten kuvattu elokuva tavoitti hakemansa tyylin näyttävästi, mutta lopputulos oli jotenkin ... vieraannuttava? Outo kuitenkin. Samalla jälki oli perin omaperäistä, mutta jotenkin ehkä kuitenkin liian outoa. Elokuvassa oli paljon hyvin klassisia ja vanhanaikaisia elementtejä, juonessa ja tyylissä, lopputuloksesta on aika vaikea saada otetta. Ehdottomasti katsomisen arvoinen, mutta ei sittenkään mikään huippuleffa, enemmän kiinnostava kuriositeetti.

28.03.2005 klo 14:40 | Kommentoi | TrackBack (0)

Ring 2

Nyt on nähty Ring 2 ja idiootteja. Että terveiset vaan kahdelle keskustelukerholle meidän takanamme, en tiedä kumpi oli pahempi, kikattavat teinitytöt vai Johannan penkkiä potkineet miehet, jotka eivät pitäneet elokuvasta. Grr. Pitänee jatkossa keskittyä käymään elokuvissa sellaisiin aikoihin, että muita katsojia on mahdollisimman vähän. Plevnan ykkössaliin mahtuu yksinkertaisesti liian monta elokuvakokemusta häiritsevää pälliä.

Elokuva oli kuitenkin ihan ok. Alkuperäinen Ringu 2 oli kummallinen sekavuus, tässä pysyi sentään kärryillä koko elokuvan ajan. Yhtä kauhistuttava kuin edeltäjänsä Ring 2 ei missään nimessä ollut, mutta kehitteli kuitenkin edellisen elokuvan aiheita eteenpäin. Aikaisempiin tapahtumiin palattiin ja kehittipä elokuva loppuun vielä aika raskastakin tavaraa - en kerro mitä, niin ette spoilaannu.

Elokuvassa Rachel ja Aidan ovat muuttaneet pakoon kauhistuttavia tapahtumia, jotka tietysti seuraavat perässä. Mielenkiintoista sinänsä, että Yhdysvaltojen kokoisessa isossa maassa Rachel päättää paeta jopa kahden tunnin ajomatkan päähän... Ratkaisulla on tietysti elokuvallinen merkityksensä, sillä nyt voidaan poiketa edellisen elokuvan tapahtumapaikoilla kätevästi.

Ring 2 on ihan kelpo elokuva, jolla on hetkensä. Kauhutunnelmissa ja muussakin jäädään kuitenkin ykkösosan varjoon. Se tuskin ketään yllättää.

Ja pliis! Jos menet katsomaan jatko-osaa kaverisi kanssa, joka ei ole nähnyt ensimmäistä osaa, kerro ykkösosan juoni jo etukäteen, eikä vasta teatterissa.

25.03.2005 klo 09:33 | 1 kommentti(a) | TrackBack (0)

Paha pukki, Onnen varjot

Lauantai-iltana katselimme Pahan pukin, hieman joulun jälkeen, mutta minkäs teet - elokuvassakin oli niin kesäisiä joulukohtauksia, joten maaliskuu sopii tälle jouluelokuvalle hienosti. Mitään aivan perinteisintä joulusiirappia Paha pukki ei muutenkaan ole, sillä tämä komedia jos mikä nojaa alatyylisyyteen. Billy Bob Thornton esiintyy joulupukkina ja syö, juo ja sekstaa minkä ehtii. Elokuvassa myös kiroillaan varsin reippaaseen tahtiin, fuck lausutaan yli kerran minuutissa. Että sellainen jouluelokuva. Tarinalla on kuitenkin omanlaisensa onnellinen loppu ja mikäli alatyylisyys viihdyttää, elokuva on ihan hauskaa katsottavaa.

Sunnuntaina kävimme teatterissa katsomassa kotimaista, Onnen varjot oli mainio. Tiina Lymi on aina yhtä loistava. Nicke Lignell taas ei - mies näyttää ihan Jim Carreylta, mutta näyttelijänlahjat ovat vähän eri tasoa. Elokuvassa pyöriteltiin lapsettomuutta monelta kantilta, lapsettomuudesta kärsivän päähenkilön tarina kantoi hyvin läpi koko elokuvan. Perusvireeltään varsin traaginen elokuva oli onneksi siinä määrin hauska ja lämminhenkinen, ettei katsominen ollut yhtä tragediaa. Perushyvää kotimaista elokuvaa, kuuluu arvio. Suositeltavaa, etenkin jos aihe kiinnostaa.

Ennen Onnen varjoja mainostettiin Bill Murrayn tähdittämään Life Aquaticia. Moby Dickiä Jacques Cousteauhun naittava komedia vaikuttaa varsin lupaavalta. Odotamme mielenkiinnolla.

21.03.2005 klo 16:51 | Kommentoi | TrackBack (0)

Chuck Lorren tekstiruudut

Oletteko huomanneet mm. Dharman ja Gregin lopussa tulevaa ruudullista tekstiä? Teksti menee ohi niin nopeasti, ettei sitä koskaan ehdi lukea. Ratkaisuna olisi tietysti nauhoittaa jakso ja pysäyttää kuva tekstin kohdalla, mutta kuka viitsii? Ratkaisu löytyy netistä, sillä kaikki tekstit löytyvät Chuck Lorre Productionsin arkistosta. Jee.

(lähde Boing Boing: Chuck Lorre's vanity cards)

11.03.2005 klo 09:17 | Kommentoi | TrackBack (0)

Village

Viikolla katseltiin M. Night Shyamalanin Village. Valinta oli mielenkiintoinen, koska Johanna oli nähnyt elokuvan aikaisemmin ja spoilannut sen minulle (omasta pyynnöstäni). Katsoimme silti, ja mikäs siinä katsoessa - hyvä elokuva se oli.

Tai siis hyvä ja hyvä, mutta ihan kelpo. Elokuvan perusidea (jota en tässä spoilaa) oli toimiva, vaikka ei varmastikaan kestäisi lähempää tarkastelua. Idea kuitenkin herätti viihdytti. Elokuvan visuaalinen ilmekin oli mainio: hyvää värinkäyttöä.

Tähän mennessä näkemäni Shyamalanin elokuvat asettuvat asteikolle jotenkin siten, että Village ja Särkymätön ovat parhaat, sitten tulee Kuudes aisti ja hännänhuippuna Signs. Mikään elokuvista ei ole huippuluokkaa, mutta ei Signskään mikään aivan surkea tapaus ollut.

4.03.2005 klo 08:05 | 1 kommentti(a) | TrackBack (0)

Resident Evil: Apocalypse

Resident Evil: Apocalypse oli melkoista b-viihdettä, mutta toimi sen yhden katselukerran ihan mainiosti. Ei juuri haitannut, että edellinen osa ja tietokonepeli ovat jääneet väliin - houkutus perehtyä laajemmin on vähissä tämän jälkeen. Sittenkin: aikaansa voi huonomminkin käyttää kuin viihdyttäviin roskaelokuviin.

27.02.2005 klo 17:16 | Kommentoi | TrackBack (0)

Google ja elokuvat

Googlen blogista löytyi juttua Googlen elokuvatoiminnosta. Kas, sehän on näppärä. Hakukenttään kun kirjoittaa "movie:" ja kuvailee elokuvaa, Google päräyttää ruutuun leffan nimen. Kokeillaas:

Mikäs oli se leffa, jossa enkeli hengasi Berliinissä? "movie: angel comes down to berlin" - toisena vaihtoehtona löytyy oikea elokuva, eli Wim Wendersin erinomainen Himmel über Berlin (alias Wings of Desire, blah).

Hitsi miten jännä toiminto. Googlen innovatiivisuus saa toden totta informaatiotutkijan ilahtumaan. Haulla voi myös näppärästi etsiä näyttelijöiden viimeisimpiä tai parhaimpina pidettyjä töitä.

24.02.2005 klo 11:42 | Kommentoi | TrackBack (0)

Stepfordin naiset, The Machinist

Katselimme toissailtana Stepfordin naiset, uuden version. Vanhasta ei ole tietoa, mutta uusi ei valtavasti vakuuttanut. Elokuvan idea "ihanneyhteisöstä", jossa miehet ovat miehiä ja naiset täydellisiä oli ihan toimiva ja kiinnostava, mutta lopulta toteutus ontui ja pahasti. Pisteet kuitenkin Stepfordin luomisesta - koko pastellinsävyinen maailma on todella vaikuttava ja huolellisesti viimeistely luomus. Harmi vain, ettei elokuva yllä tapahtumapaikkansa tasolle.

Eilisen illallinen-ja-elokuva-paketin elokuvana toimi The Machinist (illallisen osaa toimitti Pizzeria Napoli, kun viime viikolla kävimme Manhattanissa pihveillä - hyviä molemmat, perusravintoloiden parhaimmistoa). Laatuelokuvaa katsomassa taisi olla alta kymmenen katsojaa, tosin torstai-ilta ei taida olla muutenkaan mikään huippuilta, mutta sittenkin - tätä suosittelen ehdottomasti.

Keskitysleirivangin näköiseksi itsensä laihduttanut Christian Bale tekee varsin vahvan pääosan elokuvassa, joka voisi olla omaperäinen ja nokkela, ellei esimerkiksi Mementoa olisi koskaan tehty. Vaan eipä tuo mitään - omaperäisyys on hyväksi, mutta ei suinkaan pakko. Elokuvassa on nokkelia ideoita ja hyvin keksitty juoni, joten kokonaisuus toimii hienosti.

Juonesta en kerro mitään, etten spoilaa - ihan nokkela käänne siihen oli joka tapauksessa saatu ja onneksi loppuun vielä iskevä selitys. Elokuvan varsin hämärät tapahtumat saivat lopuksi tyydyttävän ja tyylikkäästi kaikki langat pakettiin vetävän loppuratkaisun, ilman että loppu olisi ollut jotenkin lattea tai huono. The Machinist on ankean tunnelmansa ansiosta ehdottomasti näkemisen arvoinen jännityselokuvista (ja erityisesti Mementon tyyppisistä kikkaelokuvista) pitäville.

18.02.2005 klo 08:11 | Kommentoi | TrackBack (0)

Alien vs Predator, ihminen vs hait

Viikonlopun elokuvina katseltiin Alien vs Predator, jossa ihmisparat joutuvat kahden klassikkotappajan väliin. Elokuvan asetelma oli aika mielenkiintoinen - en kerro, miten, mutta aika nokkelalla tavalla suosikkihirviöt oli kuitenkin saatu vastakkain. Muuten elokuva oli kuitenkin melkoisen tyypillistä erikoistehostetoimintaa. Katsoihan sen, mutta toiste ei tarvitse nähdä. Ensimmäistäkään kertaa en pidä mitenkään välttämättömänä. Ainakin Aliens-sarja on merkittävästi parempaa katseltavaa kuin tämä tusinatuotos.

Toisenlainen kauhujuttu oli tositapahtumiin perustuva pienen budjetin Open Water. Siinä sukellusretkelle lähtevä pariskunta jää avomerelle yksin. Ihan vaille seuraa ei tarvitse sentään olla; meressä on monenlaista elävää, joiden kanssa voi puuhastella. Vaikkapa hait. Tämän elokuvan hait ovat vieläpä ihan oikeita sellaisia erikoistehosteiden sijaan.

Varsin pienin aineksin Open Water on kasattu, eikä tulos ole ollenkaan huono, varsinkin kun elokuvasta on ymmärretty tehdä melko lyhyt (tiivis 80 minuuttia). Ei se erinomainenkaan ole, mutta ahdistava elokuvasta on saatu. Jos meri tuntuu pelottavalta, kauhujaan voi vahvistaa tällä perin inhimillisellä ja synkällä elokuvalla.

14.02.2005 klo 14:59 | 1 kommentti(a) | TrackBack (0)

Perikato

Nyt on Perikato nähty. Elokuva teki melkoisen vaikutuksen. Se kuvaa tapahtumansa yksinkertaisesti, selkeästi ja toteavasti, ilman turhaa nostatusta ja dramatisointia - tapahtumat ovat itsessään aivan riittävän dramaattisia.

Bruno Ganz tekee hienon roolin Hitlerinä. Suuri peto näytetään vanhana, sodan ja Parkinsonin taudin kuluttamana. Elokuva toteaa, että Hitlerkin oli ihminen - miestä saattaa jopa sääliä, välillä. Elokuvan kuva Hitleristä ei ole kuitenkaan mairitteleva tai glorifioiva, päinvastoin. Hitleristä piirretään ristiriitainen kuva, välillä raihnaisena miehenä, joka siirtelee kuvitteellisia armeijoita kartalla odottaen 12. armeijan tulevan pelastamaan Berliinin viime hetkellä, välillä raivokkaana sekopäänä, joka vaahtoaa siitä kuinka hänet on petetty, milloin kansa, milloin kenraalit. Kuolemantuomion saa moni Hitlerin petturiksi mieltämä upseeri.

Elokuvassa riitti sotilaspukuisia miehiä siinä määrin, että nimistä tahtoi mennä sekaisin. Joukosta erottui muutama henkilö, vahvimpana ehkä Göbbels. Ulrich Matthes oli varsin aavemaisen näköinen (ja varsin paljon aidon Göbbelsin näköinen, vieläpä) ja sopiva henkilö elokuvan ehkä voimakkaimmin pahaksi henkilöksi. Göbbelsin ja tämän vaimon järkkymätön usko kansallissosialismin ylivertaisuuteen samalla kun kolmas valtakunta murenee ympärillä vääjäämättä on järkyttävää nähtävää.

Tilanne bunkkerissa on varsin kaoottinen, mikä lienee varsin totuudenmukainen kuvaus Hitlerin Berliinin viimeisistä päivistä. Toiset yrittävät puhua järkeä Hitlerille, toiset taas lietsovat miestä pahempaan. Bunkkerissa totuus sodan etenemistä näkyy viiveellä ja vaiennettuna, kun välillä kuullaan uutisia Venäjän joukkojen etenemisestä. Toisinaan noustaan kaduille, joissa sotaa käydään jo täydellä teholla. Silloin päähuomion saavat Hitler-jugendin nuoret sotilaat ja omia teloittavat iskuryhmät. Sodan hulluus ei jää epäselväksi.

Tyylikäs ratkaisu tuottajilta oli laittaa Hitlerin sihteeri Traudl Junge, jonka muistelmiin elokuva pitkälti nojaa, avaamaan ja lopettamaan elokuva. Varsinkin loppu, jossa Junge näytetään puhumassa syyllisyydentunteistaan toimi hienosti. Junge oli elokuvan henkilöistä viattomimpia, mutta sittenkin - kuinka viaton Hitlerin sihteeri saattoi olla? Junge itse toteaa olleensa tietämätön, mutta sanoo itsekin, ettei se ole mikään selitys. Kaikkiin elokuvan "hyviin" hahmoihin joutuu suhtautumaan tietyllä ristiriitaisuudella: useimmat olivat kuitenkin korkea-arvoisia natsiupseereita ja siten hyväksyivät natsivallan julmuudet.

Kaksi ja puoli tuntia kestäväksi sotaelokuvaksi Perikato on harvinaisen kiinnostavaa katsottavaa. Jotain kertoo sekin, että Johannakin piti elokuvasta kovasti. Näin vakuuttavia elokuvia näkee harvoin ja suosittelenkin tutustmaan, mikäli aihepiiri kiinnostaa millään tasolla. Tarjolla on harvinaista näkökulmaa ja tervetullutta vaihtelua amerikkalaisille sotaelokuville.

11.02.2005 klo 09:08 | 1 kommentti(a) | TrackBack (0)

Hellboy

Hellboy vastasi odotuksia kiitettävästi: sarjakuvamaista kevythömppää hauskalla okkultistinatsiteemalla. Hyvä, mutta ei todellakaan erinomainen. Kannattaa silti vilkaista, jos kepeän toimintaelokuvan haluaa nähdä. Sarjakuvaa lukemattomana mahdolliset asiavirheetkään eivät päässeet häiritsemään - hyvä niin.

7.02.2005 klo 08:24 | Kommentoi | TrackBack (0)

Into the Mirror (Geoul sokeuro)

Eilen löysimme Makuunista uuden kiinnostavan Asian Vision -julkaisun. Sarjassa julkaistaan muutakin, mutta meitä kiinnostaa erityisesti aasialainen kauhu. Into the Mirror on etelä-korealainen kauhuelokuva tavaratalosta, jossa tapahtuu epäilyttäviä kuolemantapauksia, jotka tuntuvat liittyvän peileihin.

Kauhuelokuvana Into the Mirror ei ollut täysi menestys, sillä se ei ollut erityisen pelottava. Jännittävä sentään. Tarina oli käänteineen oikeastaan aika mielenkiintoinen, mutta toteutus tökki hieman. Lähes kaksituntista elokuvaa olisi ehkä voinut tiivistää jollain tapaa. Pääosan esittäjä Ji-tae Yu oli jotenkin vähän vaisu. Onneksi elokuvassa oli harvinaisen terävä loppu, joka jätti todella hyvän fiiliksen elokuvan päätteeksi. Tylsemmällä lopulla arviokin olisi voinut olla kehnompi. Nyt lopputulos on hyvä, mutta ei loistava.

31.01.2005 klo 08:44 | Kommentoi | TrackBack (0)

Käsikirjoittajana tosi-tv:ssä

Tosi-tv voi olla totta, mutta silti se tarvitsee käsikirjoituksen. Kari Haakana linkittää jutussaan Aikuisten oikeesti Sillä silmällä -jaksoa kuvaavaan dokumenttiin. Kiinnostavassa Reality Blurred -blogissa pohditaan, mistä dokumentissa on kyse - viimeinen sana taitaa olla, ettei kyse ole käsikirjoituksesta vaan alustavasta kuvaussuunnitelmasta, jossa on ikäänkuin kuviteltu, miten jakso etenee.

Tiedäpä tuosta, mutta selvää on, ettei lonkalta kuvaamalla saada hyvää tv:tä. Tosi-tv:n tekeminen vaatii aika paljon säätöä. Kannattaa joskus vilkaista ohjelmien lopussa näkyviä tekstejä. Esimerkiksi Kilpakosijat näytillä -sarjaa ei suinkaan kuvata perheiden kotona, vaikka niin voisi kuvitella.

Hyvää realitya tulee telkkarista tällä hetkellä runsain mitoin. Ruotsalainen Farmarit on tietystä tylsyydestään huolimatta varsin jännä sarja. Uusi Selviytyjät teki heti alkumetreillä vaikutuksen, kausi on parhaita viime aikoina nähdyistä tähän mennessä. Amazing Race on samoin aina tervetullut. Taas vaihteeksi on mielenkiintoisia pareja matkassa! Kotimaisista Diili vaikutti yllättävänkin hyvältä, ihan A-sarjaa mitä kotimaisiin tosi-tv-sarjoihin tulee.

17.01.2005 klo 16:40 | Kommentoi | TrackBack (0)

Kevytelokuvaa ja scifiä

Eilisen elokuvalistalla oli sekä hömppää että scifiä. Hömppäosastosta vastasi high school -elokuva Mean Girls. Aika kliseinen elokuva jauhoi high school -maailman klikeistä ja olisi todennäköisesti toiminut paremmin 45-minuuttisena tv-sarjan jaksona. Muutenkin elokuva olisi ehkä kaivannut vähän vinompaa näkökulmaa, tyyliin Suositut.

