Ymmärrämme kirjastoa, osa 2

Viikon riemuidiootti Aamulehden tekstarimielipiteissä:

Kirjastoala valittaa pientä palkkaa, mutta eipä se työviikkokaan rasita: neljänä päivänä 6 tuntia ja perjantaina 4!

Jepjep. Jos lähikirjasto on perjantaina auki klo 11-15, niin työntekijät saapuvat paikalle 10.55, avaavat ovet, palvelevat asiakkaat ja poistuvat ovet suljettuaan 15.05. Just joo.

Kirjathan lentävät itsestään hyllylle, varauslaput tehdään taikapaperista joka itsestään osaa mennä kuoreen ja postittaa itsensä oikealle ihmiselle, lentävällä matolla kulkeva koulutettu apina poimii varatut kirjat hyllystä (vieläpä siten, että kaupungin toisella laidalla hyllyssä oleva kirja on hyvinkin seuraavana aamuna oikeassa kirjastossa varaajansa haettavissa) ja aikakauslehtien järjestäminen paikoilleen on sitten varmaan hyvin opetettujen kuuttien puuhaa.

Koska kirjastossahan ei ole mitään muuta työtä kuin se, minkä asiakas siinä tiskillä asioidessaan näkee. Kirjaston henkilökuntaahan ei muuhun tarvita. Eihän?

Ihan noin niin kuin vastaisen varalle: kirjastoissa kyllä tehdään luultavasti ihan tavallista virastotyöaikaa; sitä tehtävää kun aika paljon silloinkin kun kirjasto ei ole auki asiakkaille...

17.08.2006 klo 07:59 | Kommentit 2 kommentti(a) | TrackBack (0)

Yllätystöitä

Työllistyin yllättäen, kun Suomen Kirjastoseuran Kirjastopäiville kaivattiin saliavustajaa paikkaamaan sairastapausta. Saliavustaja huolehtii esitystekniikasta ja kun tapahtumapaikkana on yliopisto, jonka luentosaleja on tullut ihmeteltyä jo viiden vuoden ajan, päätin kokeilla onneani. Aikaahan on, ja pieni palkkio lämmittää aina mieltä vaikka tällä hommalla ei varsinaisesti vaurastumaan pääsekään.

Minut löytää siis tänään ja huomenna luentosalista A2b valvomasta tietoiskujen kulkemista sujuvasti. Perjantaille varsinkin on luvassa pitkä päivä, mutta onneksi esitykset vaihtuvat puolen tunnin välein, riittääpähän vaihtelua.

Kaikkeen sitä saakin itsensä sotkettua, kun pysyy tarkkana ja vastailee työtarjouksiin nopeasti.

16.06.2005 klo 08:46 | Kommentoi | TrackBack (0)

Kirjastohistorian upottava suo

Kirjastohistoria on varsin mielenkiintoinen oppiaine, mutta kolmen viikon päästä koittavan tentin kirjat pistävät sittenkin miettimään, ollaanko tässä vajoamassa vähän turhan syvälle.

Kai Ekholmin sensuuria ja kirjapoistoja käsittelevä Kielletyt kirjat 1944-1946 on aiheeltaan ihan mielenkiintoinen, eikä Pirjo Vatasen Sääty-yhteiskunnan kirjastosta kansalaisyhteiskunnan kirjastoksi ole sekään hullumpi, mutta valitettavasti näillä ei vielä päästä kuin puoleen väliin.

Ilmi Järvelinin väitöskirja Kunnankirjastojen toimintaedellytykset ja kirjastontarkastajan rooli kirjastotoiminnan kehittämisessä Kuopion läänin tarkastuspiirissä v. 1921-1961 kauhistuttaa, kaikella kunnioituksella, jo otsikollaan. Äägh. Tuoko pitäisi tenttiä! Pertti Vakkarin Saksalaisen kirjastotieteen juuret kuulostaa samoin todella kiinnostavalta.

Huh. Mutta pakko on; jos vaihtoehtona on tenttiä kirjastohistoriaa ja palauttaa yksi tukikuukausi tai olla tenttimättä ja palauttaa kolme, niin eipä sitä valintaa tarvitse kauaa miettiä. Vinkkinä voin kertoa, että keväällä aloitetun graduseminaarin perusteella ei kannata opintotukea nostaa, kun ne neljä kullanarvoista opintoviikkoa saa vasta syksyllä...

(Kirjoitan tätä muuten yliopiston kirjaston lukusalista. Jännää. Kyllä nämä langattomat verkot ja kannettavat tietokoneet vain ovat näppäriä! Ei sillä, että tänne nyt jotain asiaa olisi, mutta piti tulla kokeilemaan...)

2.06.2005 klo 15:22 | Kommentit 3 kommentti(a) | TrackBack (0)

Kevätyllätys

Odottamaton palkansaanti on aina kivaa. Enhän minä yhtään muistanut, että kirjastolta maksavat vielä palkkaa maaliskuulta. Jee!

14.04.2005 klo 15:22 | Kommentit 1 kommentti(a) | TrackBack (0)

Katsaus tämänhetkiseen

Olen toiseksi viimeistä päivää töissä. Huomenna on viimeiset neljä tuntia. Minulle jää yli kymmenen käyttämätöntä ylityötuntia - ei liene toivoa saada noista rahallista korvausta, mutta onneksi tuntien kerääminen ei ole ollut suuren tuskan takana. Tiskillä päivystäminen vain on sellaista: töihin pitää tulla hieman etuajassa ja pois pääsee aina jonkun minuutin myöhässä. Varsinkin jos on iltavuorossa kirjaston sulkemisaikaan, silloin saa usein odotella vartinkin, että viimeiset asiakkaat saadaan pihalle. Noista kertyy nopeasti useita tunteja ilman sen kummempaa yrittämistä. Pois töistä ei voi olla.

Ihmettelen vain, millä minun jättämäni 20 päivystystuntia viikossa aiotaan korvata. Onneksi Johanna jatkaa kirjastolla ja voin ihmetellä asiaa ensi viikon tuntilistoista. Kuka on se onnekas? Toivottavasti kirjastolta löytyy vielä jatkossa töitä.

Pelipuolelta mainittakoon, että laajensin lautapelirintamalla yhteistyökuvioitani liike-elämän edustajien kanssa. Suomalaisia lautapelijulkaisijoita pitää kehua - ymmärrystä ja yhteistyöhalua löytyy. Tilannetta auttaa tietysti sekin, että lautapelejä ei juuri lehdissä arvioida. Mielenkiintoa arvostelukappaleita pyytävää harrastelijaa kohtaan löytyy enemmän kuin vaikkapa levy-yhtiöiden puolella.

Konsolipuolella kuuminta uutta on ollut Nintendo DS. Impulsiivisesti ostettu laite on osoittautunut jo nyt hyväksi hankinnaksi. Puzzlepelit Zoo Keeper ja Polarium ovat kummatkin ehdottoman suositeltavia genren ystäville. Nintendo DS kulkee suuresta koostaan huolimatta ihan kätevästi mukana ja kosketusnäyttö sopii puzzlepeleihin todella hyvin.

30.03.2005 klo 15:03 | Kommentit 3 kommentti(a) | TrackBack (0)

Kyseenalaista tietoturvaa

Kirjastolla on keksitty päivittää lainausautomaatit. Pelkkä kortin vilauttaminen ei enää riitä, vaan nyt asiakkaan täytyy automaatilla lainatessa syöttää PIN-koodinsa. Ohjeissa puhutaan luonnollisesti ristiin tunnusluvusta ja PIN-koodista, jotta nekin, jotka PIN-koodinsa tietävät ja käyttävät (sitä ei välttämättä tarvitse koskaan, jos ei käytä kirjaston nettipalveluja), eivät tiedä, mitä automaatti vaatii.

Jos asiakas onnistuu automaatin käyttämisessä, kestää prosessissa aika lailla kauemmin kuin ennen. Useimmat asiakkaat eivät kuitenkaan onnistu automaatin käyttämisessä tai eivät uskalla edes kokeilla, joten työtä lainaustiskillä riittää tavallista enemmän.

Että sellaista tällä kertaa. Olisi mukava tietää, miksi muutos on tehty. Tietoturva kuulostaa mahdolliselta selitykseltä, mutta hajoaa heti alkuunsa: toisen ihmisen kortilla voi lainata ongelmitta ja PIN-koodia tuntematta, riittää että marssii kortin kanssa tiskille. Ei tässä ihmisten henkilöllisyyttä tarkistella.

Muutos haittaa asiakkaita, työllistää lainaustiskin henkilökuntaa (jonka määrää halutaan vähentää) eikä lisää asiakkaiden tietoturvaa merkittävästi. Kuka hyötyy?

16.02.2005 klo 13:39 | Kommentit 1 kommentti(a) | TrackBack (0)

Työnkuvaus

Tämän päivän mielenkiintoisin tehtävä oli työnkuvauksen kirjoittaminen. Mitä minä teen työkseni? Asiaa piti pohtia, sillä kirjastolla käydään läpi yliopistomaailmaa kuohuttavaa UPJ-prosessia. UPJ on siis uusi palkkausjärjestelmä - vanhoista palkkaluokista ja palvelusvuosilisistä luovutaan. Palvelusvuosien sijasta halutaan palkita työssä suoriutumisesta; palkka riippuu sekä tehtävän vaativuudesta (jota noilla kuvauksilla kartoitetaan) että henkilökohtaisesta arvioinnista. Henkilökohtainen arviointi seuraa joskus lähitulevaisuudessa. Odotan mielenkiinnolla, mutta vaatimattomin odotuksin.

Sinänsä pidän uutta palkkausjärjestelmää ihan hyvänä juttuna. Onhan se mukava ajatus, että hyvästä työstä voisi saada lisää palkkaa. Parempi peruste se on lisäpalkalle kuin pelkkä palvelusvuosien määrä. Miksi vanha ja huono työntekijä ansaitsee saada parempaa palkkaa kuin nuori ja hyvä? Kuuma kysymys palkkausjärjestelmässä on tietysti se, että kuinka se maksetaan - pakollinen ominaisuus järjestelmässä on takuupalkka, eli kenenkään palkka ei voi laskea. Lisärahaa pitäisi siis löytyä jostain. Mistä, on kai edelleen vähän mysteeri.

10.02.2005 klo 17:05 | Kommentit 2 kommentti(a) | TrackBack (0)

Laura ja kirjastojen asiakkaat

Laurakin on huomannut kirjastojen asiakkaiden kyvyn ilostuttaa ja rikastuttaa virkailijaparan elämää (Taas sama virsi). Lauran esimerkkiasiakkaat sopivat mainiosti minun listani (Kirjastosakkojen suhteellinen suuruus ja asiakkaat) jatkoksi.

27.01.2005 klo 16:30 | Kommentoi | TrackBack (0)

Töitä!

Niinpä niin - kuka minun työpanokseni tekisi, jos en minä itse! Jos minut heitetään kirjastosta pihalle, pitää tilalle palkata joku muu. Näin ollen työsopimukseni sai jatkoa maaliskuun loppuun asti. Sitten kirjasto hiljenee jo sen verran, että voipi olla, ettei sopimus jatku, mutta minähän olen vähästäkin tyytyväinen.

11.01.2005 klo 16:04 | Kommentoi | TrackBack (0)

Viimeinen työpäivä

Vuoden viimeinen päivä on myös viimeinen työpäivä, kortiston parissa. Tammikuun jatkan lainaustiskillä, mutta sen jälkeen alkaa suuri tuntematon. KELA kyseli tämänkin vuoden tuloja Johannan asumuslisää varten - mistäs minä tiedän, paljonko minua työllistetään.

Se on sitten hyvästit kärryille ja korteille. Valitettavasti asiakkaat (ja asiakkaat) eivät ole menneet mihinkään.

Kun on kirjastossa päivystämässä sulkemisaikaan, voi vain toivoa, että voisi käyttää Black Booksin Bernardin metodia viipyilevien asiakkaiden häätämiseen. Luuta kouraan ja megafoni toiseen ja sitten vain hätistelemään: Come on, get out all you time-wasting bastards, back on the street.

31.12.2004 klo 12:59 | Kommentoi | TrackBack (0)

Huolestuneisuus

Hieman huolestuttaa, kun istuu ison ikkunan ääressä ja ikkunankarmeista kuuluu kummaa rapinaa ja rutinaa. Jos ikkuna päättää tulla alas, minähän olen siivuina. Tarkempi havainnointi paljastaa kuitenkin, että syypää onkin ikkunoiden tiivistämiseen (ilmeisesti) käytetty teippi, joka irtoilee hiljakseen. Ei siis ilmeisesti syytä huoleen.