Perhosvaikutus oli lähtökohdiltaan kiinnostava. Elokuvaa on yleensä joko kehuttu tai haukuttu. Totuus asettui luonnollisesti keskelle: elokuvan perusidea aikamatkailusta ja siitä, kuinka pienillä muutoksilla on suuret seuraukset toimii, mutta kokonaisuus ei ole kuitenkaan hyvä. Ashton Kutcherin näyttelijänlahjat eivät aivan riittäneet ja elokuvaa olisi voinut ehkä jonkin verran tiivistää - ainakin vankilakohtaus oli aika turhan oloinen.

Katsoimme elokuvasta ohjaajan version, jonka loppu poikkeaa merkittävästi teatteriversiosta. Ohjaajan version loppu on paljon parempi, teatteriversio on lässy. Tällaisenään Perhosvaikutus on ihan kelpo scifijuttu, joka miellyttänee aikamatkailuteeman ystäviä. Juoni todennäköisesti hajoaa käsiin, jos sitä miettii tarkemmin (Johanna keksi enempiä miettimättä jo yhden loogisen kommelluksen) eikä Ashton Kutcherin roolisuoritus elokuvaa paranna, mutta ihan kelvollista katseltavaa se silti on.

16.01.2005 klo 15:54 | Kommentoi | TrackBack (0)

Dawn of the Dead

Katsoimme aiemmin Kuolleiden aamunkoiton ja nyt oli vuorossa alkuperäinen versio. Jouduimme heti vaikean valinnan eteen: Romeron alkuperäinen versio vai Dario Argenton euroleikkaus? Valitsimme Romeron, mutta kaduimme, kun tajuntaan upposi, että elokuva kestää todellakin yli kaksi tuntia.

Siinä missä uusi versio oli dynaaminen, vauhdikas ja jännittävä, Romeron alkuperäinen oli pitkäveteinen, jaaritteleva ja hölmösti huvittava. Zombiet olivat typerän näköisiä eivätkä millään tavalla pelottavia. Valitettavasti Dawn of the Dead ei toiminut edes komediana. Elokuvalla oli hyvätkin hetkensä, mutta niitäkin oli yleensä ottaen venytetty aivan liikaa.

Suosittelen ehdottomasti pitäytymään uusintaversiossa.

Vielä muuten ehtii mukaan eilen SubTV:llä alkaneeseen Toinen kierros -sarjaan. Sarjan sävy oli vähän auki, mutta nokkelaksi ja monisävyiseksi komediaksihan se paljastui. Hyvien brittisarjojen ystäville kyseessä on varma valinta.

8.01.2005 klo 11:33 | 1 kommentti(a) | TrackBack (0)

Kauhun kierre

Eilen katselimme lisää Play-tilauksen elokuvia: Kauhun kierre eli Don't Look Now on klassikko vuodelta 1973. Elokuva kertoo pariskunnasta, joka menettää tyttärensä onnettomuudessa. Myöhemmin he työskentelevät Venetsiassa, jossa he kohtaavat meedion, joka välittää heille terveisiä tyttäreltä. Siitä alkaa hyvin epämääräisten tapahtumien ketju, joka saa järkyttävän loppuhuipennuksen.

DVD ei valitettavasti ole mitään huippuluokkaa. Varsinkin elokuvan ääni oli välillä niin surkeaa tasoa, että puheesta oli vaikea saada selvää. Kuulovikaisille tarkoitettuja englanninkielisiä tekstityksiäkään ei ollut tarjolla, niille olisi toden teolla ollut tarvetta. Kuvanlaadun heikkous annettakoon anteeksi.

Elokuvan kauhuanti oli kohtalaista. Venetsian kujat ovat erittäin tunnelmallinen tapahtumapaikka ja elokuvassa oli tiettyä eleganttia synkkyyttä. Loppua kohden tunnelma alkoi muutenkin kiristyä, mutta lopulta juoksentelua paikasta toiseen oli vähän liikaa ja elokuvan kliimaksi oli vähän nolo. Yritys hyvä kuitenkin. Daphne du Maurierin kirjan voisi lukea, jos se joskus vastaan tulisi.

7.01.2005 klo 10:04 | Kommentoi | TrackBack (0)

Kauna

Kauna oli positiivinen yllätys. Ehkä se, että elokuvan ohjasi alkuperäisen version ohjaaja (eikä Sam Raimi, kuten luulin), vaikutti, mutta tyylikästä jälkeä tämäkin versio joka tapauksessa oli. Pisteitä heruu ehdottomasti siitä, että vaikka kaikki päähenkilöt olivatkin amerikkalaisia, tapahtumat sijoittuivat Japaniin. Talo, johon tapahtumat keskittyivät ei ollut sama, mutta lähes identtinen.

Muutoksia oli tehty. Yksi turhan mutkikas juonenpätkä (Toyamat) oli leikattu pois ja korvattu uudella vähemmän kiinnostavalla (joka selitti alkuperäisten murhien taustan, mikä japanilaisessa versiossa jäi mysteeriksi). Tapahtumia selitettiin jonkin verran alkuperäistä versiota enemmän ja suoraviivaisemmin. Alkuperäisen version Rika oli aika selvästi päähenkilö, mutta tässä Sarah Michelle Gellarin esittämällä Karenilla oli merkittävästi vahvempi rooli.

Juonimuutokset olivat aika ok, lukuunottamatta loppukohtausta. Siinä alkuperäisen elokuvan paljon mielenkiintoisempi loppu latistettiin pahasti. Alkuperäisversiossa henget eivät olleet yksiselitteisen pahoja hirviöitä, toisin kuin jenkkiversiossa. Tympeää. Elokuva oli kuitenkin pelottava ja alkuperäisversiossa niin tärkeä äänipuolikin oli kunnossa.

Tässä kävi samoin kuin Ringien kanssa, mutta toisinpäin. Nyt alkuperäisversio oli rikkaampi ja vaikuttavampi. Kauna ei ole huono elokuva, mutta alkuperäinen versio on parempi. Arvioin remaken Movielensissä 3½ tähteen, kun alkuperäiselle annoin 4½.

6.01.2005 klo 12:06 | Kommentoi | TrackBack (0)

Ju-On: The Grudge

Loputkin Playsta tilatut elokuvat saapuivat. Pohdimme hetken, katsoako alkuperäinen Ju-On: The Grudge ennen jenkki-Kaunaa, jonka menemme katsomaan tänään. Päädyimme katsomaan.

Elokuva on karmiva, samaa huippuluokkaa kuin A Tale of Two Sisters, Dark Water ja Ring. Elokuva alkaa veriteoilla, joiden uhrit jäävät vainoamaan taloa, jossa murhat tapahtuivat. Luonnollisesti talossa vierailee väkeä, jotka saavat kärsiä murhanhimoisten henkien koston.

Elokuvan juoni on herättänyt ihmetystä. IMDB:ssä joku ihmetteli kovastikin, oliko Izumi-tyttö pieni lapsi vai teini-ikäinen. Ei sitten tullut se mieleen, että elokuvassa voi olla kymmenen vuoden aikahyppy, vaikka sitä ei suoraan sanottaisikaan? Kohtauksien alussa ei lukenut päivämääriä, mutta siitä huolimatta ei ollut vaikeaa ymmärtää, että tapahtumien aikajärjestys ei ollut suora. Juonta ei muutenkaan kauheasti selitelty, mutta liika selittely voi olla vahingollistakin. Tässä tapauksessa mitään ei jäänyt häiritsevästi epäselväksi.

Jenkkiversion suhteen odotukset ovat sekalaiset. Todennäköisesti luvassa on hieman näyttävämpää jälkeä. Japanilaisessa versiossa ei tehosteilla mässäilty. Ehkä kuolleille olisi voinut kehittää jotain muutakin kuin valkoiseksi meikatut naamat, mutta muuten vaikuttavuudessa ei ollut valittamista. Toivottavasti jenkkiversioon saadaan aikaan yhtä kauhistuttava ääniraita; tässä versiossa kauhisteli usein enemmän sitä mitä kuuli kuin sitä mitä näki. Juonta todennäköisesti yksinkertaistetaan hieman, toivottavasti ei liikaa.

Kirjoitan jenkkiversiosta jotain huomenna, kunhan se on nähty, siihen asti voin ehdottomasti suositella alkuperäistä versiota.

5.01.2005 klo 11:19 | Kommentoi | TrackBack (0)

TV-tarjontaa

Uusi vuosi, uudet TV-ohjelmat. Ruotsalainen realitysarja Farmarit sai eilen ihan kiinnostavan startin. Tahti on verkkainen amerikan realityihin verrattuna, mutta henkilögalleriaan oli löydetty ainakin yksi räyhähenki, josta irronnee hupia toviksi. Seuraamme mielenkiinnolla.

Täysosuma taas vaikuttaa aika synkältä tapaukselta. Ei sentään niin synkältä kuin Isälle morsian, joka on ollut harvinaisen karmiva ohjelma. Siitäkin voi pistää paremmaksi, todistaa Fox sarjallaan Who's My Daddy (via Lovelacen testi):

Luksuskartanoon tuotu nainen kohtaa kaikkiaan kahdeksan miestä, joista yksi on kyseinen oikea biologinen isä, joka naisen on yritettävä löytää jakson aikana. Loput seitsemän miestä ovat näyttelijöitä, jotka yrittävät puijata naisen valitsemaan juuri heidät. Jos adoptoitu nainen löytää miehiä tarkastelemalla ja haastattelemalla oikean biologisen isänsä, hän saa palkinnoksi satatuhatta dollaria, ja muuten rahat menevät trikityksessä onnistuneelle huijarille.

Positiivisemmista uutuuksista todettakoon paljon kehuttu Neon Genesis Evangelion, jonka erinomaisuus ei kuitenkaan vielä ensimmäisestä jaksosta auennut. Tähän väliin pitää muuten mainita ihan itse keksimäni vitsi: mitä animefani sanoi nähdessään Phil Collinsin vanhan bändin? Ne on Genesis!

Nelosellekin on tulossa vaikka mitä kivaa. Paritellen tekee paluun, uusinnat katsoo ihan mieluusti. Uusista sarjoista lupaavimmilta vaikuttavat Fast Show -spinoff Swiss Toni ja samoin Fast Showsta tutun Paul Whitehousen tähdittämä Toinen kerta (ilmeisesti siis Happiness).

Vielä pitää mainita törkytorstaiohjelmistosta löytyvä kolmiosainen sarja Tenacious D - maailman paras bändi, joka lienee ihan mielenkiintoista nähtävää (ja kuultavaa).

4.01.2005 klo 12:46 | 1 kommentti(a) | TrackBack (0)

Illallinen ja elokuva

Eilisen ohjelmassa oli perinteinen illallinen ja elokuva -ratkaisu. Ruokapaikaksi valikoitui viimein ravintola Bella Roma, jossa meidän on pitänyt käydä jo aikaisemmin. Ravintola oli melkoinen elämys! Luonteeltaan Bella Roma on aika rento perheravintola, vähän sellainen millainen Rosso voisi parhaimmillaan olla. Hämmentävää ravintolassa oli sen aitoitalialaisuus - sekä keittiöhenkilökunta että tarjoilijat näyttivät pääasiassa italialaisilta - siinä määrin jopa, että kaikki tarjoilijat eivät puhuneet suomea.

Sehän ei meitä haittaa, Bella Roma oli kuin ulkomaanmatka pienoiskoossa. Tarjoilijoiden hitauskin oli kuin Roomassa konsanaan. Bella Roman tarjoilijoilla oli kyllä tehtävääkin, sillä ravintola oli aivan täynnä. Onneksi oli pöytävaraus. Siperiassa oli muutenkin valtavasti ihmisiä: kahvilat ja ravintolat olivat täynnä ja elokuvateatterissa tungeksi kansaa. Hämmentävää.

Ruoka oli erinomaista. Söimme alkuruoaksi lämpimiä leipiä mozzarellalla ja parmankinkulla. Leivät olivat hyviä, mutta suolaisia. Pääruokana nautimme pastaa kermaisella broilerikastikkeella. Pidimme suuresti ja annos oli mukavan täyttäväkin. Jälkiruoaksi oli pakko ottaa kotitekoista jäätelöä, joka oli hyvää. Vaniljajäätelökin oli vahvan keltaista ja todella maukasta.

Kokonaisuus maksoi - tämä on se paras osio - noin neljäkymppiä kahdelta hengeltä, siis todella vähän. Bella Romaan mennään toistekin, pizzat voisivat olla seuraavana testattavien ruokalajien listalla.

Elokuvana ohjelmassa oli Saw (liput Kaunaan on jo hankittu, joten kauhuputki jatkuu). Elokuva alkaa tiukasta tilanteesta: kaksi miestä on kahlittu huoneeseen, jonka keskellä makaa kuollut mies. Elokuvan pahis on sarjamurhaaja, joka rakentelee uhreilleen mielipuolisia pelejä, joissa nämä tappavat itse itsensä. Tällä kertaa toisen miehistä pitää tappaa toinen, tai vaimo ja lapset saavat kärsiä.

Asetelma on tiukka ja elokuvassa riittää ideaa. Yhteys Seveniin on selkeä, mutta eivät elokuvat ihan toistensa klooneja ole. Aivan mestariteos Saw ei ole, sillä vaikka idea toimii, toteutus vähän tökkii. Varsinkin Cary Elwesin roolisuoritus on kaukana mestarillisesta. Juonessa on myös enemmän kuin tarpeeksi DVT:tä, draaman vaatimaa typeryyttä. Poliisien tyhmyys tökkii pahiten.

Pisteet kuitenkin tekijöille, elokuvasta jäi varsin positiivinen vaikutelma. Vaikka Saw ei mikään Blair Witch Project olekaan, elokuva on tähän mennessä tuottanut reilun miljoonan dollarin budjetilleen vastinetta pelkästään Yhdysvalloissa yli 50 miljoonaa dollaria. Se on ihan hyvä suoritus 18 päivässä videolevitystä varten kuvatulta elokuvalta.

2.01.2005 klo 14:08 | Kommentoi | TrackBack (0)

Kaksi sisarta ja May

Play ilahdutti nopeudellaan. Viime lauantaina tilatuista elokuvista pari ehti jo perjantaiksi perille, joten elokuvailtahan uudenvuodenaatosta sitten tuli. Ohjelmistossa oli kauhua, kuten asiaan kuuluu.

May on kertomus nuoresta tytöstä, joka kohtaa läpi elämänsä syrjintää ja hankaluuksia. Vaan ei se mitään, vaikka ei ole ystäviä! Äitikin tokaisee vain että jos ystäviä ei ole, sellainen pitää tehdä ja antaa Maylle lahjaksi nuken, josta tuleekin May-paran ainoa ystävä. Näistä lähtökohdista ei siis liene suurikaan yllätys, että kun May sitten kohtaa kiinnostavia yhteyksiä, sosiaalisissa taidoissa olisi kehittämisen varaa.

Elokuvan alkupuoli on hyvinkin rauhallinen, eikä kauhusta ole tietoakaan, mitä nyt May on vähän ... erikoinen. Loppua kohden tunnelma kiristyy ja vaikka May ei missään vaiheessa erityisen pelottava elokuva, niin ainakin se on ällö. May asettuukin ennemmin humoristisemman kuin pelottavan kauhun puolelle. Ihan mainio elokuva joka tapauksessa - viihdyttävä, mutta ei merkkitapaus, eikä välttämättä ostamisen arvoinen jos tämä vuokraamon hyllyltä löytyisi. Playn alennushinta ei kuitenkaan ollut paha.

Janghwa, Hongryeon eli A Tale of Two Sisters on vanha korealainen kansantarina, josta on tehty hyytävä kauhuelokuva. Tässä ei sitten ollutkaan mitään hauskaa, vaan silkkaa kauhua. Kaksi sisarusta palaa kotiin mielisairaalasta isänsä ja äitipuolensa luokse, eikä kyse ole mistään iloisesta perheidyllistä - heti ensimmäisenä yönä alkaa talossa tapahtua.

Hyvin tehtyä säikyttelyä riittää, ohjaajalla on selvästi tuntumaa kauhukohtausten rakentamiseen. Varsinkin ääniä käytetään tehokkaasti tunnelman kiristämiseen. Juonikin on rakennettu mielenkiintoisella tavalla - en kerro sen enempää, mutta asiat saavat kiinnostavan selityksen. Toinen katselukerta on tarpeen, nyt kun tietää mistä on kyse.

Kahden sisaren tarina päätyy kyllä heti parhaiden kauhuelokuvien top-viitoseen. Jos hyytävät kauhuelokuvat kiinnostavat, suosittelen tutustumaan. Tätäkään ei tosin taida saada Suomesta ainakaan videovuokraamoista vielä. Toivottavasti elokuva jossain vaiheessa rantautuisi - viimeistään tietysti sitten kun DreamWorksin jenkkiversio ilmestyy. Se lieneekin mainio. Jotenkin epäilen, että pysyyköhän elokuvan ovela ja moniselityksinen juoni yhtä monimutkaisena Hollywood-versiossa...

Loppuun vielä numerofaktaa. Luulisin, että olen kirjannut blogiini ainakin lähes kaikki viime vuonna katsellut elokuvat. Laskin, ja summaksi kertyi 62 elokuvaa eli noin viisi kuussa. Ihan kohtuullinen määrä, sanoisin.

1.01.2005 klo 11:02 | Kommentoi | TrackBack (0)

Joulunajan elokuvat

Joulun aikaan katseltiin paljon elokuvia. Aikaa riittää ja tarjontaa oli omastakin takaa kiitos joululahjojen.

Kadotettujen kaupunki on 1960-luvulla alunperin filmatun kirjan uusi filmatisointi. Ei uskoisi, että elokuva on julkaistu 1995, sen verran kasarilta elokuvan tyyli vaikutti. Lopputulos oli muutenkin aika karu, mutta sentään kertakatselun verran viihdyttävä. Perusideahan on se, että pienen kylän kaikki asukkaat vaipuvat tajuttomiksi, jonka jälkeen kylän naiset synnyttävät varsin mystisiä lapsia. Toimii, vaikka juonessa ei ihan jatkuvasti järkeä ollutkaan. Kuriositeettina mainittakoon, että tämä elokuva oli Christopher Reeven viimeinen työ ennen kohtalokkaaksi koitunutta onnettomuutta.

Creepshow oli toinen joululahja veljeltäni, tämä tosin viime joululta. Saatiin vihdoin katsottua, kahden tunnin kesto hieman rauhoitti intoa. Paketissa on viisi vanhojen kauhusarjisten tyyliin tehtyä huumorikauhutarinaa, jotka on kirjoittanut Stephen King (aina varma laatuelokuvan tae). King itse asiassa esiintyy yhden pätkän pääosassa: sen näytteen perusteella suosittelen pitäytymistä kirjoittamisessa. Pari tarinoista on kuitenkin suorastaan hyviä; Leslie Nielsen varsinkin tekee omituisen vakavan roolin jutussa, jonka teho kestää hyvin lopun noloihin epäkuolleisiin asti. Veikkaan, että Nielsenin vakavuus on ratkaiseva vieraannuttava tekijä tarinassa. Tämäkin kestää hyvin yhden katsomisen, vaikka klassikkoasemaa en olisi ihan heti myöntämässäkään. Jostain syystä tätä näkee yhä Makuuneissa.