Toissapäivänä töihin tullessa kolmoskerros oli hämäränä. Enin osa valoista ei palanut. Sähkömiehet ihmettelivät ja hämmästelivät ja tekivät kai jotain, kun valot saatiin takaisin. Iltapäivällä sivari tuli tekemään valomerkkiä - kirjastossakin on valomerkki sulkemisen osoituksena - eivätkä valot syttyneetkään sen jälkeen. Iltapäivä vietettiinkin sitten pimeässä.

Ettei vain vanha talo äksyilisi, kun uuteen ollaan siirtymässä?

22.12.2004 klo 13:45 | Kommentoi | TrackBack (0)

Asiakas ja asiakaspalvelu

Kuvitellaan hypoteettinen tilanne. Olet asioimassa vaikkapa jossain virastossa. Viraston toiminnassa on mielestäsi puutteita. Kuinka toimit?

Voin nimittäin kertoa yhden menettelytavan, joka ei toimi. Virkailijalle ärhentely ei hyödytä. Jos virkailija joutuu kuuntelemaan vihamielistä kiukuttelua aiheesta, joka ei ole millään muotoa virkailijan vika, kiukuttelun jälkeen esitetty vaatimus viedä asiaa eteenpäin ylemmille tahoille unohtuu virkailijan mielestä sillä sekunnilla kun asiakas poistuu. Varsinkin, kun asiakkaan havainnoima puute ei ole oikeastaan puute, vaan huolimattomuutta asiakkaan taholta.

Pahaa mieltään ei kannata purkaa virkailijoihin ja ehdotukset toiminnan kehittämiseksi kannattaa laittaa suoraan ylemmälle taholle. Virkailijakin suhtautuu ystävällisemmin, jos ei joudu kuuntelemaan puhkumista.

16.12.2004 klo 10:26 | Kommentoi | TrackBack (0)

Tulospalkkaus

Päivän puheenaihe on yliopistojen uusi palkkausjärjestelmä. Vanhoista kunnon palkkaluokista ja ikälisistä luovutaan ja tilalle tulee uusi järjestelmä. Jokaisen tehtävän vaativuustaso arvioidaan uudestaan ja palkkaus tulee heijastamaan työn vaativuutta. Toinen osa palkasta juontuu henkilön arvioinnista. Sen sijaan, että bonusta saa työvuosista, jatkossa bonuksia jaetaan erityisen hyvää työtä tehneille. Nuoremmille työntekijöille tämä on tietysti iloinen asia, jos bonusten saaminen on a) mahdollista ja b) taloudellisesti tuottoisaa. En tiedä - en usko että kukaan vielä tietää - miten tässä käy.

Muutosvastarintaa tämä kaikki tietysti herättää, mutta siihen on hyvä ase: takuupalkka. Kaikille työntekijöille maksetaan jatkossakin vähintään sitä palkkaa mitä nyt saa, sisältäen siis jo ansaitut ikälisät. Tämähän on vallan reilua ja latistaa kyllä mahdollista kiukkua uudesta systeemistä. Tappiolle jäävät oikeastaan vain ne, jotka olisivat saamassa ikälisiä pian uuden järjestelmän siirtymäajan jälkeen.

Koska kaikki saavat vähintään saman verran palkkaa kuin ennenkin ja jotkut jopa enemmän, herää kysymys, mistä tämä kaikki maksetaan. Onneksi työnantaja eli valtio on katsonut tarpeelliseksi tulla vastaan ja rahoittaa palkankorotuksia. Osa tulee yliopistoilta ja osa sekalaisista lähteistä. Mielenkiintoista. En usko, että henkilökohtaisen työpanoksen laadulla tulee olemaan suurtakaan merkitystä palkkauksessa ainakaan aluksi.

Joka tapauksessa uusi järjestelmä vaikuttaisi sikäli turvalliselta, ettei kenenkään palkan pitäisi laskea ja toisaalta mahdollistaa hyvien työntekijöiden palkitsemisen palkankorotuksilla, jos siltä tuntuu. Se ei kai ole huono asia. Odotan mielenkiinnolla vain sitä, miten työnteon laatu on mitattavissa eri tehtävissä. Lasketaanko saapumisvalvottuja senttejä vai ovatko mittarit epämääräisempiä. Elämme mielenkiintoisia aikoja. Minä toivon lähinnä saavani ainakin pari kuukautta töitä seuraavan vuoden aikana, jotta ehdin saada ensimmäisen ikälisäni.

9.12.2004 klo 15:53 | Kommentoi | TrackBack (0)

Työolosuhteiden kehittäminen

Joskus työmukavuus voi olla pienistä asioista kiinni. Minunkin työntekoani edistäisi parempien kärryjen saaminen. Työhöni kuuluu nimittäin kirjojen siirtelyä paikasta toiseen, ja se pitäisi hoitaa pienillä kiikkerillä kärryillä. Kärryt ovat ensinnäkin aivan liian korkeat: kun niihin lastaa sopivasti kirjoja, kärryjen painopiste kohoaa ylös ja ne kippaavat nurin helposti. Tähän asti olen välttänyt vaaran, mutta tänään onnistuin kaatamaan kärryt.

Toinen ongelma piilee kärryjen pyörissä. Pienet pyörät juuttuvat matalimpaankin kynnykseen. Hissiin pääseminen ja kynnysten ylittäminen ovatkin haastavia pulmia, varsinkin jos kärry on täynnä painavia kirjoja. Lisäksi pyörät eivät käänny mitenkään erityisen sujuvasti. Pahimmillaan niitä joutuu potkimaan, jotta ne kääntyisivät. Kärryjen kestävyyskään ei ole taattu juttu: yhdestä kärrystä petti ylähyllyn hitsattu sauma.

Taiteenlajinsa sekin, kun yrittää lykkiä kolisevaa kärryä mahdollisimman äänettömästi.

7.12.2004 klo 12:01 | Kommentit 2 kommentti(a) | TrackBack (0)

Lisää asiakkaita

Puhuin Johannan kanssa kirjaston asiakkaita käsitelleestä kirjoituksestani, ja eri asiakastyyppejähän kertyi lisää. Olkaa hyvä:

Muotoilemattomat tarpeet - Kuten Kuhlthaulta ja Taylorilta on opittu, ihmisillä on usein vaikeuksia muotoilla tiedontarpeitaan. Joidenkin asiakkaiden kohdalla se purkautuu hyvin epämääräisinä tarinoina, joista virkailijan on yritettävä löytää villakoiran ydin. Yksinkertainen ja tyypillinen esimerkki on, kun asiakas aloittaa En ole koskaan aikaisemmin ollut täällä - kyseessä on silloin tarve saada kirjastokortti, minkä voisi tietysti ilmaista suoraankin.

Avoimen opiskelijat opinto-oppaineen - Avoimen yliopiston opinto-opas on varma merkki asiakkaasta, joka istahtaa tiskin ääreen kyselemään, mistä kirjat löytyvät. Muutenkin kirjojen saatavuuden kyselijöitä esiintyy tavattoman tiuhaan. Koska kyse on usein kurssikirjoista, ne löytyvät aina kurssikirjahyllystä, jos vain ovat paikalla. Asia selviäisi tavattoman kätevästi asiakaspäätteeltäkin. Ne ovat nykyään jopa erittäin helppokäyttöisiä, ja kirjastokortin hankkimisen yhteydessä saatu kirjaston ohjemateriaali selvittää loputkin vaikeudet.

Itseluottamuspulaiset - Nämä asiakkaat osaavat kyllä tarkistaa itse, ovatko halutut kirjat paikalla, mutta syystä tai toisesta eivät luota omaan osaamiseensa ja haluavat tarkistaa virkailijalta, ovatko oikeassa. Tarkistin, että nämä kirjat löytyvät, mutta voisitko vielä tarkistaa? Asiaan kuuluu, että asiakkaan itse löytämä tieto pitää aina paikkansa.

25.11.2004 klo 13:23 | Kommentoi | TrackBack (0)

Kirjastosakkojen suhteellinen suuruus ja asiakkaat

On mielenkiintoista, miten eri tavalla asiakkaat suhtautuvat kirjastosakkoihin. Jotkut tulevat maksamaan jo 80 sentin maksua, toisille muutama euro on jo iso maksu, jota kauhistellen ja pahoitellen sännätään maksamaan. Jotkut heräävät vasta, kun kymmenen euroa tulee täyteen ja lainauskielto astuu voimaan. Sittenkin on niitä, jotka maksavat koko potin kerralla ja niitä, jotka huolellisesti maksavat tasan niin paljon, että summaksi jää 9,90 euroa ja lainauskielto poistuu.

Sitten on niitä, joilla on monta kymppiä tai pahimmillaan monta sataa euroa maksettavanaan. Kurssikirjoista kertyy äkkiä isoja summia, niistä kun rankaistaan 80 senttiä päivässä. Sakko on iso, mutta välttämätön: muuten kurssikirjat eivät palautuisi ajoissa, kun kipu maksaa on pienempi kuin tarve lukea tenttiin. Ja sehän onkin sitten jo ihan eri ongelma, jos ja kun kurssikirjoja ei riitä kaikille niitä tarvitseville.

Mutta luulisi pännivän, jos kirjastosakkoja on kymmeniäkin euroja, puhumattakaan sadoista. Ne kun ovat aina kaikki suoraa seurausta omasta tyhmyydestä. Tampereellakin uusimismahdollisuuksia on niin paljon, ettei pitäisi ainakaan siitä olla kiinni.

Loppuun vielä sekalaisia lievän ärsytyksen tai ihmetyksen aiheuttajia kirjaston asiakaspalvelutyössä:

Kuiskaajat - tiskillä asioitaessa kannattaa puhua niin lujaa, että asiakaspalvelija kuulee, muuten ei palvelua saa. Kuten ehkä huomata saattaa, kirjastossa ei lainaustiskin tuntumassa itse asiassa ole erityisen hiljaista. Nutturapäinen kirjastonhoitaja ei tule hyssyttelemään, jos puhuu ääneen. Kuiskaajat ja mutisijat ovat itse asiassa pahempia kuin mykät: jos asiakas ei puhu pihaustakaan ja lyö vain kortin tiskiin, kyse on varauksenhakijasta.

Epäselvät ulkomaalaiset - nämä eivät kuiskaa, mutta puhuvat englantia joko huonosti tai niin ihmeellisellä aksentilla (tai sekä että), ettei asiakaspalvelijaparka ymmärrä lainkaan, mitä he haluavat. Epäselvyyteen puheessa yhdistyy myös hämmentävän usein kummalliset tarpeet, joita olisi vaikea ymmärtää suomeksikaan. Enemmistö ulkomaalaisista osaa onneksi englantia riittävän hyvin. Lisäksi ulkomaalaiset ovat usein mukavia.

Kortinkaivelijat - ihmisillä on nykyään valtavasti muovikortteja, mistä seuraa se, ettei kirjastokortti löydy lompakosta korttipaljouden keskeltä heti. Sitäpä suuremmalla syyllä se kannattaisikin kaivaa esiin jo ennen tiskille tulemista, vink vink. Säästyisi aikaa muiltakin asiakkailta.

Ihmettelijät - näitä piisaa: voiko tähän maksaa sakkoja, saako tästä varaukset, voiko tähän palauttaa, voiko tästä lainata? Näissä asiakkaissa kiusallisinta on palava halu vastata jotain näpsäkkää Al Jaffeen tyyliin.

Maksuista röpöttäjät - onhan se kauheaa, jos kirja on viikon myöhässä ja nyt siitä halutaankin jo yli viisi euroa sakkoja. Yllätyksiltä vain välttyisi, jos perehtyisi kirjaston sääntöihin edes niiden maksujen ja laina-aikojen verran. Kirjaston sakot ovat myös huolella harkitut ja kohtuulliset, vaikka asiakkaat olisivatkin mitä mieltä tahansa.

Varauksenhakijat - varauksia säilytetään hyllyssä varaajan nimen mukaan järjestyksessä. Virkailija tarkistaa asiakkaan kortilta nimen ja varaustilanteen ja hakee sitten kirjan hyllystä. Asiallinen asiakas antaa kortin ja sanoo "minulle on varaus". Toisenlainen asiakas taas sanoo "olis se Virtasen kirja varauksessa". Pari kertaa olen saanut ihmeellisen pieniä paperilappusia, joihin on kirjoitettu varatun kirjan nimi. "Antaisitteko kortin, kiitos".