Deathwatch löytyi sitten jo vuokraamosta. Mitäänsanomattoman ja tylsän nimen takana on virkistävästi ensimmäisen maailmansodan kauhuihin sijoittuva kertomus ryhmästä miehiä, jotka löytävät epämääräisen juoksuhaudan jossa sitten tapahtuu yhtä jos toista. Eurooppalainen elokuva on saanut kehnot arvostelut IMDB:ssä, mutta minä pidin siitä. Tunnelmaa riittää, sillä juoksuhauta on todella karmiva paikka. Rottia, mutaa ja kaatosadetta riittää. Yllättäen elokuvassa esiintyy Klonkkuna tuttu Andy Serkis, jonka hahmo oli miellyttävän mielipuolinen. Varsinaisesti pääosassa on nuori Jamie Bell, joka esiintyy ihan edukseen. Deathwatch onkin hieno, tunnelmallinen ja vertauskuvallinen elokuva ja ensimmäinen maailmansota on aiheena joka tapauksessa toista freesimpi.

Schoolday of the Dead eli Shisha no gakuensai oli toisaalta tervetullut esimerkki siitä, että kaikki japanilaiset kauhuelokuvat eivät ole hyviä. Tarina oli kökkö ja sekava, vaikka loppua kohden vähän piristyikin. Sittenkin tulos oli jotenkin ärsyttävän teennäinen ja elokuvassa oli paljon elementtejä, joissa ei ollut valtavasti järkeä. Kauhutunnelmaa oli aika laihanlaisesti.

Konttorin jouluspesiaali oli sen sijaan aivan loistava. Sarja saa todella upean päätöksen. Johanna lahjoi minua tosiaan Konttori-boksilla, jota katselemme varmaan lähiaikoina. Kertaalleenhan nuo on jo nähty, mutta uusintakierros ei haittaa yhtään. Laatusarjahan se. Black Books -boksi on muuten sekin tilauksessa, joten siitäkin irtoaa katsottavaa - varsinkin kun kaikkia suosikkikirjakauppiaamme tempauksia emme ole vielä edes nähneet. Ja ettei katsottava ihan heti loppuisi, innostuimme tilaamaan vielä nipun kiinnostavia elokuvia Playsta. Näin niin kuin joulun kunniaksi, näet. Mutta niistä enemmän, jahka niitä ehditään katsella.

27.12.2004 klo 14:32 | Kommentoi | TrackBack (0)

Stolen Nation ja Shaun of the Dead

Joskus videovuokraamosta ei löydä mitään, toisinaan kiinnostavia elokuvia on liikaakin. Tällä kertaa ei löytynyt sitä mitä haettiin, mutta paljon muuta sitten siitäkin edestä.

Ensin katselimme Stolen Nation -dokumentin. Ihmettelin, miksei sitä löydy IMDB:stä eikä Googlellakaan mitään, mutta sitten selvisi, että Stolen Nation on suomalainen nimi - elokuvan alkuperäinen nimi on Last Party 2000. Jännittävää. Noh, elokuva on kuitenkin dokumentti vuoden 2000 USAn vaalisekoiluista ja siihen liittyvästä kansalaisaktivismista. Pääosassa nähdään yksi suosikeistamme, Philip Seymour Hoffman. Dokumentin aihe on varsin Michael Moore -henkinen, mutta sävy aivan toinen. Hoffman on jollakin tapaa neutraalimpi ja suhtautuu suorastaan tympääntyneesti valtapuolueiden tarjontaan. Nader saa kehuja ja kansalaisaktivistit esitetään positiivisessa valossa. Fahrenheit 9/11 on räväkämpi, mutta jos Moore ei henkilönä miellytä, Stolen Nation on taatusti parempaa katsottavaa. Itse ainakin pidin Hoffmanin tyylistä jonnin verran enemmän.

Olin kuullut paljon hyvää Shaun of the Deadista, joten pakkohan se oli nähdä. Suosittelen! Näin hyvää komediaa en ole aikoihin nähnyt. Shaun of the Dead on, kuten nimestäkin voi päätellä, parodia zombieleffoista. Päähenkilö Shaun on luuseri, joka päättää pistää elämänsä kuntoon: tyttöystävä on saatava takaisin ja suhdetta äitiinkin voisi vähän paikata. Pieni ongelma matkassa kuitenkin on: kuolleet ovat nousseet haudoistaan ja vaeltavat kaduilla. Elokuva on täynnä hillittyä (alkupuolella) ja holtitonta (loppua kohden) huumoria. Koska kyse on englantilaisesta elokuvasta, tulos on parempi kuin Hollywood-tuotoksessa olisi.

Rooleissa nähdään paljon tuttuja. Päähenkilö ja toinen käsikirjoittaja Simon Pegg on tuttu etenkin mainiosta Big Trainista (jonka DVD-paketti muuten pitäisi hankkia, jo tuijotuskilpailujen vuoksi), lisäksi ohjelmassa nähdään Black Booksin (josta on myös tullut kiinnostava boksi) Dylan Moran ja Konttorin Dawn eli Lucy Davis (joka muuten kohtaa elokuvassa Martin Freemanin eli Konttorin Timin). Juoni on täynnä viittauksia ...of the Dead -elokuviin, mutta huumori toimii, vaikka niitä ei tuntisikaan. Shaun of the Dead on lähestulkoon instant-klassikko.

21.12.2004 klo 09:53 | Kommentoi | TrackBack (0)

Kuninkaan paluu - oikeasti

Reilu vuosi sitten ihasteltiin Kahden tornin oikeaa versiota ja vasta haikailtiin Kuninkaan paluun perään (Taru sormusten herrasta). Nyt, viimein, trilogia on valmis ja Kuninkaan paluun laajennettu versio löytyy hyllystä. Aloitimme jo eilen oheisdokumentteja katselemalla ja tiistaina on vuorossa neljän tunnin elokuvailta. Odotamme mielenkiinnolla Sauronin suuta ja muita lisäyksiä.

Trilogian ensimmäinen osa taisi muuten olla se juttu, jonka ansiosta meille DVD-soitin hankittiin. Eipä ole tarvinnut katua, DVD-formaatti on osoittanut ylivertaisuutensa. TSH:t ovat myös osoittaneet sen, miten tehdään ihmeellinen ja kokonaisvaltainen elokuvaelämys: ekstradokumentit ovat todella kiinnostavia. Kyse on tietysti poikkeuksellisesta elokuvastakin - ei kaikista elokuvista edes saisi näin kiinnostavia dokumentteja.

13.12.2004 klo 08:22 | 1 kommentti(a) | TrackBack (0)

Huumoria

Kätevä emäntä paljastui kerrassaan oivalliseksi naishuumorisarjaksi. Tyylin ja toteutuksen perusteella luonnehtisin empimättä Kätevää emäntää kotimaiseksi versioksi erinomaisesta Ponille kyytiä -sarjasta.

Kummeli-dvd on ollut niin ikään kovalla pyörityksellä. Kyllä lähtee! Nykyään tamperelaisena on muuten kivaa bongailla paikkoja. Viimeisimmässä jaksossa kyvyttömät duunarit palloilivat vanhan Pinnin rakennustyömaalla.

7.12.2004 klo 13:29 | Kommentoi | TrackBack (0)

David Koepp -elokuvia

Katsomillemme elokuville paljastui jälkikäteen yllättävä teema, kun kahden elokuvan ohjaajaksi paljastui yksi ja sama mies, David Koepp. Elokuvista ensimmäinen oli Stir of Echoes, telkkarista tullut kauhupläjäys. Sepä olikin mainio, se. Aamulehden elokuvatoimittajan kehu elokuvan pelottavuudesta piti kyllä paikkaansa. Tarinassa huvin vuoksi hypnotisoitu mies (Kevin Bacon) alkaa nähdä näkyjä. Turhan tähden näkyjä ei näy, vaan ne paljastavat ruman salaisuuden, jonka selvittämisestä tulee miesparalle melkoinen vaiva. Ehdottomasti katsomisen arvoinen tapaus.

I, Robot edusti sitten massaosastoa. Ohjaaja Alex Proyasilla on kuitenkin hyvää taustaa: Crow on hyvä ja Dark City erinomainen. Ihan niin hyvä I, Robot ei ollut, mutta siltikin suorastaan yllättävän hyvä. Elokuvan pahin kompastuskivi oli Will Smith: en pidä Smithistä muutenkaan, ja nyt miehen esittämä tyyppikin oli harvinaisen ärsyttävä. Muutenkin elokuvassa näkyi turhan paljon sen suuri kohdeyleisö: rauhallisempi ja ehkä älyllisempi ote ei olisi ollut paha, typerimpiä toimintakohtauksia olisi ehkä voinut karsia.

Asimovin robotiikan kolme lakia eivät saaneet elokuvassa aivan sellaista kyytiä kuin olisi voinut uskoa. Selitys niiden kiertämiselle oli lopulta ihan tyydyttävä ja jopa Asimovin kirjoitusten mukainen. Wikipedian I, Robot -artikkeli kertoo muuten hyvin, miten elokuva Asimovin kirjoituksiin liittyy.

Stephen King -filmatisointi Salainen ikkuna oli sitten se toinen Koepp-elokuva. King-filmatisointien taso on vaihdellut aika lailla, mutta tämä oli vaihteeksi hyvä. Johnny Depp esittää kirjailijaa, jota vainoaa sekä rumasti päättynyt avioliitto että plagiointisyytöksiä heittelevä sekopää. Tunnelma kiristyy aika synkäksi ja sitten tulee käänne - parempaan vai huonompaan, en tiedä. Minun mielestäni elokuva kääntyi selvästi parempaan suuntaan, Johanna taas oli fiksumpana arvannut, mitä tuleman pitää ja koki ratkaisun aika tylsäksi. Tiedäpä tuosta, mutta kumpikin koki elokuvan lopulta kuitenkin varsin hyväksi. Salainen ikkuna on siis niitä parempia King-filmatisointeja.

5.12.2004 klo 10:58 | Kommentoi | TrackBack (0)

Gourmet Club

Eilen telkkarista tuli suorastaan poikkeuksellisen hyvä kotimainen tv-elokuva. Gourmet Club paljastuikin amerikkalaisen käsikirjoittajan työksi. Loistava se oli, silti, mukavalla tavalla kieroutunut ja ovela. Näyttelijät olivat hyviä ja elokuvan tekninen toteutus aivan huippuluokkaa kotimaiseksi tv-leffaksi.

Suomen Philip Seymour Hoffman eli Hannu-Pekka Björkman loisti pääosassa lääkärinä, joka taloudellisessa ahdingossaan joutuu nuoren ja rikkaan mutta taustaltaan valitettavan keskiluokkaisen sijoituspankkiirin otteeseen. Pankkiiri haluaa jäseneksi eksklusiiviseen Gourmet Clubiin, johon Björkmanin lääkäri kuuluu. Seuraa paljon kiristystä ja "palvelusten" hyödyntämistä puolin ja toisin. Lääkäri löytää avun ahdinkoonsa yllättävältä suunnalta ja arvata saattaa, miten nousukkaalle käy.

30.11.2004 klo 09:06 | 1 kommentti(a) | TrackBack (0)

Qveere Eye For Thye Medieval Man

Qveere Eye For Thye Medieval Man on hulppea parodia kaikkien suosikkirealitystä Queer Eye for the Straight Guysta. On muuten hyvä ohjelma, hieno yhdistelmä opettavaista ja hauskaa! Eilenkin oli aivan erinomainen jakso.

Thy hovel moste certainly is a pigstye!

(via Linko)

25.11.2004 klo 12:30 | Kommentoi | TrackBack (0)

Videovuokraamo netissä

CD WOW! DVD rentals on mielenkiintoinen online-videovuokraamo. Asiakkaat maksavat kiinteää kuukausihintaa (15 puntaa), jolla saa vuokrata niin monta elokuvaa kuin haluaa. Elokuvat kulkevat postitse ja CD WOW! maksaa postikulut kumpaankin suuntaan. Mitään palautusaikoja tai myöhästymismaksuja ei tunneta.

Homman juju on siinä, että kullakin asiakkaalla saa kerralla olla lainassa vain kolme elokuvaa. Kun yhden palauttaa, saa ottaa uuden. Valikoiman pitäisi olla laaja (24500 elokuvaa), en sitten tiedä montako kappaletta kutakin elokuvaa on, miten helppoa haluamaansa on sitten saada. Valikoima on kuitenkin perusvuokraamoa tuntuvasti laajempi.

Idea on joka tapauksessa hyvä ja sopii aktiivivuokraajalle. Kyllä mekin harkitsisimme, jos Suomeen moinen rantautuisi. Jos hinta olisi sopiva, palvelu olisi mainio. Mieluummin ottaisin tuollaisen kuin elokuvakanavan, se on selvää. Kuka haluaisi ryhtyä pioneeriksi horjuttamaan Makuunin markkina-asemaa?

22.11.2004 klo 14:24 | 1 kommentti(a) | TrackBack (0)

Day After Tomorrow, Dahmer

Day After Tomorrowin kohdalla odotukset eivät olleet järin korkealla. Tulos olikin sitten jokseenkin sitä, mitä arveltiinkin: näyttäviä tehosteita, mutta muuten kökkö elokuva. Kaikki elementit löytyivät: päähenkilön huono suhde läheiseen (poissaoleva isä), romantiikkaa (poika ja tyttöystävä), viattomia ja liikuttavia sivullisia (syöpää sairastava lapsi, koira), meuhkaava besserwisser-tiedemies, skeptisesti tiedemiehen meuhkaamiseen suhtautuvia hallinnon edustajia, hengenvaarallisia tempauksia...

Perusideasta kuitenkin plussaa. Uusi jääkausi ei kai ole tieteellisesti mikään mahdoton juttu, ilmaston lämpeneminen voi joka tapauksessa aiheuttaa suuria muutoksia ilmastolle. Ihan noin nopeasti ja dramaattisesti tilanne ei kuitenkaan taida kehittyä. Juonen uskottavuus ja dialogin taso olikin sitten vielä vähemmän uskottavaa... Juoni oli joka tapauksessa hyvin ei-amerikkalainen kaikessa ympäristöhenkisyydessään. Muuta hyvää elokuvasta saakin sitten hakea. No, olihan se jäätynyt New York aika komia.

Toisena elokuvana katseltiin sarjamurhaajafilmi Dahmer. Tarina oli sinänsä mielenkiintoinen, mutta koska odotimme kauhuelokuvaa, jouduimme pettymään rajusti. Totuushan on, ettei Dahmer ole millään lailla pelottava elokuva. Kyllähän Dahmer pari murhaa elokuvassa tekee, mutta se nyt on ilmeistä. Pelottelun sijasta elokuva keskittyi inhimillistämään Jeffrey Dahmeria - kauhistuttavan pedon sijasta maalattiin kuvaa ahdistuneesta, homoseksuaalisuuttaan huonosti käsittelevästä miehestä, jolla oli vaikeuksia vanhempiensa kanssa. Edelleen tässä ei ole mitään väärää, mutta ei siinä mitään pelottavaakaan ole. Dahmer olikin elokuvana lähinnä tylsä.

22.11.2004 klo 13:22 | Kommentoi | TrackBack (0)

21 grammaa, Godsend

Saimme vihdoin ja viimein käsiimme 21 grammaa. Sitä onkin jahdattu jo pitkään. Tulos oli kuitenkin valitettava pettymys. Movielenskin oli kerrankin väärässä. Yleistä mielipidettä vastaan täytyykin siis todeta, että ei toimi, ei toimi. Elokuvan fragmentaarinen luonne ei sinänsä töki, vaan se, että kun fragmenteista vihdoin muodostuu suhtkoht koherentti kuva, elokuva lässähtää täysin. Mielenkiinto hiipuu, sillä tarina ei lopultakaan ollut erityisen kiinnostava. Lineaarisesti esitettynä se olisi varmaan ollut puiseva - fragmentaarisuus teki siitä nyt hetkeksi kiinnostavan, mutta ei kantanut loppuun asti.

Illan toisen elokuvan, Godsendin, kohdalla odotukset eivät alunperinkään olleet korkeat. Pariskunnan 8-vuotias poika kuolee tapaturmaisesti, lapsi kloonataan ja tuloksena on uusi poika, jolle alkaa sattua ja tapahtua kahdeksan vuoden iässä. Jännittävää. Tarinassa oli todella outo käänne, joka lopulta teki elokuvan loppuratkaisusta hieman tylsän. Scifikauhuna Godsendiä kai markkinoidaan, mutta ei se kyllä kummallakaan saralla loistanut. Niminäyttelijöistä (Greg Kinnear, Robert de Niro, Rebecca Romijn-Stamos) huolimatta ei ole mikään ihme, ettei Godsendiä teatterilevityksessä nähty.

17.11.2004 klo 14:14 | Kommentoi | TrackBack (0)

Blondin kosto

Vähän menee käänteisessä järjestyksessä, mutta menkööt. Blondin kosto 2 katseltiin joskus kuukausi sitten, nyt oli vuorossa telkkarista tullut alkuperäinen Blondin kosto. Samaa pinkkiä huttuahan se oli kuin kakkonenkin, mutta Johanna (ja terve järki) oli oikeassa: ykkönen on kakkosta jonkin verran parempi (tähän väliin kuuluisi kai luetella edeltäjiänsä parempia jatko-osia, mutta annetaanpa sen kuitenkin olla). Reese Witherspoon oli tälläkin kertaa koko elokuvan pelastava tekijä, huonommalla pääosanesittäjällä Blondin kosto olisi lässähtänyt pahasti. Kelvollista viihdettä, kaikin puolin.

11.11.2004 klo 11:02 | Kommentoi | TrackBack (0)

Pitkä pimeä talvi

Pitkä pimeä talvi vaikutti varsin kiinnostavalta elokuvalta: päähenkilönä on pienessä syrjäkylässä asuva sarjamurhaaja, jonka viimeisin murha paljastuu ennen aikojaan. Lupaava idea jäi vain pahasti puolitiehen. Ensinnäkin: Dexter Miles ei ole mikään Hannibal Lecter ja Malcom McDowell ei ole Anthony Hopkins. Elokuvan vakavin puute oli sen mitäänsanomaton tylsyys. Henkilöt olivat joko ärsyttäviä idiootteja tai muuten vain tympeitä.

Elokuvan loppu oli sentään jollain tapaa yllätyksellinen, mutta toisaalta silti melkoinen pettymys. Huono poliisityö oli senkin takana: ei ihme, jos rikokset eivät selviä, kun kaikki poliisit ovat itsepäisiä ja ylimielisiä idiootteja.

Huono käsikirjoitus, keskinkertaiset näyttelijät, taidoton ohjaaja - eipä tuollaisista aineksista saa oikein mitään irti. Saapa olla viimeinen kerta, kun vuokraamme jonkun tuntemattoman elokuvan, jota edes joku jossain ei ole kehunut.