Pahanhajuiset asiakkaat - intialaisilla on outoja hajusteita. Länsimaiset parfyymit tekevät nekin häijyä liikaa käytettynä ja ennen sisääntuloa tupakkia poltelleet tunnistaa myös heti. Rehellinen paskanhaju se vasta paha onkin. Onneksi vakioasiakkaissa ei ole kuin pari pahanhajuista tapausta.

Ettei juttu menisi ihan negatiiviseksi, listataan nyt kivojakin:

Mukavat vakioasiakkaat - aktiiviset kirjastonkäyttäjät tietävät miten homma toimii. Näistä tietää lisäksi usein etukäteen, mitä on tulossa.

Palvelusta positiivisesti yllättyvät - ai teillä voi tehdä näinkin? Menevät hieman samaan sarjaan kuin muutkin, jotka eivät kirjaston käytäntöihin ole perehtyneet, mutta nämä ovat missanneet jotain itselleen edullista. Sehän on aina kivaa. Kolmen päivän armonaika sakoissa on vähän mainostettuna monelle kiva ylläri.

Muuten vain ystävälliset - näitäkin riittää. Useimmat asiakkaat ovat ihan ok. Useimmat yllä listattuja ryhmiä edustavista asiakkaista on enemmän ihmeellisiä kuin ärsyttäviä. Useimmat ärsyttävistä ovat vähemmän ärsyttäviä.

24.11.2004 klo 13:47 | Kommentoi | TrackBack (1)

Työsuhde katkolla ja jatkolla

Työsuhteistani toinen jatkuu ensi vuonna ainakin tammikuun ajan, mutta toinen loppuu vuodenvaihteeseen. Kortistohomma saa jäädä, mikä on vähän harmi, sillä se on helpompaa ja paremmin palkattua. Lainaustiskillä saa vähemmän palkkaa vaativammasta työstä. Parempi kuitenkin sekin kun ei mitään, ja osa-aikaiseksi päätyminen tekee tietysti hyvää opinnoille. Graduseminaari, täältä tullaan!

Vaan täytyy kyllä vähän ihmetellä kirjaston lyhytjänteisyyttä. Nytkin saan lainaustiskihommaan jatkosopimuksen vain tammikuulle. Jatkoa voisi kuvitella tulevan, mutta se selviää vasta tammikuussa. Ei ole juhlaa tämä akateemisen pätkätyöläisen elämä, ei.

18.11.2004 klo 16:43 | Kommentoi | TrackBack (0)

Kirjastontädeistä

Isosisko kommentoi taannoista kirjoitustani kirjastoista. Jemory innostui taas tahollaan puolustamaan tätejä. Lainaukset tässä siis Jemorylta.

Ja joo, ei minulla mitään tätejä vastaan ole. Kun Saari närkästyneenä ilmoittaa, ettei hän ole mikään täti, vaan korkeasti koulutettu ammattilainen, hän samalla väittää, ettei tädin käsitteeseen mahdu ajatus korkeasta koulutuksesta, tädin asema ei voi olla merkittävä, eikä ammatillisesti arvostettu. - niin no, minun mielestäni kaikkien (naispuolisten) kirjaston työntekijöiden kutsuminen yhteisellä nimikkeellä kirjastotäti on vähättelevää. On kirjastotäti tietysti kivempi kuin vaikkapa sosiaalitantta, mutta jossain mielessä kyllä samaa sarjaa.

Riippuu tietysti siitä miten sitä käyttää. Lapsille kirjastotäti on toki mainio nimike, jossa täti-sanan positiiviset mielleyhtymät nousevat pintaan kivasti. Mikäpä siinä. Mutta jos kirjaston työntekijät ovat aikuiselle asiakkaalle vain kirjastotätejä, ollaan minun mielestäni vähän hukassa. (Eikä se Hännikäisenkaan kirjastotäti-heitto nyt niin paha ollut, vaan korostui kirjoituksen muuten nostattaman närkästyksen ohessa.)

Ja kun ensi kerralla katsot kirjastossa ympärillesi, niin eikös tiskin takana usein olekin keski-ikäinen nainen. Täti. Tällaisen mielikuvan vahvistaminen onkin paras tapa saada myös miehet kiinnostumaan alasta ja informaatiotutkimusta opiskeltuaan valitsemaan kirjastot yritysmaailman sijasta. Lisää sedittelyä kirjastoihin!

3.11.2004 klo 07:20 | Kommentit 1 kommentti(a) | TrackBack (0)

Humanisti vöyhkää

Huomasinpa tänään noin reilu kuukausi sitten Ylioppilaslehdessä kirjoitetun typeriä. Särkekää lainauskoneet on Kerberos-lehden päätoimittajan Timo Hännikäisen debiili luddiittihengen ylistys, joka osuu niin ohi maalin ettei saata uskoa.

Yksi lause kertoo jo paljon: Kirjastonhoitajat sanovat, että uusi tekniikka säästää heidän aikaansa, mutta todellisuudessa se tekee heidät työttömiksi. - tällä väläyksellään Hännikäinen osoittaa, ettei ymmärrä kirjastotyöstä mitään. Ihan vinkiksi voin mainita, etteivät maisteritasoiset kirjastonhoitajat todellakaan joudu työttömiksi lainausautomaattien tieltä. Kirjastonhoitajaa ei kone korvaa.

Kerrotaan nyt muillekin: kirjojen piippaaminen tiskillä on työtä, jota esimerkiksi Tampereen yliopiston kirjastossa tekevät a) tuntityöläiset, kuten minä - alan opiskelijoita, keräämässä työkokemusta saadakseen isona oikeita töitä, b) lainaustoimistoon palkattu työvoima - pääasiassa kirjastosihteereitä, joka ei ole maisteritasoinen virka ja c) muusta henkilökunnasta pääasiassa amanuenssit. Näistä ryhmä a tekee ehdottomasti valtaosan päivystystyöstä, yleensä 20 tuntia viikossa kukin. Muut tekevät merkittävästi vähemmän päivystystä, kaksi tai korkeintaan neljä tuntia viikossa, koska heillä on muitakin töitä.

Kirjastonhoitajatkin päivystävät, mutta pääasiassa käsikirjaston neuvonnassa, jossa annetaan tiedonhakuun liittyvää opastusta. Lainausautomaattien lisääminen ei siis tee yhtään kirjastonhoitajaa työttömäksi, lainausautomaatti kun ei neuvo hädissään olevalle asiakkaalle sitä, mistä löytyy kirja, joka kertoo Udmurtian kansantuotteen kehityksestä 80-luvulla. Palveleva kirjastonhoitaja sen sijaan kertoo.

Sitä paitsi, kirjojen lainaaminen asiakkaille on melkoinen riesa, jos totta puhutaan. Minä ainakin olisin hyvin tyytyväinen, jos pelkästään kirjoja lainaavat asiakkaat käyttäisivät koneita - voisi vaikka keskittyä palvelemaan niitä asiakkaita, joilla on mielenkiintoisempia ongelmia. Odotan ilolla sitä päivää, että varausten noutaminen saadaan automatisoitua. Tottahan toki se tietää tuntilaisten menoa lainaustiskiltä, mikä on kenties vähän kurjaa työkokemusta keräävien opiskelijoiden kannalta, mutta niistä työntekijöistä säästyneillä rahoilla voidaan sitten hankkia vaikkapa niitä kirjoja.

Lisää Hännikäisen neronleimauksia: Vielä lapsuudessani vallinnut kortistointijärjestelmä oli erinomainen. Niinpä niin. Kortisto on toki nerokas, paitsi että sieltä hakeminen on vaivalloista ja hidasta, kortit menevät helposti epäjärjestykseen ja tietojen muuttaminen on erittäin työlästä. Tätä voidaan verrata nykyaikaiseen tietokantaan, josta hakeminen onnistuu todella nopeasti ja helposti, tiedot pysyvät siivossa järjestyksessä ja niiden muokkaaminenkin on todella helppoa. En usko, että löytyy kirjastonhoitajaa, joka ihan oikeasti kaipaisi kortistoja takaisin. Kortisto oli oikeasti nerokas keksintö verrattuna edeltäjäänsä eli kirjamuotoisiin luetteloihin, joka palveli hyvin aikansa, mutta sen aika on auttamatta ohi.

Mutta maailma on jo kauan ollut valmis. Olisit sitten syntynyt pärevalon aikaan. Hännikäisen kirjoituksen kaltaisten mielipiteiden jälkeen jaksaa ymmärtää, minkä vuoksi tieteilijät inhoavat humanisteja - kuinka joku voikin kirjoittaa tällaista mitäänymmärtämätöntä roskaa? Tekniikka kehittyy ja sitä on voitava hyödyntää ihmisten iloksi. Hyvää tarkoittavat mutta todellisuudessa vahinkoa tekevät luddiitit seisovat kehityksen tiellä ihannoiden vanhoja aikoja, joissa ei ole paljoakaan ihannoitavaa.

Todellisena kirjastojen ystävänä Hännikäinen arvostaisi kirjastonhoitajien työnkuvaa mielekkäämpään suuntaan kehittäviä ja tiedonlähteille pääsyä helpottavia tietojärjestelmiä, ihmisiltä vaivalloista rutiinityötä poistavia koneita ja ennen kaikkea sitä valtavaa tiedon paljoutta, joka nykyaikaisilla tieteilijöillä - jopa humanisteilla - on käytössään. Elektroniset lehdet ovat laajentaneet kirjastojen tarjoamia valikoimia ja tehneet tiedon hakemisen entistä helpommaksi. On vaikea nähdä siinä mitään pahaa.

Ennen kaikkea toivoisin, että kaikki hyväätarkoittavat kirjastojen ystävät aloittaisivat ottamalla selvää, mitä kirjastoissa tehtävä työ ihan oikeasti on. Kirjastonhoitajan työ kun on jotain aivan muuta kuin kirjojen piippaamista. Kirjat eivät vain ilmesty hyllylle: ne täytyy valita, tilata, saapumisvalvoa, luetteloida, sisällönkuvailla, tarroittaa ja hyllyttää. Jonkun pitää myös ylläpitää kirjaston tietokantaa. Eri vaiheita tekee siis vähintään seitsemän eri ihmistä - siihen niitä kirjastonhoitajia tarvitaan, ei lainaamiseen. Olisi suorastaan arvokkaiden resurssien tuhlaamista pitää kirjastonhoitajat piippaamassa kirjoja, kun työ kerran vähemmälläkin koulutuksella onnistuu. Samoin hyllyttäminen - sitäkin tekevät pääasiassa sivarit ja erilaiset työllistämisrahaihmiset, eivät suinkaan kirjastonhoitajat.

Ennen kaikkea, todellinen kirjastonystävä ei käyttäisi väheksyvän sävyistä "kirjastontäti"-nimikettä. Minä en sitten isona ole mikään täti, vaan korkeasti koulutettu ammattilainen, jota tulee kunnioittaa. Tällainen "kirjastonystävän" kirjoitus on töykeä loukkaus, joka pistää pahasti vihaiseksi.

Työllistymistä ja tyhmyyttä kirjastossa

Työllistyimme. Johanna sai kahden vuoden työsopimuksen osa-aikaisena ja määräaikaisena kirjastosihteerin sijaisena. Sama työ kuin ennenkin, mutta pariksi vuodeksi ja korotetulla palkkaluokalla. Siisti juttu. Minua taas työllistettiin loppuvuodeksi kokopäiväisesti, sekin on kerrassaan mainio juttu. Ehkäpä saan jo ensi vuonna raavittua rahat kokoon Essenin lautapelimessuja varten. Tänä vuonna, kuuten viimeksikin, luetaan vain muiden matkakertomuksia.

Tyhmyys taas henkilöityy ÄKT:n Arto Alaspäähän, jonka uusimpiin neronleimauksiin kuuluu syyttää kirjastoja huonosta levymyynnistä. Ratkaisuiksi tarjotaan puolentoista vuoden karenssia tai korvausta jokaisesta lainauskerrasta. Alaspää saa minun puolestani tulla sitten selittämään uutuuslevyä hakevalle asiakkaalle että levyn saa vasta puolentoista vuoden kuluttua. Säästyisiväthän siinä kyllä kirjastojen rahat, kun kaikkia päivänhittejä ei tarvitsisi välttämättä edes hankkia - puolessatoista vuodessa ehtii moni levy jo vanhentua.

Maksu, noh, siinä on vain se ongelma, että jonkun on se maksettava. Asiakkaat eivät maksa - eivät halua enkä antaisi muutenkaan, maksuttomasta kirjastosta ei luovuta - eikä kirjastoillakaan ole yhtään ylimääräistä, mistä maksaa. Jos ÄKT maksaa, asiaa voidaan harkita...