25.10.2004 klo 09:46 | 1 kommentti(a) | TrackBack (0)

Kuka pelkää pimeää, Menneisyyden ote

Lauantain elokuvaillan alkuperäinen suunnitelma oli teatterielokuvaa eli Kukkia ja sidontaa. Se jäi nyt myöhemmäksi, sen sijaan tyydyimme videovuokraamon tarjontaan. Mukaan tarttui kaksi varsin erityyppistä jännityselokuvaa, vaan ovat kyllä kovin erityyppisten ohjaajien käsialaakin.

Jane Campionin Kuka pelkää pimeää on tiivistetty IMDB:ssä jonkun satunnaisen käyttäjän toimesta tylysti Heap of shite. Arvio ei mene pahasti metsään, sillä elokuva oli vakavasti huono. Taiteellinen puoli oli sinänsä ihan kunnossa. Elokuvassa on käytetty ihan tyylikkäitä tehokeinoja, kuten oudosti osittain epätarkkaa kuvaa. Kerran jopa huojuva käsivarakamera toimi. Valitettavasti elokuvan juoni oli lähinnä käsittämätön. Viihdettä Kuka pelkää pimeää ei ollut.

Clint Eastwood ei lupaa hyvää, mutta kehuttu Menneisyyden ote oli kyllä kehujensa arvoinen. Elokuva kertoo kolmesta lapsuudenystävästä, jotka päätyvät taas yhteen, kun yksi kolmikosta menettää tyttärensä traagisesti. Toinen on poliisi, joka tutkii tapausta ja kolmas on muuten vain epäilyttävä (ja syystä). Kaikilla on synkät salaisuutensa, luonnollisesti. Hyvät näyttelijät (Sean Penn, Tim Robbins ja Kevin Bacon kolmikkona, Penn ja Robbins voittivat Oscarit suorituksistaan - etenkin Robbins ansaitsi omansa täysin). Elokuva jättää pohtimaan, kuinka paljon yksi tapahtuma voi vaikuttaa elämään - entä jos osat olisivat vaihtuneet? Menneisyyden ote on joka tapauksessa ehdottomasti katsomisen arvoinen elokuva.

18.10.2004 klo 09:32 | Kommentoi | TrackBack (0)

Big Fish

Viikonlopun elokuvana katsoimme Tim Burtonin ristiriitaisia arvosteluja saaneen Big Fishin. IMDB:n arviot tosin ovat kautta linjan hyviä, kahdeksikon keskiarvo ja 161. parhaaksi elokuvaksi sijoittaminen ei ole mitenkään huono juttu.

Movielens ennusti että pitäisin, ja oikeassahan tuo oli. Big Fish oli omituinen ja lämminhenkinen elokuva miehestä, joka kertoi tarinoitaan niin kauan, että niistä tuli totta. Elokuvan toinen teema pyöri isien ja poikien ympärillä: päähenkilö oli kuolemassa, ja poika yritti saada lopulta selville totuuden isänsä elämästä, eikä niitä ainaisia tarinoita. Poika oli nuiva ja kuiva tyyppi.

Loppu oli ehkä liiankin siirappinen, mutta muuten Edward Bloomin elämäntarina kantoi ihan mukavasti koko sen kaksi tuntia, mitä elokuva kesti.

11.10.2004 klo 08:26 | Kommentoi | TrackBack (0)

Blondin kosto 2

Johanna katseli viime viikonloppuna Resident Evilin ohella ensimmäisen Blondin koston. Eilenkin teki mieli hömppäelokuvaa sairaslomapäivän iloksi, joten katselimme yhdessä jatko-osan. Blondin kosto 2 oli kieltämättä hilpeää katseltavaa, vaikka ei kuulemma ykkösosan veroinen ollutkaan. Reese Witherspoon loisti pääosassa tehoblondina, joka pistää Yhdysvaltain kongressin sekaisin. Eläinoikeusteema sokerisine loppuratkaisuineen oli ilmeinen, mutta mitäpä sitä muutakaan voi odottaa. Kyllä tuon parissa viihtyi, varsinkin kun elokuvaa ei oltu venytetty suotta juurikaan yli 80 minuutin.

7.10.2004 klo 10:12 | 1 kommentti(a) | TrackBack (0)

Super Size Me

Morgan Spurlockin dokumentti Super Size Me pureutuu Yhdysvaltoja vaivaavaan vakavaan terveydelliseen kriisiin: ylipainoisuuden valtavaan lisääntymiseen. Syyttävä sormi kääntyy osoittamaan pikaruokayhtiöitä ja niistä isointa, McDonaldsia.

Todistaakseen pikaruoan terveysvaikutukset Spurlock, terve mies, ryhtyy McRuokavaliolle: aamiainen, lounas ja päivällinen kaikki McDonaldsilla, eikä sitten muuta. Jos McDonaldsin ruoka on terveellistä, tällaisesta ruokavaliosta ei pitäisi olla haittaa.

Kuten arvata saattaa ja mainospätkistä voi päätellä, onhan siitä. Spurlock lihoo, voi pahoin, tekee tuhoa maksalleen ja niin edelleen. Samalla hän kiertää ympäri maata dokumentoiden aiheeseen liittyvää.

Super Size Me on hauska dokumentti, joka tarttuu vakavaan aiheeseen. Nyt voi vielä naureskella lihaville amerikkalaissioille, mutta eiköhän ilmiö kosketa Suomeakin yhä enenevässä määrin. Jo nyt puhutaan varsin paljon kakkostyypin diabeteksestä. Jos oma ruokavalio koostuu pitkälti pikaruoasta, kannattaa ehkä käydä katsomassa, miten voi käydä jos syö liikaa McMurkinaa (mitenkään McDonaldsia yksilöimättä: kyllä se muukin pikaruoka yhtä pahasta on).

Pohjimmiltaanhan tässä on kyse samasta kuin vaikkapa Mooren työttömyysdokumenteissa: teollisuuden painostusryhmät vaikuttavat lainsäädäntöön, saaden aikaan lakeja, joista hyötyvät teollisuus, eivät tavalliset ihmiset. McDonaldsin kaltaisia suuryrityksiä eivät juuri säännökset rajoita, kun asiakkaita ruokitaan taloudellisesti kannattavalla tavalla.

27.09.2004 klo 07:55 | 1 kommentti(a) | TrackBack (0)

Shrek 2

Shrek 2 oli oikeastaan juuri niin hauska kuin odotinkin. Show'n varasti Antonio Banderaksen erinomainen Saapasjalkakissa, muutenkin sivuosakaarti oli tällä kertaa hieman pääparia terävämpää. Mukaan oli ahdettu melkoinen läjä mitä erilaisempia viittauksia ties minne, missaamiaan voi ihastella IMDB:n Shrek 2 -triviasivulta. Hyvää musiikkiakin tarjoiltiin edellisen osan tapaan, eräskin muualta tuttu kapakkapianisti veti sekä Tom Waitsia että Nick Cavea. Lahjakas kaveri.

Mielenkiintoisena trailerina nähtiin Studio Ghiblin Kissojen valtakunta (sivusto on nätti mutta turha Flash-härpäke). Tiesin, että se on tulossa, mutta että tuossa mittakaavassa. Valitettavasti näyttää siltä, että elokuva tulee vain dubattuna. Suru ja kurjuus, sillä dubbaus tappaa elokuvan alkuperäisen luonteen. Shrek 2 dubattuna ei voi esimerkiksi millään olla alkuperäisen veroinen. Vaikka japania ei ymmärräkään, on japaniksi puhuttu elokuva suomeksi dubattua viehättävämpi.

4.09.2004 klo 12:26 | Kommentoi | TrackBack (0)

Mökillä on mukavaa - Cabin Fever ja Evil Dead

Katselimme eilen kauhuelokuvia. Puoliksi sattumalta molempiin elokuviin valikoitui sama aihe: joukko nuoria viettämässä hauskaa viikonloppua mökillä keskellä ei mitään. Elokuvien välillä on ikäeroa parikymmentä vuotta ja ensimmäinen on takuuvarmasti toiminut esikuvana jälkimmäiselle.

Aloitetaan siitä tuoreemmasta. Cabin Feverin kauhut tuottaa lihansyöjävirus, joka iskee alunperinkin oudon riitaisaan nuorisojoukkoon. Epäilystä, syrjintää ja riitaa syntyy lisää, eikä vain nuorten kesken - myös erikoinen paikallisväestö ottaa osaa. Teinileffojen kliseitä käytetään surutta. Pakettiin on sentään saatu jotain omaa ja oli ihan virkistävää, ettei viruksen uhreista tullut lihanhimoisia zombieita.

Ajoittaisesta virkeydestään huolimatta Cabin Fever oli paikoin vähän turhankin outo ja järjenvastainen, väärällä tapaa. Lopputulos onkin siksi vain keskinkertainen. Genren ystävä nauttinee, muille en taida viitsiä suositella.

Evil Dead onkin sitten klassikompi. Nykyaikaisemman viruksen sijasta tässä elokuvassa pahiksen virkaa toimittavat sumerilaiset demonit. Mikäpä siinä. Splatterhenkisen elokuvan tunnelma onkin sitten aivan toista luokkaa kuin Cabin Feverin (jossa kyllä siinäkin veri roiskui K-18-ikärajan arvoisesti), vaikka erikoistehosteiden tasossa hieman jäädäänkin.

Evil Dead ansaitsee mielestäni klassikonmaineensa paremmin kuin Teksasin moottorisahamurhat. Elokuvassa on potkua, tunnelmaa ja verenroisketta sillä mitalla, että se kelpaa esimerkiksi edelleen. Ihmetyttää vain se, miksi ihmeessä demonien riivaamat pyrkivät suljetusta ovesta sisään, kun vieressä olisi avonainen ikkuna?

3.09.2004 klo 10:39 | Kommentoi | TrackBack (0)

Konttorirotat, Station Agent

Mike Judge on luonut itselleen mainetta piirrossarjoillaan. Beavis & Butthead on klassikko, jonka erinomaisuutta minä en ymmärrä, mutta Kukkulan kuningas on sentään erinomainen sarja. Judge on parodioinut konttorielämää Office Space -lyhytanimaatiossa ja vuonna 1999 ilmestyi Judgen käsikirjoittama ja ohjaama elokuva Konttorirotat. Valitsimme elokuvan Movielens-suosituspalvelun kehujen perusteella. Siellä elokuvan arvioiden keskiarvo on 3,9 (asteikolla 0-5), mutta minun Movielens ennusti pitävän elokuvasta 4,5 tähden verran. Oikeaan osui.

Konttorirotat on nimittäin erinomainen elokuva. Sinkkuelämässä Bergerinä vieraillut Ron Livingston on erinomainen pääosassa elämäänsä karsinassa kyllästyneenä perusduunarina. Mies päättää ottaa hieman rennomman asenteen elämään ja jo alkaa kuvio muuttua. Elokuva on suositeltavaa katsottavaa kaikille konttoreissa kärsineille: erityisesti huonosti toimivien faksien ja kopiokoneiden uhrien kannattaa elokuva katsoa. Toimistohuumorin ykköspaikalla pysyy kuitenkin The Office -sarja.

Toinen valinta oli jossain kehuttu The Station Agent. Se kertoo lyhytkasvuisesta miehestä, joka perii vanhan ja hylätyn juna-aseman jossain syrjäseudulla. Yksinäisyyteen vetäytyvälle junafriikille paikka on mainio, mutta ihmisiltä ei sielläkään välty. Finbar törmääkin pian isänsä grillikiskaa pitävään Joehen ja lapsensa kuolemaa surevaan Oliviaan. Kolmikon välille kehittyy mielenkiintoinen ystävyyssuhde.

The Station Agent on niitä elokuvia, joissa ei kannata odottaa minkään tapahtuvan. Sen sijaan lämminhenkistä tunnelmaa ja hyvää näyttelemistä elokuva on täynnä. Jos hidastempoisuus ei ole ongelma, lupaan, että The Station Agentista jää hyvä mieli.

22.08.2004 klo 17:44 | Kommentoi | TrackBack (0)

Scary Movie 3, Dawn of the Dead

Aiemmin viikosta katsoimme Scary Movie 3:en. Sitä samaa vanhaahan se (vrt. aiemmin katsottu Scary Movie), joskin tällä kertaa olin jopa nähnyt parodioituja elokuvia. Kolmososa oli selvästi ykköstä parempi ja vuokravideoksi ihan kelvollinen. Saimme sitä, mitä odotimme ja se jopa huvitti hetkittäin.

Tänään kävimme, taas vaihteeksi, elokuvissa katsomassa Kuolleiden aamunkoiton. Se olikin vakuuttavaa mäiskettä se. Periaatteessa elokuva oli hyvin kliseinen suljetun paikan kauhukokemus; kaikki klassiset henkilöhahmot olivat mukana. Kokonaisuus toimi kuitenkin hyvin. Pidimme erityisesti henkilöistä, joiden luonteisiin oli parhaimmillaan saatu mielenkiintoista kehitystäkin. Toimintaa riitti, ja elokuva oli kyllä ennen kaikkea toimintaelokuva. Joka tapauksessa lopputulos oli reippaasti vaikkapa 28 päivää myöhemmin parempi, mitä zombie-elokuvaan tulee.

19.08.2004 klo 18:52 | Kommentoi | TrackBack (0)

Fahrenheit 9/11, Tahraton mieli

Elokuvaelämyksiä on kertynyt toden teolla. Keskiviikkona kävimme katsomassa Michael Mooren uusimman, Fahrenheit 9/11:n. Elokuva oli kyllä ihan Moorea, mutta mies itse ei onneksi ollut yhtä paljon kuvassa kuin aikaisemmin. Asiaa riitti, faktojen todenperäisyydellä ei kai ole niin väliä. Vakuuttavaa se silti oli, joskin asioita seuranneelle Bushien Bin Laden -yhteydet eivät olleet mikään uutinen. On joka tapauksessa selvää, mitkä Mooren tavoitteet ovat; toivottavasti elokuva auttaa vakuuttamaan amerikkalaisäänestäjiä Bushin imperiumin pahuudesta. En usko että Kerryn demokraatit ovat valtavasti parempia, mutta ehkä kuitenkin se pienempi kahdesta pahasta.

Kannattaa joka tapauksessa käydä katsomassa, varsinkin jos Bushin toilailujen täysi laajuus on epäselvä. Jos on mielipiteensä muodostanut, Bush-fanien on turha mennä kohottamaan verenpainettaan ja Bush-vihaajille jutut taas ovat vanhan kertausta. Kyllähän Moore asiansa vauhdikkaasti ja tunteisiin vedoten esittää, joskin vähän olisi ehkä ollut tiivistämisen varaa. Mielenkiintoista sinänsä, elokuva on saanut IMDB:ssä puolet äänistä kymppejä, mutta ykkösiäkin on yli 13 prosenttia. Ykkösiä (ja kymppejä) lienee jaettu pääasiassa poliittisin syin. Noin elokuvallisesti eniten tuossa ärsytti laaja huonotasoisen tv-arkistomateriaalin käyttäminen.

Perjantain ohjelmassa oli toisenlaista nähtävää, kun vuorossa oli Tahraton mieli, jota olimme odotelleet jo pitkään. Kate Winslethän ei ole koskaan huono, Jim Carrey on yllättävänkin hyvä vakavammissa osissa ja mielenkiintoiset juoni-ideat viehättävät aina. Tiivistettynä Tahratonta mieltä voisi kai kuvailla hyväksi deittileffaksi fiksuille ihmisille. Se on romanttinen, hauska ja jollain tapaa älykäs. Tarinan käänteet tarjosivat selvyydessäänkin hauskoja ahaa-elämyksiä, kun jutut naksahtivat kohdalleen pienten vihjeiden perusteella.

Elokuva oli lisäksi nätti. Kate Winsletin hiusten värin vaihtelu ja lähes täydellinen yhteensopivuus senhetkisten vaatteiden kanssa oli hauskaa katsottavaa. Elijah Wood oli myös mainio sivuosassaan, joka oli vähän muuta kuin Frodoa. Tahraton mieli oli Lost in Translationin ohella viime aikojen parhaimpia elokuvia.

14.08.2004 klo 20:52 | Kommentoi | TrackBack (0)

Harry Potter ja Azkabanin vanki

Kolmannen kirjan kohdalla Potterit alkoivat parantua. Kolmannen elokuvan kohdalla ohjaaja vaihtui, mutta tyyli on edelleen tuttua ja turvallista kirjojen kuvittamista. Tapahtumia on karsittu, mutta ei tarpeeksi: elokuva on edelleen liian pitkä. Tyylikäs se kuitenkin on: Tylypahka on yhä erittäin näyttävä paikka.

Elokuva toistaa kuitenkin uskollisesti myös kirjan virheet. Harry on edelleen sietämätön idiootti, Ron on pelkistetty turhankin tyhmäksi ja niin edelleen. On selvää, että kirjan taso rajoittaa sitä, mitä elokuva voi saavuttaa. Toisaalta kirjojen huikea suosio ja mittavat fanilaumat tarkoittavat sitä, että kirjojen detaljit on kuvitettava mahdollisimman yksityiskohtaisesti, muuten alkaa huuto ja mekastus siitä, kuinka asiat ovat väärin.

Mainiota kertakäyttöviihdettä Azkabanin vanki kuitenkin on, kyllä sen kertaalleen katsoi ihan mielellään. Alan Rickman on edelleen erinomainen Snape, Mark Williams (herra Weasley) naurattaa jo ulkonäöllään ja Emma Thompsonin ennustuksenopettaja Trelawney on yksinkertaisesti hulvaton lukion kuvaamataidonopettaja -hahmo.

6.08.2004 klo 08:04 | Kommentoi | TrackBack (0)

Tekoälyä

TV-elokuvia tulee katseltua harvemmin, mutta eilinen AI piti ruudun ääressä pitkästä kestostaan huolimatta. Ei se silti hyvä ollut. Alku oli lupaava, mutta loppua kohden taso laski rankasti. Varsinkin viimeinen puoli tuntia (se 2000 vuotta myöhemmin -osio) oli sellaista huttua, että pahaa teki. Haley Joel Osment on toki söötti ja niin edelleen, mutta ei sitä kahta ja puolta tuntia jaksa katsella...

3.08.2004 klo 11:58 | Kommentoi | TrackBack (0)

Kauhuelokuvia - Texasin moottorisahamurhat, Otogiriso

Katselimme eilen pari kauhuelokuvaa. Ensimmäisenä vuorossa oli The Texas Chain Saw Massacre, alkuperäinen vuoden 1974 versio. Se on todellinen kauhuelokuvaklassikko ja sikäli jo kulttimaineensa vuoksi katsomisen arvoinen.

Ei vaan ollut maineensa tasoista. Elokuvalla oli hetkensä, mutta se oli kuitenkin ehkä enemmän huvittava kuin pelottava. Varsinkin moottorisahan kanssa tempominen oli lähinnä hilpeää. Äänipuolesta kuitenkin plussaa, miinusta sen sijaan tippuu surkeasta juonesta ja paikoin hölmöstä tunnelmasta. Tulipahan tämäkin nähtyä, mutta ihmettelen, mistä elokuvan suosio johtuu.

Toisena katsoimme japanilaista kauhua, Otogirison (nimi lienee suomeksi "mäkikuisma"). Eipä tämäkään laadullaan loistanut. Elokuvan perusjuoni oli pöljä, sen ulkoasu oli turhan taiteellista kikkailua ja lopun juonenkäänteet jättivät koko jutun aivan liian hämäräksi.

Eniten ärsyttivät värit - elokuvassa ei tainnut olla ensimmäistäkään luonnollisen väristä kohtausta. Sen sijaan erilaisissa karkkiväreissä vaellettiin siitäkin edestä. Jotenkin vain siniset lehdet ja muu sellainen värivääristely ei oikein toiminut. Juonikin oli todella sekava ja kummallinen - huonolla tavalla.

Kumpikin oli kuitenkin ihan viihdyttävä kokemus; varsinkin Teksasin moottorisahamurhat oli mielenkiintoinen nähdä. Ensi kerralla sitten parempia elokuvia, toivon mukaan...

22.07.2004 klo 08:07 | 2 kommentti(a) | TrackBack (0)

Spider, Punch-Drunk Love

Saimme jälleen kerran Makuunin kanta-asiakaskortin täyteen ja vuokrasimme sen kunniaksi kaksi elokuvaa.

Spider ei ollut yhtään sellainen, kuin kannen perusteella olisi voinut odottaa. Vaan eipä ollut huono! Sen sijaan omituinen elokuva oli. Tarina oli hämärä, Ralph Fiennes tyylikkäästi umpimielinen ja tunnelma vaisu. Spider oli erikoinen, mutta lopulta miellyttävä elokuvakokemus.

Punch-Drunk Love olikin sitten vähän erilainen. Adam Sandler oli vaihteeksi erinomainen. Elokuvassa oli paikoin aika jännittävä tunnelma ja mielenkiintoista musiikkia. Juoneltaan elokuva oli perustyypillistä romanssihömppää, mutta sentään aika poikkeuksellinen sivujuoni oli mahtunut mukaan. Suosittelen kyllä tätäkin.

9.07.2004 klo 12:41 | Kommentoi | TrackBack (0)

Macbeth

Roman Polanskin The Tragedy of Macbeth oli synkkä ja karu elokuva. Hugh Hefnerin nimi alkuteksteissä ei tietysti lupaa hyvää, mutta kyllä Macbeth vakuuttavan shakespearelainen oli - dialogissa nimenomaan oli kestämistä aluksi. Kiinnostus kuitenkin riitti, vaikka elokuva on pitkä ja kesti myöhään yöhön.

Be lion-mettled, proud; and take no care
Who chafes, who frets, or where conspirers are:
Macbeth shall never vanquish'd be until
Great Birnam wood to high Dunsinane hill
Shall come against him.
William Shakespeare: Macbeth (4. näytös, 1. kohtaus)

Macbeth on hyvin vahva tragedia, nimenomaan siinä, kuinka päähenkilö kantaa itsessään tuhonsa siemeniä. Se on myös terävä opetus siitä, ettei ennustuksiin kannata luottaa liiaksi...

27.06.2004 klo 14:01 | Kommentoi | TrackBack (0)

Tyttö ja helmikorvakoru

Taidemaalari Johannes Vermeerin taulun mukaan nimetty Tyttö ja helmikorvakoru oli mielenkiintoinen ja miellyttävä elokuva. Pukudraaman tyyliin lavastus ja historiallinen ilmapiiri oli erinomaisen hyvin kohdallaan. Juoni kantoi koko elokuvan ajan, vaikka tarina ei sinänsä ikimuistoinen olekaan. En usko, että elokuva jää mieleen suurena elämyksenä, mutta ehdottomasti rahan arvoinen kokemus se oli. Suosittelen, jos historiallinen draama aihepiirinä kiinnostaa. Scarlett Johansson oli tietysti tyypilliseen tapaansa todella upea. Colin Firthkin teki varsin mainion työn Vermeerinä.

Elokuvan tapahtumilla ei ole tiettävästi mitään historiallista pohjaa. Jos aihe kiinnostaa enemmänkin, Girl with a Pearl Earring: An In-Depth Study käsittelee asiaa kattavammin.

18.06.2004 klo 13:48 | Kommentoi | TrackBack (0)

Belleville, Kolmetoista

Eilen katselimme pari elokuvaa. Illan avasi ranskalainen animaatio Bellevillen kolmoset. Se oli kaikessa ranskalaisuudessaan mielenkiintoista vaihtelua japanilaisille suosikeille. Elokuvan tyyli oli groteskilla tavalla karikatyyrimäinen, mikä viehätti ainakin minua. Eniten hämäsi dialogin puuttuminen, mutta siihen tottui melko pian. Tarina tuli selväksi muutenkin, elokuvan visuaalinen tyyli teki henkilöiden keskeiset luonteenpiirteet helposti nähtäviksi.

Elokuvan musiikki toimi mainiosti, luoden osaltaan varsin eriskummallista tunnelmaa. Suosittelen tutustumaan Bellevillen kolmosiin avoimin mielin, elokuva on mukavaa vaihtelua Miyazakille ja Disneylle.

Toinen elokuvamme muistutti aikaisemmasta. Kolmetoista käsitteli samantyyppistä aihetta kuin Ken Park, mutta oli mielestäni huomattavasti parempi. Seksikohtauksilla shokeeraamisen sijasta se keskittyi tarinaan. Tarina itsessään oli kyllä ihan riittävän rankka. Entäs jos minulla on joskus lapsia, joista tulee samalla tavalla holtittomia? Huumeiden myyminen kaduilla on tietysti jo aika äärimmäistä, mutta näpistely ja alkoholisoituminen on Suomessakin todellisuutta. Pelottavaa.

10.06.2004 klo 12:57 | Kommentoi | TrackBack (0)

Itsekritiikki on kultainen lahja

Katselimme eilen ensimmäisen jakson huikaisevan jännää tosi-tv-sarjaa englantilaisista mallipyrkyreistä. Voittajalle olisi tarjolla mallisopimus ja Cosmon kansi. Ensimmäisessä jaksossa yrittäjiä riitti 1200, joten mallinura taitaa olla melkoisen suosittu haave.

Mutta olipa siellä kerrassaan monenlaista väkeä. Vähän ihmetyttää joiden yritys. Pisteet sille nätille, mutta mallimittoihin raa'asti ylipainoiselle tytölle, joka uskaltautui kuitenkin osallistumaan. Oma lukunsa olivat lukuisat rehellisesti (mutta mallinäkökulmasta) sanottuna rumat ihmiset. Melkein sääliksi käy.

Vaan minkäs sille tekee, jos itsekritiikkiä ei löydy ja ympärillä on paljon ihmisiä, jotka kehuvat ja sanovat "voi, sinäkin olet niin kaunis, sinun pitäisi olla malli" - hyvää tarkoittaen, mutta turhia luuloja elätellen. Sama ilmiö oli havaittavissa Idols- ja Popstars-kisoissa, joissa osalla osallistujista ei tainnut olla mitään käsitystä laulun lahjansa vajaudesta.

Vanhemmille on tietysti vaikeaa, jos lapsi on innostunut laulamisesta tai mallinurasta, mutta edellytyksiä ei ole yhtään. Sano siinä sitten pikku-Tiinalle että muuten kiva, mutta olet ruma tai laulutaidoton. Vaan olisiko liikaa vaadittu, että jättäisi sen estottoman kehumisen vähän vähemmälle? Jos joskus lapsia saan, itse haluaisin opettaa lapsilleni itsekritiikkiä.

Haaveita saa olla ja ehkä minäkin joskus vielä sen kirjan kirjoitan - nyt tyydyn kuitenkin elättelemään sitä käsitystä, etten ole erityisen hyvä satuilija ja pitäydyn blogitason asiakirjoittelussa, joka tuntuu olevan minulle sopiva taso. Tekee pahaa katsoa, kun nuoret naiset, joilla olisi mahdollisuuksia vaikka mihin, haaveilevat mallin tai laulajan urasta, jota useimmat eivät koskaan saavuta - useimmat lahjakkaimmistakin jäävät ilman menestystä. Jäisi edes haaveiluun, mutta monet tuntuvat suhtautuvan asiaan turhankin vakavasti. Lisäksi monia tuntuu houkuttavan alan glamour, joka taitaa mallimaailmassakin olla aika kaukana totuudesta muualla kuin ylimmällä huipulla.

Maailma on julma, mutta terveellä itsekritiikillä pääsee huomattavasti vähemmällä kärsimyksellä.

2.06.2004 klo 12:38 | 4 kommentti(a) | TrackBack (0)

Kill Bill: Vol. 2

Kill Bill, osa kaksi on nyt nähty. Tällä kertaa elokuvassa oli huomattavasti vähemmän toimintaa ja huomattavasti enemmän puhetta. Hyvä niin. Henkilöt olivat heti kiinnostavampia. Näpsäkkä dialogi lienee jonkinlainen Tarantino-tavaramerkki - noh, sitä kuultiin kyllä. Paikoin jutut olivat jopa hyviä.

Kill Billin toinen osa oli sekä humoristinen että vastenmielinen. Edellisen osan verenvuodatus oli pääasiassa huvittavan ylilyötyä, tällä kertaa mukana oli pari hyvinkin epämiellyttävää kohtausta. Elävältä hautaaminen ei ole koskaan kivaa, eikä ollut mukava kuunnella The Briden kädestä kuulunutta rutinaa kun mestarisoturi (sinänsä hilpeä tyyppi) sitä käsitteli.

Kokonaisuus on kenties parempi kuin osansa. Jotenkin tuntuu siltä, että jos kummankin osan parhaat puolet (ykkösen tyylin ja tiiviyden, kakkosen dialogin ja tarinan) yhdistäisi yhteen elokuvaan, tulos olisi erinomainen.

26.05.2004 klo 18:31 | 2 kommentti(a) | TrackBack (0)

Alienin kolmas ulottuvuus

Katselimme eilen kolmannen Alienin, jota en ollut ainoana sarjastaan vielä nähnyt. IMDB:ssä on selvästi nähtävissä tietty varhaisempien osien suosiminen: kahden ensimmäisen elokuvan arvosanat ovat 8,3 ja 8,2, kun osat kolme ja neljä saavat molemmat 6,0.

Onhan se kyllä selvää, että sarjan ensimmäiset osat ovat sellaista avaruuskauhun ja -toiminnan priimaa, ettei niitä ihan tuosta noin vain ylitetä. Ensimmäinen osa oli melkoista kauhua, toinen lisäsi kuningattaren ja laumoittain lisää muukalaisia, mutta kolmannelle osalle ei sitten jäänytkään oikein mitään. Nähdäkseni kuviota voisi jatkaa hyvällä parodialla, mutta ei juuri muuten.

Alien: Resurrection ja kolmonen ovat kyllä sinänsä perushyviä elokuvia (arvostelin molemmat IMDB:ssä seiskoiksi, kun ensimmäisille osille heruu ysit), ei siinä mitään - mutta samalla ne ovat selvästi sarjan heikoimmat osat.

25.05.2004 klo 13:13 | 4 kommentti(a) | TrackBack (0)

Finding Bill

Helatorstain ilta meni elokuvia katsellen. Ensimmäisenä nähtiin Johannan kovasti toivoma Nemoa etsimässä. Muita Pixarin animaatioita en olekaan nähnyt, mutta tämä jätti varsin hyvän vaikutelman. Teknisesti jälki on erinomaista, merelliset maisemat olivat huikaisevan tyylikkäitä. Tarina oli hauska ja moraalisesti kestävä, joten mikäpä siinä viihtyessä. Ihan perheen pienimmille elokuva ei välttämättä sovi, sen verran pelottava se paikoin on. Seitsemän vuoden ikäraja on siis tällä kertaa hyvinkin perusteltu.

Englanninkielisessä versiossa kuultiin rooleissa taas varsin hyviä näyttelijöitä. Suomenkielisestä versiosta en tiedä, jäi testaamatta, ei erityisemmin kiinnostakaan. Onneksi DVD:t mahdollistavat useamman ääniraidan ja kaseteiltakin taitaa nykyään löytyä aina sekä suomeksi dubattu että alkuperäinen versio.

Toisena elokuvana katsottiinkin sitten jotain aivan muuta. Kill Bill on trendikäs valinta, mutta minkäs teet, kiinnostava elokuvahan se on, vaikka kumpikaan meistä ei ole mitenkään erityinen Quentin Tarantino -fani. Lisäksi 70-luvun B-elokuva on syystä tai toisesta jäänyt vähän vähemmälle katsomiselle, joten elokuvan runsaat viittaukset ties minne jäivät valitettavasti ymmärtämättä. Se ei onneksi estänyt viihtymistä. Kill Bill oli näyttävä elokuva, Tarantinon tyylitaju on osunut jokseenkin kohdalleen ja Uma Thurman loisti pääosassa.

Elokuvan pahin vika onkin siinä, että se oli nähdäkseni lähes pelkkää tyyliä, ilman sen kummempaa sisältöä. Menee siis viihteenä, mutta ei riitä erinomaiseen arvioon. Annoinkin elokuvalle IMDB:ssä kahdeksikon (kuten Nemollekin). Yhdeksikkö vaatisi jo enemmän sisältöä. Väkivaltaa olisi voinut vähän vähentää ja käyttää vapautunut aika vaikkapa tarinan kertomiseen tai hahmojen syventämiseen. Kiitos joka tapauksessa heruu alun järjestyksessä - aikajärjestyksestä irroitettu toimintaosio toimi hienosti.

Musiikista kuitenkin pisteet Tarantinolle. Jos jotain, nin mies kyllä hallitsee musiikin käytön elokuvissaan. Tässäkin tapauksessa todella hyvät biisit, kuten Nancy Sinatran Bang, Bang ja Zamfirin The Lonely Shepherd luovat elokuvan tunnelmasta merkittävän osan. Soundtrack on ehdottomasti ostamisen arvoinen.

21.05.2004 klo 08:17 | 3 kommentti(a) | TrackBack (0)

Galaxy Quest

Telkkarista tulee hyviä elokuvia aika harvakseltaan. Eilen saimme kuitenkin nauttia erinomaisesta tv-viihteestä, kiitos Spektren listalta saadun vinkin. Galaxy Quest olisi voinut jäädä näkemättä. Elokuva on nimittäin erinomaisen hauska ja sympaattinen Star Trek -parodia. Trekin ja yleensäkin scifihömpän kliseiden tuntemus on tietysti välttämättömyys elokuvasta nauttimiselle. Hyvät näyttelijät (Sigourney Weaver, Alan Rickman, Tim Allen) auttoivat tietysti osaltaan. Kannattaa tutustua!

18.05.2004 klo 15:16 | Kommentoi | TrackBack (0)

Klassista elokuvaviihdettä

Eilen katseltiin se toinen Monty Python -elokuva, jota Johanna ei ollut nähnyt: Brianin elämä. Ostin nimittäin uuden ja hienon Montys Enzyklo Pythonian, joka sisältää kaikki kolme Python-elokuvaa. Ostos oli varsin perusteltu, sillä nämä elokuvat jos mitkä kestävät katselua moneen kertaan. Brianin elämä on kolmikosta paras, etenkin elokuvallisilta avuiltaan. Holy Grailissa on erinomaisia irtovitsejä, mutta kokonaisuus on jonnin verran heikompi.

Elokuvan parhaita kohtauksia on se, kun Brian pistetään kirjoittamaan graffitia Roomalaiset menkää kotiin latinaksi. Latina on vaikea kieli, eikä homma ole mitenkään helppo. Johanna, vanha latinanopiskelija, piti kohtausta erityisen viihdyttävänä, kuten arvelinkin.

2.05.2004 klo 11:53 | Kommentoi | TrackBack (0)

Ken Park, Holy Grail

Eilen katseltiin taas elokuvia. Ensimmäisenä oli vuorossa Larry Clarkin shokeeraava Ken Park. Olihan se jännä, joo, mutta sen taiteelliset ansiot jäivät hieman epämääräisiksi. Erityisesti lopun täysin irrallisen seksikohtauksen merkitys jäi suureksi mysteeriksi. Sinänsä elokuva kuvasi moniongelmaisia ihmisiä todentuntuisesti ja värikkäästi. En kuitenkaan vakuuttunut.

Illan toinen elokuva olikin sitten parempi. Johanna ei ollut nähnyt sitä aikaisemmin, enkä minäkään kunnolla, joten Monty Python and the Holy Grail oli suuresti tervetullut valinta. Aikaisempaan tuhnuiseen ja tekstittämättömään kasettikopioon (kopionkopio ties kuinka monennessa polvessa) verrattuna kunnollinen DVD-versio oli silkkaa elokuvanautintoa. Elokuvan juoni on mitä on ja tarina etenee vähintäänkin jännittävästi, mutta väliäkö noilla, kun hyviä ja ikimuistoisia vitsejä tulee tasaista tahtia. Tämä on todellinen klassikko!

18.04.2004 klo 11:36 | Kommentoi | TrackBack (0)

Elokuvailoja

Toissapäivänä katselimme vaihteeksi kepeämpää viihdettä. Ihastuttava Audrey Tautou loisti mielenkiintoisen kaksipuolisen rakkaustarinan Rakastaa, ei rakasta pääosassa. Elokuva on kekseliäs ja hyvin tehty. Pidin suuresti.

Eilisen näytäntönä katseltiin aina yhtä hyvien Kevin Spacekin ja Kate Winsletin tähdittämä kuolemantuomiodraama David Galen elämä. Elokuva oli yllättävä ja provokatiivinen. Teatterissa se jäi näkemättä, hyvä että tilanne paikattiin nyt.

Olen heikkona hömppäokkulttikauhuun. Valitettavasti Revelation - Ilmestys oli jopa minun asteikollani melkoista kuraa. Suureellinen juoni (temppeliritarien vuosisatojen ikäinen suurmestari - Udo Kier - pyörittää sormensa ympärille niin jenkkien turvallisuuspalvelu NSA:ta kuin Vatikaania, jotta saisi kasvattaa Jeesuksen toisen tulemisen mieleisellään tavalla) ei oikein täysin selvinnyt elokuvan varsin kryptisistä käänteistä. Huhhuh. Ajanpuutteen vuoksi viimeinen kolmannes elokuvasta kelattiin nopeasti läpi, mutta en usko, että menetimme paljoakaan. Bonuksena vielä huumoria herätti takakannen teksti, jolla ei ollut paljoakaan tekemistä itse elokuvan kanssa...

11.04.2004 klo 15:06 | Kommentoi | TrackBack (0)

Identity, Ghostbusters II

Katselimme eilen lisää elokuvia. Vuokrasimme Johannan valitseman Identityn, joka vaikutti varsin kiinnostavalta murhamysteeriltä. En viitsi kertoa juonesta paljoakaan, etten pilaa kenenkään iloa. Elokuva on nimittäin melkoisen erikoinen tapaus... Sitä voisi kai kuvailla vahvasti psykologiseksi moderniksi versioksi Kymmenenestä pienestä neekeripojasta. John Cusack loistaa pääosassa ja käsikirjoittaja ansaitsee myös kunniamaininnan.

Illan toinen elokuva oli telkkarista tullut Ghostbusters II, joka on suuria suosikkejani lapsuudesta. Se on nykyään paikoin hilpeästi vanhentunut, mutta siitä huolimatta hauska ja viihdyttävä elokuva.