22.10.2004 klo 15:46 | Kommentit 2 kommentti(a) | TrackBack (0)

Kirjaston asiakkaat

Kirjastoissa käy monenlaista väkeä. Yliopistokirjaston asiakaskunta lienee keskimäärin paremmin koulutettua ja, noh, sivistyneempää kuin yleisten kirjaston asiakkaat, jotka edustavat laajempaa leikkausta kansasta. Siksi pelottaa ajatus päätyä joskus töihin yleiseen kirjastoon, kun yliopiston kirjastossakin näkee varsin monenlaista menijää.

Ykköseksi ärsyttävien asiakkaiden joukossa on kuitenkin noussut yksi joukko. Kyseiseltä ryhmältä kieltäisin kirjaston käytön saman tien, kortti hyllylle ja heti. Kyseessä ovat kirjojen jemmaajat. Viimeksi tänään löysin kirjaston taideosaston nurkasta - kokoelmien kenties syrjäisin nurkka - englanninkielen sanakirjan ja muiden kirjojen taakse piilotettuna kolme tutkielmaa. Joku on opiskellut onnellisena ja pitänyt kirjat kätevästi varattuna. Luulisi, ettei olisi tarpeen, sillä tutkielmia ja sanakirjoja ei saa muutenkaan viedä pois kirjastosta.

Toinen kätkö löytyi aikaisemmin jonkun saksalaisen historiallisen kirjasarjan takaa. Hyvä piilo - niihin kirjoihin ei kukaan ollut koskenut vuosikausiin, ennen minua. Kirjakätkön kirjoista yksi oli jo ehditty merkitä kadonneeksi perusteellisten etsintöjen jälkeen.

Minkäköhänlaisesta rautalangasta pitäisi vääntää, että menisi perille? Kirjaston kirjat on tarkoitettu kirjaston kaikille asiakkaille. Niitä ei siis töhritä piloille tai piiloteta kätköihin. Kulmien taittelu kirjanmerkeiksikin on pahatapaista ja sopimatonta.

4.10.2004 klo 10:49 | Kommentoi | TrackBack (0)

Tätäkö se on?

Nyt on kirjastonhoitajaolo. Istun lainaustiskillä villatakki päällä. Ei puutu kuin nuttura.

Villatakin puolustukseksi on sanottava, että se ei ole harmaa vaan itse asiassa hyvinkin nuorekas.

1.10.2004 klo 14:22 | Kommentit 1 kommentti(a) | TrackBack (0)

Korttien määrästä

Eilen arvioin käsiteltäviä kortteja olevan tuhansia, ehkä kymmeniä. Tänään käsittelin kaksi laatikollista (laatikoita on 192) ja nykyinen arvio käsittelyä vaativien korttien määrästä on noin 40 000 kappaletta. Jokainen kortti on siis poimittava laatikosta, lajiteltava luokkanumeron mukaan järjestykseen, kirja on etsittävä hyllyistä ja kärrättävä huoneeseen, jossa tarkistan, löytyykö sitä Varastokirjaston kokoelmista. Sen jälkeen kärrään kirjat kerrosta ylemmäs kaappiin, josta ne siirtyvät jonkun muun vastuulle.

En odota saavani projektia valmiiksi sinä aikana, kun olen töissä.

18.09.2004 klo 20:24 | Kommentoi | TrackBack (0)

Töitä!

Maanantaina oli tullut sähköpostitse kysymys, että kiinnostaisivatko työt. Vastasin, ja tänään tapasin Tampereen yliopiston kirjaston henkilöstöpäällikön. Vähänpä odotin tänään pitäväni ensimmäisen työpäiväni!

Olen nyt kahdessa tehtävässä: 20 tuntia viikossa kirjastoavustajana lainaustiskillä ja 16 tuntia ja 15 minuuttia kirjastosihteerinä kirjaston muuttoprojektissa. Kirjastohan muuttaa parin vuoden päästä ja sitä ennen on luonnollisesti paljon tehtävää. Minun osani on käydä läpi vanhaa kortistoa (kyllä, sellainenkin yhä on ja siellä on kirjoja, joita ei tietokannasta löydy), poimia pääkortit, etsiä kirjat hyllystä, tarkistaa niiden saatavuus varastokirjastosta ja nakata sitten johonkin pinoon muiden huoleksi.

Kuulostaa siis ihan leppoisalta puuhalta. Työtä riittää, koska kortteja on paljon, tuhansia ellei kymmeniä tuhansia. Ihan kiva, että työ on kaksiosaista, kumpaankin leipääntyisi varmaan aika nopeasti jos täysipäiväisenä tekisi.

16.09.2004 klo 14:44 | Kommentoi | TrackBack (0)

Yleinen kirjastoluokitus

Tori Amosin kokoelmalevy Tales of a Librarian on hieno levy. Ostin sen Johannalle vuosipäivälahjaksi, pitkälti jo sen nimen vuoksi. Levy miellytti saajaa, vaikka monet kappaleista tuttuja olivatkin.

Levyn herkullisin yksityiskohta on kappaleiden järjestys. Se ei ole kronologinen tai sattumanvarainen: kappaleet on järjestetty aiheen mukaan. Kappaleet on luokitettu Deweyn kymmenluokituksen mukaan ja laitettu sen mukaiseen järjestykseen.

Levyn aloittaa Tear in Your Hand, jonka luokka on 110.113 - kosmologia. Me and a Gun on saanut luokakseen 362.8 - raiskaukset. Winter on luokassa 525 - vuodenajat. Levyn lopusta löytyy Jackie's Strength luokasta 973.922 - Yhdysvaltain historia, varhainen 1960-luku. Osuvaa ja hauskaa.

Dewey kehitti nokkelan luokituksensa jo vuonna 1876. Alkuperäinen opus, Gutenberg-projektin kautta löytyvä A Classification and Subject Index for Cataloguing and Arranging the Books and Pamphlets of a Library on todennäköisesti aika tylsää luettavaa. Kymmeneen pääluokkaan jakautuva desimaalijärjestelmä on nerokas keksintö. Luokkia voi tarkentaa rajattomasti lisäämällä uusia numeroita luokkanumeron perään. Esimerkiksi yhdeksiköllä alkavat historia ja maantiede. 97 on Pohjois-Amerikka, 973 Yhdysvallat. 922-täsmennys taas viittaa elämäkertaan.