4.04.2004 klo 11:51 | Kommentoi | TrackBack (0)

Salaisuus pinnan alla

Eilen katseltiin trilleriä. Johanna oli kuullut kehuja, joten valitsimme Harrison Fordin ja Michelle Pfeifferin tähdittämän elokuvan Salaisuus pinnan alla. Itse en tiennyt elokuvasta etukäteen juuri mitään, ja siksi se olikin oikeastaan varsin mieluisa yllätys. Se kun ei ollut lainkaan kehnompi!

Elokuvan juoni oli kiinnostava ja avautui sopivan rauhallisesti. Alkuun harrastettiin naapurikyttäystä vähän Takaikkunan tyyliin, mutta pian tilanne muuttui vähän toiseen suuntaan. Lopputulos oli joka tapauksessa yllättävä. Elokuva oli yleensä ottaen tyylikkäästi tehty, ehkä aivan loppua lukuunottamatta. Sitä olisi voinut parantaa. Kahdesta tunnista olisi voinut myös kenties leikata osan pois. Silti, elokuva oli miellyttävän positiivinen yllätys.

3.04.2004 klo 11:43 | 1 kommentti(a) | TrackBack (0)

Elokuvailta

Eilen illalla katseltiin pitkästä aikaa elokuvia. Makuunin kortissa oli ilmaista elokuvaa pantattu jo tovi, joten nyt otimme sitten kaksi elokuvaa. Ensimmäiseksi valikoitui etelä-korealainen Phone. Elokuva oli alkuun hieman vaikeaselkoinen, mutta loppua kohden selkeytyi (ja parani) huomattavasti. Aasialaisille elokuville tuttuun tapaan ymmärtämistä vaikeutti hieman hankaluus erottaa näyttelijöitä toisistaan... Kännykkäkauhua Phonessa kuitenkin viriteltiin, mutta kaikkea ei kuitenkaan selitetty yliluonnollisilla syillä. Lopullinen selitys oli hyvinkin luonnollinen.

Illan toinen elokuva oli My Little Eye, joka oli tarkoitus käydä katsomassa elokuvissakin. Jäi silloin, mutta nyt puute paikattiin. Tosi-tv-hömpän ystävinä elokuvan teema, viiden nuoren sulkeminen puoleksi vuodeksi keskelle ei mitään kameroiden seurattavaksi oli kiinnostava. Hämmentävästi vain puolen vuoden oleskelu skipattiin alle puolessa minuutissa, elokuva keskittyi vain ja ainoastaan viimeiseen viikkoon.

Viikon aikana sattuu ja tapahtuu, luonnollisesti. Tarinassa on aukkoja ja henkilöt ovat hieman latteita, mutta tunnelma kyllä toimii. Toisin kuin Phonessa, elokuva kuitenkin huonontuu loppua kohden. Alun tunnelma on huomattavasti loppua parempi. Harmi sinänsä, koska My Little Eye on ihan miellyttävä pieni kauhupala.

28.03.2004 klo 11:36 | 1 kommentti(a) | TrackBack (0)

Hyvää tv-viihdettä

Nelosen uusi Roolihuijaus-sarja on kiinnostavimpia juttuja televisiossa tällä hetkellä (tosin CSI alkoi taas eilen!). Sarjan idea on ottaa ihminen ja pistää tämä esiintymään itselleen täysin vieraassa ympäristössä. Kuukausi on aikaa harjoitella, sen jälkeen seuraa testi, jossa uskottavuus punnitaan. Ensimmäisessä jaksossa maaseudulta kotoisin oleva yläluokkainen nuori mies pistettiin Lontooseen portsariksi. Sitä ennen miestä piti tietysti muokata aika paljonkin. Tällä viikolla taas vähän harmaasta sellististä tehtiin trendikäs klubi-dj.

Varsinaisen testin lisäksi (josta kaikki ovat tähän asti selvinneet, mainitut tapaukset suorastaan erinomaisesti) on mielenkiintoista seurata, mitä uusi kokemus tekee osallistujille. Kamarimusiikkia harrastava sellisti saatiin innostumaan teknomenosta siinä määrin, että klubbailusta ja levyjen pyörittämisestä tuli pysyvä harrastus.

Ensi viikon jaksossa punkkari pistetään kapellimestariksi, luulisin - saapa nähdä, miten siinä käy.

25.03.2004 klo 08:33 | Kommentoi | TrackBack (0)

Lost in Translation

Illan täydensi Sofia Coppolan elokuva Lost in Translation. IMDB:ssä hyvät arvostelut saanut elokuva oli erittäin miellyttävä kokemus. Bill Murray ja Scarlett Johansson tekivät molemmat varsin hienot roolisuoritukset länsimaalaisina Tokion vierauden keskellä.

Tarinankerronnaltaan elokuva oli miellyttävän hillitty ja vähäeleinen. Mitään ei alleviivattu, vaan katsojan annettiin ymmärtää asiat itse. Elokuvan juoni ei ollut mitenkään erityinen, vaan kyse olikin enemmän tunnelmaelokuvasta, aiheenaan eksynyt ja yksinäinen olo vieraan kulttuurin keskellä.

Elokuvasta nauttiminen edellyttänee Tokion ja japanilaisen kulttuurin kokemista vieraaksi. Japanilaiset eivät ole elokuvasta käsittääkseni erityisemmin pitäneet. Kiinnostuneet voivat lukea asiasta vaikkapa Joi Iton blogista.

29.02.2004 klo 15:59 | 2 kommentti(a) | TrackBack (0)

Kiki, Candyman

Eilen katseltiin kaksi hyvin erilaista elokuvaa. Hayao Miyazakin Kiki's Delivery Service oli todella hurmaava piirroselokuva, jonka juonessa ei juuri negatiivisia hahmoja esiintynyt. Kiki selvisi kohtaamistaan ongelmista varsin nopeasti - aina jostain löytyi jotain hyvää. Elokuva olikin juoneltaan kovin lapsellinen, mutta ehdottoman hyvässä mielessä. Kiki on kevyttä katsottavaa, josta jää takuuvarmasti hyvä mieli. Suosittelen! Teknisesti elokuva oli tuttua Ghibli-laatua. Kiki oli söpö, mutta ykköspalkinnon söpöilyssä vei kuitenkin Kikin kissa Jiji.

Candyman 3: Day of the Dead olikin sitten vähemmän positiivinen kokemus. Ainoa hyvä juttu, joka elokuvasta mieleen jäi oli Dia de los Muertos -festivaali, joka on samannimisen korttipelin ansiosta kiinnostuslistallani. Muutoin elokuva oli yhtä huonouden riemujuhlaa. Stereotyyppisiä henkilöhahmoja, käsittämätöntä kliseepuppudialogia, aivan liikaa verta ja Candymania (jos elokuvan päämörköä näytetään jatkuvasti, latistuu kauhuelementti hyvin pian)... Ei siis juuri mitään hyvää. Kaikkea sitä katseleekin...

2.01.2004 klo 13:00 | Kommentoi | TrackBack (0)

Koottuja huomioita - spoilannee Kuninkaan paluutta

Näin viimeisen kerran ennen joulua. Asiaan palataan, kunhan on aikaa joulunvietolta ja muulta lomailulta.

Kuninkaan paluu oli häikäisevä. Kuten trilogian viimeiselle osalle sopii, eeppisyys on huipussaan. Katsojien tunteisiin vedotaan armotta ja myönnänkin kyynelehtineeni useampaankin otteeseen. Theodenin kuolema esimerkiksi oli todella koskettava kohtaus. Rohanilaisiin liittyivät monet muutkin hienot hetket; Rohanin ratsastajien hyökkäys hädän hetkellä oli kaunista katsottavaa. Minas Tirith oli upea ja sen asukkaat jotenkin sopivalla tavalla synkkiä. Denethor erityisesti, kuten asiaan kuuluu. Kohtaus, jossa Denethor mässäilee, Pippin laulaa ja Gondorin joukot ratsastavat kuolemaansa oli pysäyttävä. Grond-muurinmurtajan olin jo ehtinyt unohtaa, mutta vehje oli kyllä todella näyttävä. Kuolleiden armeijan koti oli komia ja armeijakin hieno.

Ja niin edelleen. Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka. En jatka, kunhan tyydyn toteamaan, että onhan se hieno. Ei kannata mennä katsomaan, ellei ole nähnyt aikaisempia osia ja jos ne on nähnyt, menee elokuvan katsomaan muutenkin. Peter Jackson on nero ja Weta tehostepajojen ykkönen. Elokuvien hohto on suurelta osin nimenomaan sen ansiota, että kaikki näyttää niin aidolta, kaikki on helppoa uskoa todeksi.

Sitten jotain aivan muuta. Johanna osti Pelit-lehden, kun kerran kaksi yhden hinnalla sai. Oli kyllä mukava lukea pitkästä aikaa Nirvin tekstiä, lehti on muutenkin hyvin kirjoitettu. Lehden tyyliin ovat kuuluneet ennenkin humoriset kuvatekstit ja muutenkin ihan hyvää huumoria lehdessä viljellään.

Näyttäisikin pahasti siltä, että ensi vuonna talouteemme tulee kaksi tietokonelehteä. Lehden tarjous on nimittäin kategoriaa "tarjoukset, joista ei voi kieltäytyä". Vuoden lehdet hintaan 39 euroa ei ole paha hinta, mutta ei vielä ohittamaton tarjouskaan. Houkuttelevaksi tarjouksen tekee kaupan päälle tarjottu Jak 2 -peli PS2:lle. Pelin arvo on sen kuutisenkymppiä (Platinum-sarjan versiona 30 euroa, mutta platinaversiota pelistä ei ole vielä ilmestynyt). Jos huomioidaan se, että pelin hankkiminen oli suunnitelmissa muutenkin, kannattanee nyt lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Pelit-lehti näyttää kuitenkin olevan ihan hyvässä vireessä ja hauskaa luettavaa.

Sellaista siis tällä erää. Viettäkäähän hauskaa joulua, syökää liikaa ja saakaa hienoja lahjoja. Niistä se joulumieli rakentuu, kuten hyvin tiedetään. Minä ainakin vetäydyn mussuttamaan Johannan tekemiä joulutorttuja ja pasteijoita, namia ovat. Heihei.

23.12.2003 klo 22:42 | 4 kommentti(a) | TrackBack (0)

Viikonlopun elokuvanautinto

Vaikuttaa siltä, että väistämätön osa Jyväskylässä käymistä Johannan kanssa on elokuvissa pyörähtäminen. Viimeksi katsottiin Dogville, nyt Rakkautta vain. Aivan samanlaisesta neroudesta ei tällä kertaa ollut kyse, mutta omassa genressään Rakkautta vain oli kyllä erinomainen esitys. Hyvää viihdettä. Hieman epäilytti elokuvan pituus (kaksi tuntia ja vartti), vaan eipä käynyt pitkästyttämään. Hugh Grantin uskottavuudesta Englannin pääministerinä en tiedä, mutta menettelihän tuo. Mitäpä mies itselleen voisi.

21.12.2003 klo 17:36 | Kommentoi | TrackBack (0)

Kaksi tornia, ei vaan kolme! Neljä! Enemmän!

Kahden tornin laajennettu versio on nyt nähty. Voin suositella: se parantaa elokuvaa huomattavasti. Erityisesti Faramirin hahmo saa kipeästi tarvittua täydennystä taustaansa, nyt tarinaa tuntemattomatkin ymmärtävät paremmin Faramirin toimintaa. Muutenkin kohtaukset tuntuivat sopivan elokuvaan erinomaisesti. Ekstrapituus ei kotioloissa haitannut - teatterissa istuminen olisi voinut olla melkoisen rankka koetus.

Ekstramateriaalitkin ovat - taas kerran - huippuluokkaa. Harvemmin DVD-ekstroista valtavasti innostuu; kommenttiraitoja en oikein ymmärrä ja Making of -dokumentit ovat usein vähän nuivia, mutta Sormusten herrojen ekstrat ovat olleet todella kiinnostavia ja antoisia.

14.12.2003 klo 11:36 | Kommentoi | TrackBack (0)

Ringu 2

Katseltiin eilen Ringu 2. Siinä missä Ring oli ehdottomasti pelottavimpia näkemiäni elokuvia ja Ringukin varsin pätevä, oli Ringu 2 lähinnä sekava. Alku varsinkin meni ihmetellessä että kuka oli kuka. Että oliko se Asakawa se nainen, vaiko sittenkin se mies, vai eikun olihan se se nainen.

Hetkensä tuollakin, mutta kauhunhetket jäivät valitettavasti vähemmälle.

2.12.2003 klo 09:41 | 1 kommentti(a) | TrackBack (0)

Taru sormusten herrasta

Tänään suuntaan kauppaan hakemaan Kahden tornin kauan odotettua Oikeaa Laitosta. Ainakin Sormusten saattueen Special Extended -versio oli elokuvateattereissa esitettyä parempi, odotan samaa Kahdelta torniltakin.

Sen sijaan hieman kauhistuttaa Kuninkaan paluun lippujen hinnat. 11 euroa! Aivan tolkutonta. Mikään kiire ei ensi-iltoihin ole, eikä kyllä noilla hinnoilla muutenkaan. Tsiisus. Varsinkin kun sen oikean elokuvan näkee vasta joskus vuoden päästä, kun Special Extended -versio ilmestyy. Plääh. Kaipa se silti täytyy käydä isolta kankaalta katselemassa.

26.11.2003 klo 10:05 | 1 kommentti(a) | TrackBack (0)

Puuhakas TV-päivä

Päiväni alkoi kolmen ja puolen tunnin yöunien jälkeen kello viisi aamulla. Herätys oli kalsa. Pääsin kuitenkin ajoissa junaan ja matkaan kohti Helsinkiä. Kuuden junassa Kemijärveltä oli miellyttävän hiljaista, en tosin saanut nukuttua.

Perillä pääsin melko kätevästi studiolle, jossa Lauantaivekkaria kuvataan. Tapasin maskeerauksen jälkeen ohjelman tekijät ja muut vieraat. Mari Kaasista osasin odottaa, Mauri Kunnasta en. En käynyt fanittamaan, vaikka syytä olisi. Varsinkin Hui kauhistus! kuuluu olennaisena osana lapsuuteeni. En itse asiassa alkuun miestä tunnistanutkaan, mutta nimen kuultuani iski ahaa-elämys. Lääketieteellistä arvovaltaa toi tohtori Matti Tolonen. Taidetta edustivat Juha Valkeapää, Markku Veijonsuo ja Annu Kapulainen.

Suoran lähetyksen nauhoittaminen ei ollut lopulta kovinkaan kummoista puuhaa nauhoitukseen verrattuna. Mitään ei tietenkään otettu uusiksi, mutta eipä sattunut mitään mokiakaan. Hirveää kiirettäkään ei tuntunut olevan, sellaista rauhallista etenemistä ennemminkin. Ohjelman aluksi osallistuin aloituskeskusteluun; kun kyseltiin nollauskeinoja informaation ja hälyn täyttämässä maailmassa, mainitsin tiukkaa keskittymistä vaativien pelien pelaamisen.

Varsinaisessa haastatteluosiossa puhuin toimittaja Sakari Heiskasen kanssa lautapeleistä. Mallina toimi Diplomacy - ei ehkä paras mahdollinen valinta, mutta sitä halusivat. Onhan se perinteikäs peli. Puhuttiin sentään muustakin, kuten siitä, mikä ajaa ihmiset pelaamaan. En osannut lopulta sanoa mitään eskapismia, sosiaalista ajanvietettä ja puhdasta hupia parempaa syytä. Vaan tarvinneeko mokomaa...

Tohtori Tolonen puhui kovasti ravintolisäaineiden puolesta. Ruokavaliosta ei saa kuulemma tarpeeksi. Sen sijaan, että tehtäisiin kalliita testejä vitamiinitilanteen selvittämiseksi, kannattaa Tolosen mukaan syödä ravintolisiä ihan varmuuden vuoksi. Tämähän on muuten ihan hyvän kuuloinen vihje, mutta kun tohtori Tolonen myy kyseisiä tuotteita ilmeisen hyvällä menestyksellä. Homma haiskahtaa siis hieman siltä, että tohtorin lääketieteellistä arvovaltaa käytetään myynninedistämiseen, mikä väistämättä herättää epäilyksiä lääketieteellisten lausuntojen todenmukaisuudesta. Hmm-hmm.

Muusikot olivat erinomaisia. Ensimmäisessä esityksessä Veijonsuo puhalteli vetopasuunaa sordiinon kera ja Valkeapää säesti puhaltelemalla urkupilliin (siis sellaiseen noin puolitoistametriseen metalliputkeen). Toisessa esityksessä Veijonsuolla oli didgeridoo ja Valkeapää soitti suutaan. Olen nähnyt miehen joskus TV:ssä, ja kyllä siitä äijästä vaan epäinhimillistä äläkkää lähtee. Suosittelen tutustumaan. Kaksikko esiintyy tiistaina Helsingissä Malmitalolla, käyttäkäähän tilaisuus hyväksenne, Helsingissä asuvat.

Että sellaista. Aika rankka aamu, herätys oli vähän turhan aikainen, mutta yllättävän vähän väsyttää tässä vaiheessa. Ehkä se vielä jossain vaiheessa kostautuu...

22.11.2003 klo 21:47 | Kommentoi | TrackBack (0)

TV-viihdettä

Eilen koin sekä hyvää että huonoa TV-viihdettä.

Hyvästä päästä aloitettakoon. DVD:ltä katseltiin viimeiset Family Guyt. Aivan loistavaa viihdettä! Ilahdutti myös kovin Tinan keittiössä, eikä vähiten Tina Nordströmin etelä-ruotsalaisen puheenparren vuoksi. Tanskalaisethan eivät voi kuulostaa häijyltä, vaikka yrittäisivät ja Tina kuulostaa melkein tanskalaiselta. Kaunista. Subilta muuten tulee piilokameraohjelmista paras, Trigger Happy. Suosittelen!

Musiikkipuolelta on tuttu ilmiö, jossa aiemmin varsin ansiokkaat artistit tuhlasivat 80-luvun kummalliseen kökköön. David Bowie, vaikkapa. TV-puolella sama toimii näemmä hyvin. 80's Show todistaa, ettei laatusarja spinoffista parane. 70's Show oli erinomainen, tuossa taas ei ollut ensimmäistäkään hyvää vitsiä. Pelkät kasarivaatteet eivät yksinkertaisesti riitä. Noh, baarissa kännykkäänsä puhuva tyyppi oli ihan hauska, mutta siihenpä se sitten jäi.

11.11.2003 klo 11:10 | Kommentoi | TrackBack (0)

Henkien kätkemä

Iloitkaa, sillä joulu on saapunut etukäteen. Henkien kätkemä on saapunut suomenkielisenä kauppoihin. Kävin tänään jo ostamassa meille oman, tätä on odotettu sen verran pitkään. Ekstroja näyttäisi olevan runsaasti, eiköhän niissä piisaa ihmettelemistä toviksi. Mars ostoksille siitä!

31.10.2003 klo 12:52 | Kommentoi | TrackBack (0)

Hymypoika Jyrki Lehtola

Jyrki Lehtola kirjoittaa Iltalehden kolumnissaan (vaatii rekisteröinnin, mutta tunnus alansmythee ja salasana alansmythee ajavat asian) varsin osuvasti Hymypoika-elokuvasta. Suosittelen. Kiitoksia Johannalle vinkistä.

Tässä kohtaa kolumnia lyön rehvakkaasti pöytään käsitteen zeitgeist. Tuntuu hyvältä, ihan siltä kuin ajattelisi.

30.10.2003 klo 11:39 | 1 kommentti(a) | TrackBack (0)

The Eye (Jian gui)

Kävimme eilen katsomassa taas vaihteeksi aasialaista kauhuviihdettä eli elokuvan The Eye. Aiheena oli tällä kertaa nuori sokea nainen, joka saa näkönsä takaisin uusien verkkokalvojen avulla. Ainoa ongelma on vain se, että normaalin näön mukana tulee vähän ylimääräistä... Yhteys Kuudes aisti -elokuvaan on ilmeinen.

Vaan The Eye oli kyllä Kuudetta aistia parempi. Elokuvan ensimmäinen puolisko noin suunnilleen oli säikyttelyä musiikilla, kovilla äänillä ja yllätyksillä, sitten säikyttely vähentyi kun päähenkilö alkoi ymmärtää tapahtumia paremmin. Elokuva sai aivan uudenlaisen ja varsin kiinnostavan käänteen, kun tapahtumia alettiin penkomaan huolellisemmin.

The Eye ei välttämättä ole pelottavin tai paras elokuva, jonka olen nähnyt, mutta mielestäni ehdottomasti katsomisen arvoinen.

24.10.2003 klo 08:27 | 1 kommentti(a) | TrackBack (0)

Laatuelokuvaa

Huomenna tulee SubTV:n keskiviikkoleffana Boys Don't Cry. Minä en aio sitä uudestaan katsoa - kerta riitti, kiitos vain - mutta jos elokuvaa ei ole vielä nähnyt, kannattaa se katsoa. Luvassa on julmaa tarinaa.

14.10.2003 klo 17:01 | 1 kommentti(a) | TrackBack (0)

Viikonlopun elokuvia

Perjantaina tuli vilkuiltua telkkarista Scary Movie, joka oli kyllä melkoista kuraa. Scream-sarjan elokuvat ovat hauskempia. Aika helppoa seksivitsiähän tuossa vyöryi valtoimenaan, mutta minulle se ei oikein riittänyt.

Sen sijaan lauantaina teatterissa katsottu Dogville oli julman tehokasta nähtävää. Se jatkoi ansiokkaasti Von Trierin "kiusataan viatonta naisparkaa"-sarjaa - alkuun vallan ihmetyttikin, miten tämä voi olla näin leppoisa. Sitten alkoi silmukka kiristyä ja tunnelma muuttua suorastaan vastenmieliseksi. Loppuratkaisusta ei jäänyt hyvä maku suuhun, vaikka se esimerkiksi Dancer in the Darkin loppua miellyttävämpi tavallaan olikin.

Elokuvassa tietysti puhututtaa sen toteutustapa. Aitojen tapahtumapaikkojen sijasta elokuva on kuvattu suuressa hallissa, jonka lattiaan on piirretty rakennusten seinät. Ratkaisu toimi yllättävänkin hyvin. Lavasteita oli juuri sopivasti - haluttu vaikutelma välittyi, eikä mitään turhaa ollut mukana. Samalla tapahtumat saattoi nähdä huomattavasti yleisemmin kuin vain yhtä kaupunkia koskevina. "Tällainen on ihmisluonto". Kuva ei ollut kaunis.

Suosittelen katsomaan. Näyttelijät vakuuttivat hyvällä työllään, erikoinen toteutustapa oli mielenkiintoinen ja elokuvaa piristävä ja juoni oli tyypillisen outoa ja ilkeää von Trieriä. Pahaa teki, mutta puhdistavalla tavalla.

6.10.2003 klo 10:31 | Kommentoi | TrackBack (0)

Ruotsalaiset selviytyjät

Ruotsalaista Seikkailu Robinsonia on tullut seurattua nyt jonnin verran, mutta ei se vain oikein imaise mukaansa samalla tavalla kuin jenkkien Selviytyjät. Pelillisesti tuossa on paljonkin hyviä ideoita (johtajat, "toinen puoli"), mutta sarjan muu toteutus ei toimi yhtä hyvin. Ihmiset ovat jääneet jotenkin täysin vieraiksi. Äänestyksiin mentäessä ei ole mitään aavistusta, kuka on uhattuna. Ehkä ruotsalaiset eivät vain juonittele samalla lailla kuin jenkit, mutta leirin tapahtumia voisi näyttää sarjassa enemmänkin. Ajankäyttö jaksojen suhteen on vähän löysää, sanoisin.

Mutta odotan mielenkiinnolla kotimaista versiota ja kyllähän tuota ruotsalaistakin ilolla katselee.

2.10.2003 klo 12:45 | Kommentoi | TrackBack (0)

Kosteusvauriokauhua

Eilen katseltiin Honogurai mizu no soko kara eli Dark Water. Elokuva herätti mielenkiintoa lähinnä sillä, että sen oli ohjannut japanilaisen Ringin ohjaaja Hideo Nakata. Molemmat elokuvat perustuvat myös Koji Suzukin kirjaan.

Ja vaikka jenkki-Ring viekin pelottavuudessa voiton, oli Dark Water erittäin pelottavaa katseltavaa. Mikä parasta, pelottavuus ei perustunut millään lailla halpaan järkyttelyyn - verta ei roiskunut kertaakaan koko elokuvan aikana, vettä kyllä sitten siitäkin edestä. Vahvasti psykologisella puolella liikuttiin, siis. Tunnelmaa riitti.

28.09.2003 klo 10:25 | Kommentoi | TrackBack (0)

Selviytyjä syö torakoita

Vihdoin nähtiin Selviytyjissä pakollinen ällöruokien syömiskilpailu. Muurahaislusikallinen olisi varmaan mennyt minultakin, mutta se jättimäinen torakka olisi voinut jo vähän tökkiä. Ei kuitenkaan Pelkokertoimen jälkeen mitään uutta tässä touhussa.

Kiinnostavinta oli se, kuinka hyvin Chewing Gum -heimon linjat ovat pitäneet - viisi kilpailijaa on jäljellä ja kaikki ovat alunperin samaa heimoa. Aika hyvä, olisin odottanut rivien murtuvan jo aikaisemmin. Nyt ei liene epäilystä seuraavasta lähtijästä, Clay ei tunnu nauttivan kovinkaan laajaa kannatusta. Sen jälkeen onkin jo sitten tiukempaa.

8.09.2003 klo 10:54 | Kommentoi | TrackBack (0)

Bono estente!

Hienoa viihdettä on taas tarjolla, kun Fast Shown kakkoskausi on ilmestynyt DVD:llä. Suosittelen!

1.09.2003 klo 18:30 | Kommentoi | TrackBack (0)

Pirates of the Caribbean

Movielens ennusti oikein sen, kuinka paljon Pirates of the Caribbeanista pidin - se oli kyllä kirkkaasti neljän tähden elokuva. Se oli sitä, mitä odotin, mutta vain parempi.

Merirosvoilun tunnelma oli tavoitettu mainiosti. Kunnollista seikkailun meininkiä, eikä kaikille-kaikkea-periaate häirinnyt katselunautintoa. Varsinkaan, kun romanssiosuus oli jätetty riittävän vähiin. Oli myös ilo todeta naispäärooli hyvin modernin aktiiviseksi, eikä vain pelastamista odottavaksi uhriksi.

Hyvät näyttelijät pelastivat paljon. Elokuva oli luonnollisesti Johnny Deppin show - Jack Sparrow oli kerrassaan erinomainen hahmo. Orlando Bloomin Will Turner oli vähän liian hyvis. Keira Knightley oli ok... Geoffrey Rush oli oma pirullinen itsensä. Mainio yllätys oli Paritellen-sarjasta tuttu Jack Davenport brittikommodorina - mies oli kuin luotu tuota osaa varten. Toinen brittikomediabongaus oli Konttorista tuttu Mackenzie Crook comic relief -merirosvona.

Taistelukohtaukset toimivat aivat toisella lailla kuin vaikkapa Matrix Reloadedissa, jossa ne olivat aivan liian pitkiä. Tällä kertaa homma pysyi hallinnassa ja kylläpä sitä vain katselee mieluummin perinteistä miekkailua kuin liitelykungfuilua. Mutta olenkin heikkona komeaan miekkailuun...

Kaikinpuolin elokuva oli varsin piristävä ja viihdyttävä kokemus. Hyvää seikkailuelokuvaa etsivien kannattaa se ehdottomasti käydä katsomassa.

30.08.2003 klo 01:10 | Kommentoi | TrackBack (0)

Valtakunta kaupan

...enkä halua edes hevosta. 20 euroa riittää kivasti. Kyseessä on siis Lars von Trierin klassikko Valtakunta. Koska ostimme uuden, vanha joutaa kaupan. Se löytyy Huuto.netistä. Kyseisellä tupla-DVD:llä on siis sarjan viisi ensimmäistä jaksoa. Aluekoodi 2, englanninkieliset tekstit ja bonuksena Tranceformer-dokumentti. Lähtöhinta 20 euroa, ei hintavarausta ja postikulut sisältyvät hintaan. Kun ottaa huomioon, että kyseistä kiekkoa myydään Suomen kaupoissa noin 40 eurolla, on tarjous vähintäänkin kohtuullinen!

27.08.2003 klo 20:56 | Kommentoi | TrackBack (0)

Television passivoittava vaikutus

Markku Jantunen kirjoitti blogissaan taannoin seuraavasti (laittaisin linkin, mutta Jantunen ei permalinkkejä tarjoa):

Televisionkatselun ja Playstationilla pelaamisen kaltainen passiivisuus varmasti pitkällä aikavälillä vahingoittaakin ihmistä.

Päh, sanon minä. On helppo väittää television katselemista passiiviseksi ja passivoittavaksi, varsinkin kun itse snobeilee sillä, ettei televisiota katso (Televisiota katson ehkä 1-3 tuntia viikossa (nelosen torstaidokumentti + joku elokuva).). Itse rohkenen kuitenkin väittää, ettei suurin osa television katsomisesta ole passiivista möllötystä.

Minun kohdallani television katselu ainakin herättää ajatuksia ja vuorovaikutusta. Johannan kanssa tulee puhuttua paljonkin televisio-ohjelmien aiheista ja niiden herättämistä ajatuksista. Yksinkin tulee käytyä henkistä dialogia television herättämien ajatusten kanssa. Vaatii melkoista apaattisuutta, jos television katsominen ei herätä minkäänlaista henkistä aktiivisuutta.

Enkä myöskään usko, että suurin osa nettisurffailusta, esimerkiksi, olisi mitenkään erityisen aktiivista tai vuorovaikutteista television katsomiseen verrattuna. Nettisurffaajalla on tietysti enemmän valinnanvaraa sen suhteen, mitä katsoo, mutta ei se silti mitenkään kovin hehkeää hommaa silti ole.

Pleikkarilla pelaamiseenkin kuuluu aika olennaisesti muutakin kuin vain pelaamista. Pelaaminen itsessään ei ole liikaa nautittuna hyvä asia; ruudun eteen juuttuminen ei varsinkaan lapsille sovi. Pelaamiseen kuuluu kuitenkin vuorovaikutus kavereiden kanssa (pelaaminenhan tapahtuu usein porukalla), uusien pelien hankkiminen ja niihin tutustuminen - ainakin omalla kohdallani tietokoneella pelaamisesta on aina ollut passiivisuus kaukana.

On helppoa laukoa yleisiä totuuksia tällaisesta aiheesta; kulttuurisnobit ovat taatusti samaa mieltä. En kuitenkaan usko television lahottavan aivoja ihan sitä tahtia, kuin voisi luulla näiden väitösten perusteella.

Tämän kaiken sanottuani totean kylläkin, että itse haluan vähentää television katselua, silloin kun sieltä ei mitään oikeasti kiinnostavaa tule. Parempiakin ajanvietteitä on.

25.08.2003 klo 12:38 | Kommentoi | TrackBack (0)

Selviytyjät

Selviytyjissä nähtiin eilen tähän mennessä jännittävin jakso. Heimot laitettiin yhteen, asumaan samalle rannalle. Immuniteettikilpailussa yllätys oli kuitenkin suuri kun paljastui, että vaikka samalla rannalla oltiin jo pari päivää asuttu, ei heimoja vielä oltukaan yhdistetty! Tämä yllätys järkytti tasapainoa mukavasti.

Valitettavasti siitä kärsi suosikkini Shi Ann, joka oli heti sännännyt juonimaan Chewing Gum -heimolaisten kanssa - varsin ymmärrettävistä syistä. Minusta valinta oli virhe. Pennyn äänestäminen pois olisi ollut Sook Jai -heimolaisilla paljon parempi ratkaisu. Shi Annin suhteet Chewing Gumiin olisivat auttaneet vähemmistöön jääneitä Sook Jai -heimolaisia.

En usko, että sillä nelikolla on enää mahdollisuuksia voittaa kisaa.

24.08.2003 klo 09:04 | Kommentoi | TrackBack (0)

Valtakunta

Johanna osti taannoin Lars von Trierin Valtakunta-DVD:n. Paketissa ei ole muuta vikaa kuin se, että siinä on vain ykköskausi, joka jää pahasti kesken. Englanninkieliset tekstitkin ovat vähän siinä ja siinä. Lisäksi jaksoista puuttuu lopputekstit, jotka ovat kuulemma mainiot.

Tanskalaisesta Laserdisken-nettipuodista löytyi kuitenkin aika herkullinen paketti: Valtakunta yksi ja kaksi. Neljä levyä, suomenkieliset tekstit, paljon ekstroja. Aika komia paketti. Hinta ei ole ihan halpa, mutta Valtakunta on TV-viihdettä parhaimmillaan, sanon minä. Niin kummallista menoa, että!

Tulipahan taas uusi kokemus tilille, eli tilaus tanskankielisestä verkkokaupasta. Saksankielisestä on tullut tilattua aikaisemmin... Saksaa olen opiskellut kahden alkeiskurssin verran, tanskaa ymmärtää pakkoruotsilla. Eipä ole ihan huono juttu sekään, näemmä.

21.08.2003 klo 19:13 | Kommentoi | TrackBack (0)

Huonoja elokuva-arvosteluita

Kirjoitin Portti-lehden toimitukseen valituskirjelmän lehden elokuva-arvosteluista. Voisinpa ilmaista mielipiteeni täälläkin...

Arvosteluissa kun keskitytään lähes yksinomaan elokuvien juonen referointiin, ja varsinainen arvosteluosuus jää vähemmälle. Näkemättömien elokuvien arvosteluita ei uskalla lukea spoilereiden pelossa.

Uusimmasta Portista voi nostaa joitain esimerkkejä:

The Ring - Arvostelu kertoo elokuvan juonen lähes kokonaan. Arvosteluosuutta on tasan kahden lauseen verran.

Feardotcom - Vielä parempi! Arvostelu rajoittuu tasan elokuvalle annettuihin tähtiin - tekstissä ei ole minkäänlaista kritiikkiosuutta, vain elokuvan juonen kuvaamista.

Signs - Spoilaa sekä Signsin että Kuudennen aistin loppuyllätykset!

Nykyisellään Portin elokuva-arvostelut ovat jokseenkin hyödyttömiä. Kaipaisin enemmän arviointia ja kritiikkiä pelkkien tähtien lisäksi: miksi elokuva on saanut n tähteä, mikä oli hyvää, mikä oli huonoa, vertailua muihin samanlaisiin elokuviin... Juonen saa selvillä takakannesta (yleensä) ilman spoilereita, arvostelun tehtävä on mielestäni toinen.

Verrata voi vaikka Portin kirja-arvosteluihin, jotka ovat kautta linjan korkeatasoisia ja erittäin mielenkiintoista luettavaa.

21.08.2003 klo 08:54 | Kommentoi | TrackBack (0)

C.S.I.

TV-sarjoista messevin eli C.S.I. palasi ruutuihin eilen. Hiphei! Sarjassa on kyllä puutteensa realismiosastolla, mutta toisaalta se on vakuuttavampi kuin moni muu. Ainakin rikoslabran meno on perinteistä poliisitoimintaa tai profilointia kiinnostavampaa. Tuossahan on pahasti se vika, että rikoslabran tutkijat, jotka eivät varsinaisia poliiseja ole, tekevät sarjassa ihan täyttä poliisityötä - käyvät pidättämässä ihmisiä, esimerkiksi. Muutenkin henkilökuntaa tuntuu olevan nihkeästi, kun tutkijoiden täytyi eilisessäkin jaksossa lähteä kaatopaikkaa penkomaan kolmistaan. Luulisi siihen hommaan löytyvän muutakin väkeä.

Toisaalta C.S.I. on saanut monen muun tv-sarjan ja elokuvan rikospaikkatutkimuksen vaikuttamaan varsin pöljän näköiseltä puuhalta. Ei mitään varovaisuutta todisteiden tuhoamisen suhteen, ja muutenkin menetelmät ovat vähän ankeita. Vaan C.S.I.:n väellä on kyllä vähän liiankin hyviä menetelmiä toisinaan... Silti, se on tv-viihdettä eikä tosi-tv:tä, joten minä en piittaa. Sarja on viihdyttävä, ja Ihmemies McGyverin henkinen sukulainen Gil Grissom on päähenkilönä paljon kiinnostavampi kuin kuka tahansa asetta heilutteleva macho. Mutta minä olenkin nörtti...

21.08.2003 klo 08:43 | Kommentoi | TrackBack (0)

Selviytyjät ja Thai 21

Eilinen Selviytyjät oli kerrassaan mainio. Ällö-Robb ajautui heti hankaluuksiin muun heimon kanssa epäluuloisuudellaan ja banaaneja ahmimalla. Afrikka-sarjasta luulisi jo opitun, ettei ruokaa kannata syödä ilman lupaa!

Robbin hirvittävä kliseiden täyttämä "kasvoin yhdessä yössä henkisesti enemmän kuin tähän mennessä koskaan"-vuodatus oli tosin harvinaisen karmivaa kuultavaa, mutta asiat kääntyivät tolalleen, kun heimo siitä huolimatta äänesti Robbin yksimielisesti pois. Oikeus on toteutunut. Sitä paitsi, Robb sai jo niin paljon henkistä kasvua, ettei sitä miljoonallakaan dollarilla ostettaisi...

Mutta ei olisi Sook-Jain pitänyt edes joutua heimoneuvoston kokoukseen. Immuniteettikisan olisi pitänyt ratketa siihen, kun heimo sai arvonnassa aloitusvuoron. Tehtävänähän oli kerätä lippuja 21 lipun joukosta - yhdestä kolmeen lippua kerrallaan. Se joukkue voittaa, joka ottaa viimeisen lipun.

Muuten kiva kilpailu, mutta aloittaja voittaa tuon aina, jos tekee oikeat siirrot. Homman salaisuus on neljällä jaollisissa luvuissa. Toisena siirtävä voi aina ottaa niin monta lippua, että yhteensä menee neljä. Jos sinä otat yhden, minä otan kolme. Jos sinä otat kolme, minä otan yhden. Se, joka joutuu ottamaan neljällä jaollisesta lippumäärästä, häviää. Jos on neljä lippua jäljellä, niin otat kuinka monta lippua tahansa, minä voin ottaa kaikki loput ja sinä häviät.

Sook-Jain olisi siis pitänyt ottaa ensin yksi lippu, jotta määrä putoaisi kahteenkymmeneen. Sen jälkeen vain täydentää Chewing Gumin poistot neljään, niin voitto olisi ollut taattu. Vaan eivätpä älynneet, ja Chewing Gum vei voiton - mikä tietysti oli hyvä asia kisan kiinnostavuuden kannalta.

18.08.2003 klo 08:22 | 1 kommentti(a) | TrackBack (0)

Harry Potter ja Jackass

Eilen katseltiin elokuvia. Harry Potter ja salaisuuksien kammio oli ensimmäistä Potter-elokuvaa parempi, mikä ei kai ole suurikaan ihme. Onhan selvää, että varsinkin lapsinäyttelijöillä on enemmän kokemusta ja pohjana oleva kirjakin oli parempi (Salaisuuksien kammio on sarjan parhaimmistoa). Yhä enemmän tuntui siltä, että Dumbledoren näyttelijä on huonosti valittu. Ei vastaa todellakaan minun kuvaani Dumbledoresta - pahin ongelma on kitisevä ääni. Sen sijaan herra Weasleytä näyttelevä Fast Showsta tuttu Mark Williams oli todella iloinen yllätys. Ei olisi parempaa valintaa voitu tehdä!

Toisena elokuvana katseltiin Jackass: The Movie, joka ei elokuvallisilla ansioillaan hurmannut. Kysehän on pikemminkin ylipitkästä TV-sarjan jaksosta. Vaan kylläpä sen parissa viihtyikin. Eritehuumori jaksaa naurattaa, elokuvan parhaita sketsejä kun oli rautakaupassa vessassa käyminen. Golfareiden kiusaaminen keräsi sympatiat myös. Sen sijaan harvoin olen nähnyt mitään niin iljettävää kuin paperiviiltosketsin. Johnny Knoxwille otti vapaaehtoisesti paperiviiltoja varpaiden ja sormien väliin, minkä Steve-O nokitti paperiviilloilla suupieliin ja silmäluomiin. Hyi hitto. Iljettävää! Ei tuollaista kestä katsoa...

Potterit jatkavat siis kirjoille uskollisia tulkintoja - en tiedä, paljonko elokuvalla on annettavaa kirjoja lukemattomille, mutta kirjat lukeneena oli ihan mielenkiintoista katsoa, miten tarinaa oli kuvitettu. Hieman pitkä se 150-minuuttisena oli - epäilyttää, miten myöhemmistä kirjoista saadaan elokuvia tiivistettyä, jos käsikirjoittaja ei kehity sillä saralla. Mitään yllätyksiä elokuva ei siis kirjaa lukeneelle tarjonnut. Jackassia taas on sinänsä aika turha arvioida - ne, jotka pitävät TV-sarjaa ja Extreme Duudsoneita viihdyttävinä, nauttivat elokuvasta. Muille elokuvalla ei ole mitään annettavaa.

17.08.2003 klo 11:56 | Kommentoi | TrackBack (0)

Elokuvakriitikko

A Heartbreaking Blog of Staggering Genius linkitti Movielens-palveluun, josta saa personoituja elokuva-arvioita. Tuollaisten suositussysteemien suuri fani kun olen, säntäsin oitis arvioimaan elokuvia. Systeemi tuntuu jo parinkymmenen arvion perusteella tekevän varsin päteviä ehdotuksia. Aloin arvioimaan elokuvia ja listassa on ensin elokuvat, joista todennäköisimmin pidän - monta neljän tähden suosikkiani onkin jo tullut vastaan.

14.08.2003 klo 10:18 | Kommentoi | TrackBack (0)

Puhelinvastaaja

Päivystän tänään puhelimen ääressä kahdesta puoli neljään. Jos tuntemattomasta numerosta soitetaan, se on Lasse Lehtinen Haluatko miljönääriksi? -ohjelmasta joka soittaa. Olen siis kilauta kaverille -oljenkortena. Puolessa minuutissa pitäisi joko tietää tai googlettaa vastaus esiin. Saas nähä, miten käy jos käy.

12.08.2003 klo 09:01 | 2 kommentti(a) | TrackBack (0)

Selviytyjät

Tämänkertainen Selviytyjät ei hirveästi vakuuta. Miellyttäviä kilpailijoita ei löydy. Sook Jai -joukkue on täynnä nuoria pässejä (kiintiöaasialainen Shii Ann tosin vaikuttaa edes vähän fiksummalta) ja Chewing Gum -joukkue taas on täynnä vanhoja pässejä. Varsinkin jälkimmäiset äijät ovat suorastaan vastenmielisiä. Harmittaa, että eilinen jakso meni miten meni, kun ratkaisuäänen antanut nainen näki paremmaksi ratkaisuksi lyöttäytyä miesten kelkkaan. Ghandia ei ollut erityisen miellyttävän oloinen ihminen, mutta sentään parempi kuin joukkueen miehet.

Tulis jo seuraava...

11.08.2003 klo 12:59 | Kommentoi | TrackBack (0)

TV-tarjonta

Niiden, jotka kitisevät, kuinka telkkarista ei tule kuin tylsää tosi-tv:tä, kannattaa vilkaista tiistaisin kolmoselle yhdeksän jälkeen. Eilen alkoivat nimittäin uudet jaksot Rimakauhua ja rakkautta. Siinäpä kerrassaan mainio ja viihdyttävä ohjelma! Erinomaiset näyttelijät, hyvä käsikirjoitus... Kaikkea sitä, mitä televisiossa ei pahimpien mörköjen mukaan pitäisi enää olla.

Sitten voisi joutessaan lainata Aamulehden Liekehtivä torni-arviota: Sen viihdyttävyyttä on kalvanut paitsi aika, myös WTC:n kaksoistornien terrorituho. Ei ole kivaa katsella leffaa, jossa ihmiset kituvat tuhoutuvan pilvenpiirtäjän kerroksissa. Kaksi tähteä. IMDB:ssä elokuvan keskiarvo on 6.4 ja olen aina elänyt käsityksessä, että kyseessä on katastrofielokuvien parhaimmistoon lukeutuva tekele.

WTC-iskujen jälkeen minulle ainakin on juurtunut tapa lausahtaa "nyt meni maku tästäkin&quoT; aina kun TV-ruudussa vilahtavat WTC-tornit. Iskujen jälkeen tuollaista päivittelyä kuuli nimittäin ihan tarpeeksi... Herranen aika, mikä ihmisiä vaivaa! Olivatko terrori-iskut todella niin paha juttu, että ei voi rauhassa katsoa elokuviakaan melkein kaksi vuotta iskujen jälkeen? Repiikö WTC-tornien näkeminen jo umpeutuneet haavat auki välittömästi? Mistä on kysymys?

6.08.2003 klo 10:02 | 3 kommentti(a) | TrackBack (0)

28 päivää myöhemmin, Paholaisen leikkimökki

Pidimme eilen kauhuelokuvailtaa. Suunnitelmien muutosten vuoksi katsoimme kolmen sijasta vain kaksi elokuvaa. 28 päivää myöhemmin alkoi varsin pelottavasti ja oli kerrassaan ensiluokkainen kauhuelokuva noin puoleen väliin asti. Loppu oli kehnompi, mutta kokonaisuutena elokuva oli mainio. Zombiet (tai tartunnansaaneet, tarkemmin ottaen) olivat erittäin onnistuneesti toteutettu, raivokkaat mielipuolet olivat ihan aidosti pelottavia ja ennen kaikkea uskottavia. Pisteet myös suomenkielisestä lentäjästä elokuvan lopussa! Hyvä Suomi!

Toiselta elokuvaltamme emme sitten odottaneet aivan yhtä paljoa. Paholaisen leikkimökki oli kuitenkin niin korni nimi, että leffa oli pakkovalinta. Elokuvan idea on nerokas: yksinhuoltajaäiti ostaa halvan talon - hinta on halpa, koska leikkimökkiä riivaa itse Saatana. Lapset innostuvat mökistä kovastikin, ja tietäähän sen mitä siitä seuraa. Lapset perhana alkavat kutsua Saatanaa maan päälle ja jonkun täytyy se estää. Maailman pelastaa perheen vanhin lapsi, jota esittää Blair Witchistä tuttu näyttelijälahjakkuus. Joo. Melkoisen huonolta kuulostaa ja sitä se olikin... Mutta hauskalla tavalla, ei pahalla Astronautin vaimo -tavalla.

Laatudokumentti Spinal Tap sen sijaan meni nauhalle (Big Brother tuli samaan aikaan) - saa nähdä, jääkö nauhoitus katsomatta koska Johanna innostui tilaamaan jonkun hienon DVD-version. Elokuvan olen toki nähnyt, pariinkin otteeseen. Kyseessä on eittämättä todellinen klassikko.

Tänään harrastettiin jännittävää monitorijahtia (josta lisää maanantaina!) ja uimista. Suosittelen, varsinkin jälkimmäistä. Puolentoista tunnin päästä onkin sitten luvassa tiivistä televisionkatselua, kun uusi Selviytyjät-sarja alkaa! Harmi vain, ettei sitä voi seurata yhtä tiuhaan kuin Big Brotheria, jonka viimeiset hetket nautitaan sunnuntaina haikein mielin.

2.08.2003 klo 19:40 | Kommentoi | TrackBack (0)

Televisiotarjonta

Tänään Aamulehden viikkoliite Allakassa joku kolumnisti näki taas asiakseen ihmetellä Big Brotherin tylsyyttä. Big Brother on puuduttavan tylsää katsottavaa. Rohkenen olla eri mieltä. Kolumnisti toki saa pitää ohjelmaa kuinka tylsänä tahansa, mutta formaatti ei voi olla huono, jos se kerää miljoonayleisöjä joka puolella maailmaa. Televisio on joukkotiedotusväline, jonka kuuluukin vedota suuriin massoihin eikä snobeihin kolumnisteihin.

Big Brother on kyllä tolkuttoman hölmö ohjelma, jos sitä katselee jakson-pari. Alku oli tylsä, totta. Olen kuitenkin kesän mittaan katsellut kai yhtä lukuunottamatta joka jakson ja uskokaa pois, sarja on sitä kiinnostavampaa katsottavaa, mitä enemmän sitä katsoo. Jos sitä ei seuraaa päivittäin, ei henkilöitä opi tuntemaan eivätkä tapahtumat kiinnosta. En usko, että sarja toimii vain kolmosen viikonloppukoosteet katsoen. Big Brother vaatii aktiivista seuraamista. Mikä on tietysti tv-kanavan kannalta aika iloinen asia.

Kuka televisiopäättäjä enää palkkaa päteviä käsikirjoittajia ja ohjaajia, jos television menestystuotteeksi riittää joukko tympeitä brittejä makailemassa sohvalla?

Ei Big Brotherin ja tosi-tv:n suurmenestys ole hyviä tv-sarjoja maailmasta hävittänyt! Muistelen edelleen ilolla taannoin tullutta laatusarjaa Mullan alla. Taistelutoverit on toinen äkkiä mieleen tuleva esimerkki pätevien käsikirjoittajien ja ohjaajien käytöstä. Ei ollut ihan halvinta mahdollista tuotantoa se sarja... Kyllä laadullekin löytyy edelleenkin tilausta ja tekijöitä.

Joten, suru tulee puseroon kun Big Brother viikon päästä loppuu. Onneksi kolmonen aloittaa ensi lauantaina uuden kauden Selviytyjiä! Harmi vain, että pitkä viive ohjelman esittämissä tarkoittaa sitä, että lopputulosta ei voi enää jännittää. Onneksi ohjelma on kiinnostavaa katsottavaa, vaikka tietääkin kuka voittaa. Selviytyjätkin on ohjelma, jota täytyy katsoa tiuhaan. Henkilökemia ja liittolaisuussuhteiden muodostuminen on ohjelman mielenkiintoisinta antia; toivottavasti kilpailijat ovat hyviä ja tarjoavat paljon värikkäitä vaiheita!

26.07.2003 klo 10:49 | Kommentoi | TrackBack (0)

Harry Potter

Poikkesimme eilen kotimatkalla Makuunissa vuokraamassa elokuvan Harry Potter ja viisasten kivi, nyt kun kumpikin oli kirjan lukenut. Ihan viihdyttävähän se oli ja mielestäni ihan onnistunut tulkinta. Mutta jos ensimmäisestä osasta tulee yli kaksituntinen elokuva, entäs sitten huomattavasti paksummista myöhemmistä osista? Liekehtivästä pikarista tehdään varmaan kaksi elokuvaa...

19.07.2003 klo 08:29 | Kommentoi | TrackBack (0)

MoonTV:n konkurssi

MoonTV:n konkurssilla on positiivinenkin puolensa: superällö Colin's Sleazy Friends ei enää saastuta tv-katsojien mieltä. Se on kaikkien aikojen huonoin ohjelma, mitä televisiosta on koskaan tullut; siinä ei ollut mitään hyvää.

Muuten MoonTV:n konkurssi on kurja ja valitettava asia. Kuka nyt näyttää musiikkivideoita, kuka palkkaisi Armanin?

1.07.2003 klo 16:21 | 2 kommentti(a) | TrackBack (0)

Televisiotarjonta

Television katsominen ei kuulu ykkösajanvietteisiini, mutta yhtä jos toista tulee kuitenkin seurattua. Tuntuu, että television katseluni keskittyy pääasiassa kahdentyyppisiin ohjelmiin. Luonnollisesti kuuluisi nyt sanoa, että katsoo laatudokumentteja ja taide-elokuvia. Katson kuitenkin pääasiassa komediasarjoja ja tosi-tv:tä.

Komediasarjoista makuni on erityisesti brittiläinen. Tämän hetken ykköstarjontaa huumorin saralla on ehdottomasti Konttori. Late Night with Conan O'Brien ei ole huono sekään, vaan riippuu kyllä siitä, ketä on vieraina.

Tosi-tv on kaikesta halveksittavuudestaan huolimatta toinen suosikkien tuottaja. Vanhempia suosikkeja ovat Lentokenttä ja australialaisesta teatterikoulusta kertova Tähtitehdas, tämän hetken paras on tietysti Big Brother. Parhaista parhain on tietysti Survivor. Kotimainen Suuri seikkailu on liian urheiluhenkinen, jotta jaksaisi kiinnostaa pätkääkään. Nelosen versiota Robinsonista odotan sen sijaan suurella mielenkiinnolla.

Big Brother on ideana hyvä, käytännössä vähän tylsä mutta lopulta kuitenkin aika addiktoivaa katsottavaa. Olennaista on tietysti katsoa tarpeeksi pitkään, jotta henkilöt käyvät tutuiksi. Yhden jakson perusteella ei kannata arvostella. Sarjan seuraaminen alkoi meillä harmittomasti parin viikonloppujakson katsomisella, mutta viime viikolla nauhoitettiin jo joka jakso. Ohjelma tulee liian myöhään Johannan töiden kannalta, mutta on mainiota katsottavaa töistä tulleelle uupuneelle.

Eilinen jakso muuten kohotti idioottina pitämäni Bubblen osakkeita. Monet kisaajista ovat lukeneet kirjoja eri vaiheissa ohjelmaa, mutta Bubblen kirjamaku vei voiton: Iain M. Banksin Excession on kerrassaan erinomainen kirja. Todettakoon vielä, että oli sääli kun Narinder lähti. Tylsä-Paul ei ole puoliksikaan niin viihdyttävää katseltavaa kuin räiskyvä Narinder...

Eilisen paras ohjelma oli kuitenkin norjalainen Pizzaa kotikonstein, jossa lupsakka mies teki herkullisen näköisiä italialaispizzoja ja kehui pizzanteon helppoutta. Ohjelma herätti suurta innostusta kokeiluihin (esimerkiksi perunaa pizzan päälle), harmi vain ettei ohjelman reseptejä näytä löytyvän ainakaan YLEn sivuilta.

29.06.2003 klo 12:33 | Kommentoi | TrackBack (0)

One Hour Photo ja FearDotCom

Katseltiinpa elokuvia. One Hour Photo oli odotuksien mukaisesti kerrassaan mainio. Robin Williamsista olen aina pitänyt jossain määrin, mutta miehen komediaroolit ovat alkaneet vähän tympiä. One Hour Photossa Williams tekee kuitenkin aivan nerokkaan suorituksen lähimarketin yltiöystävällisenä valokuvausliikkeen miehenä. Vähän liiankin ystävällisenä... Williamsin esittämä Sy Parrish pärjää minun mielestäni pelottavuudessaan Hannibal Lecterille, vaikka tyyli onkin toinen.

Elokuva oli visuaalisesti varsin nautinnollinen. Tapahtumapaikat olivat luonteeltaan erilaisia: Yorkinien koti lämmin ja miellyttävä, marketti superkliininen ja Parrishin koti kolkko. Tunnelmat välittyivät hyvin. Muutenkaan juttua ei kerrottu liian alleviivaavasti, vaan elokuvaa katsellessa sai itsekin vähän miettiä. Suosittelen!

Product placement -osasto oli muuten mielenkiintoista: leffasta omaan silmääni sattuivat vahvasti Hello Kitty -lelut, Tekkeniäkin pelattiin ja vahvasti mainostettiin myös Neon Genesis Evangelionia, nimikin mainittiin varsin selvästi pariin otteeseen. Mielenkiintoista... Ja miksi perheen poika pelasi juuri jalkapalloa? Siksikö, että laji kaipaa Yhdysvalloissa kovasti lisäjulkisuutta tullakseen suositummaksi?

FearDotCom ei Suomessa päässyt teatterilevitykseen laisinkaan, mutta eipä haittaa. IMDB:ssä elokuvan arvioiden keskiarvo on huikeat 3.3, mikä on mielestäni oikeus ja kohtuus. Elokuvassa ei ollut pelottavaa kuin se, miten huono se oli... Vikoja riittää. Ärsyttää, kun kaikkialla oli pimeää. Pimeä on pelottavaa, totta, mutta miksi ihmeessä poliisiasemalla on pimeää? Miksi oikeuslääkäri tekee ruuminavauksia pimeässä? Jälleen kerran ärsytti täydellisen epäuskottavat tietokoneohjelmat, jännittävän näköisiä selaimia käyttivät... Plääh. Tyhmä elokuva, minkäs teet.

Idea, nettisivu joka tappaa kävijät 48 tunnin päästä, oli Ringin jäljiltä aika kulunut. Ringiin vertaaminen on FearDotComille lisäksi vähän huono juttu, Ring kun oli huomattavasti pelottavampi ja parempi elokuva. Noh, odotukset eivät olleet korkealla, joten pettymyksen sijasta elokuvaa katseltiin naureskellen sen älyttömyydelle. Sunnuntaiaamun viihteeksi se sopi ihan mainiosti, mutta hyvää elokuvaelämystä siltä on kuitenkin turha odottaa.

22.06.2003 klo 16:37 | Kommentoi | TrackBack (0)