Sisters of Mercy -goottibändikin on näemmä, kauaskantoisesti, saanut luokituksensa jo Deweyn alkuperäisessä vuoden 1876 luokituksessa - se on 362. Menee yhteiskuntatieteiden puolelle...

Noh, asiaan. Deweyn luokitusta ei Suomessa käytetä, vaikka se tutulta voikin vaikuttaa. Yleisissä kirjastoissa käytetään Yleisten kirjastojen luokitusjärjestelmää, tieteellisissä kirjastoissa taas hieman monimutkaisempaa Yleistä kymmenluokitusta, joka myös UDK-lyhenteellä tunnetaan. Nämä kaikki perustuvat Deweyn luokitukseen ja pääluokat ainakin ovat jokseenkin samat.

Tästä kaikesta riemastuneena - vain kirjastonörtit voivat innostua tällaisista asioista - päätimme organisoida kirjahyllymme YKL:n mukaan. Kirjastoissa luokka 84.2 on aina ylivoimaisesti suurin - siinä on kaikki suomenkielinen kertomakirjallisuus. Meillä 84.5 eli englanninkielinen kertomakirjallisuus kilpailisi vahvasti, mutta päätimme olla vähemmän tylsiä. Kaunokirjallisuuskin luokitellaan siis sen sisällön aihepiirin mukaan, koska se on vain niin paljon kiinnostavampaa.

Näin ollen Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan on 20.2 - kristinusko ja teologia. Banksin Feersum Endjinn on 38.551 - luku-, kirjoitus- ja puhehäiriöiset. Perez-Reverten Merikartta on, natürlich, 69.6302 eli merikortit (olkoonkin että muotoluokka 02 eli kartat ei loppuun kuuluisikaan - pelkkä 69.63 on vesiliikenne, karttamuotoluokka lopussa täsmentää luokituksen merikorteiksi).

Hölmöä, mutta todella viihdyttävää.

20.07.2004 klo 21:27 | Kommentit 3 kommentti(a) | TrackBack (0)

Sisäpiiri

Minulla on sisäpiirin tietolähde. Johanna on töissä Tampereen yliopiston kirjaston hankintaosastolla pari päivää viikossa ja käsittelee kirjastoon saapuvia kirjoja. Kun kirjastoon saapuu jotain kiinnostavaa, saan kuulla välittömästi. Johanna voi jopa laittaa minulle varauksen. Näin kävi tänään, kun Johanna huomasi kurssikirjavalikoimiin ilmestyneen jonkun pelisuunnittelua käsittelevän kirjan. Itselleen Johanna varasi kauneimpia kirjastoja esittelevän kirjan. Suosittelen muillekin hankkiutumaan jonkun saapumisvalvojan lähipiiriin!

13.02.2004 klo 17:47 | Kommentit 1 kommentti(a) | TrackBack (0)

Kirjastokäynnillä

Minusta tuntuu siltä, että minua painostetaan kirjoittamaan blogiini. Painostusryhmä on hyvä ja lukee ny:

Kävimme tänään kokoelmanhallintakurssin tiimoilta Tampereen Sampolan kirjastossa tutustumiskäynnillä. Kirjastorakennus on uusi ja hieno, mutta tuttu jo aikaisemmin, koska se on lähikirjastoni. Se on pieni, mutta hyvin tehty ja sen lehtikokoelma on varsin kunnioitettava (käyn siellä lukemassa Linux Journalia).

Tällä kertaa pääsimme tutustumaan myös työntekijöiden puoleen. Sepä oli mielenkiintoista, se! Sen jälkeen kuulimme luentoa kirjastonjohtaja Järveliniltä (lieköhän samaa Järvelinien sukua kuin infon laitoksen professori Kalervo) ja Tampereen kirjastojen yleishankintapäälliköltä. Oli mielenkiintoista saada hankintaan yleisten kirjastojen näkökulmaa, siellä kun on meno aivan erilaista kuin minulle tutummassa yliopistokirjastojen maailmassa (josta Johannan työkuvioiden myötä olen kuullut yhtä jos toista).

Yleisten kirjastojen puolella ikuisuuskysymys on kirjastojen asema yhteiskunnassa. Onko kirjasto palvelulaitos vai osa kansansivistystä? Nykyään tuskin vaaditaan viihteellisen kirjan lainaajaa ottamaan myös tietokirjoja (kuten ennenmuinoin tehtiin), mutta edelleen voidaan kysyä kuinka paljon kirjastojen kuuluu tarjota viihdettä ja kuinka paljon sivistystä.

Minun mielestäni oikea asema on jossain keskellä. Luonnollisesti on huomioitava, mitä kirjaston käyttäjät haluavat lukea. Aineisto, joka ei kierrä, on turhaa aineistoa. Toisaalta kirjastolla on kuitenkin sivistystehtävänsä - minusta kirjaston kokoelma on huono, jos sen kokoelmista ei löydy nobelisteja, Finlandia-palkinnon voittajia tai mikä nyt sitten onkaan laadukkaan kirjallisuuden kriteeri.

Voidaan myös kysyä, onko kirjastojen syytä kilpailla kirjakauppojen, levykauppojen tai videovuokraamojen kanssa. Itse ostan pääasiassa englanninkielisiä scifipokkareita, joiden tarjonta kirjastossa ei ole kummoinen. Niitäkin lainaisin mieluusti, jos tarjonta olisi parempaa. Kirjasto tyydyttää muuten kirjatarpeeni varsin mainiosti. Toisaalta, jotkut kirjat on enemmän tarve omistaa kuin toiset. Kirjaston etu on se, että kirja on kirjastosta saatavilla huomattavasti pidemmän aikaa kuin kirjakaupoista - kirjan elinikähän on nykyään aika pieni.

Musiikin ja elokuvien suhteen näen kirjastot ennen muuta kaupallisten vaihtoehtojen täydentäjiksi. Kirjastojen tehtävä ei ole tarjota listahittimusiikkia. Kestävät ja hyvät listamenestyjät voidaan poimia massasta kokoelmiin jälkeenpäin, jos tarpeelliseksi nähdään. Tämän näkemyksen jakoivat myös kirjaston edustajat. Syynä oli toisaalta sekin, että suositulla musiikilla on paha taipumus hävitä hyllystä ikiajoiksi. Sitä ei siis viitsitä hankkia alunperinkään, koska levyt varastetaan kuitenkin. Kiva homma. Elokuvien kohdalla odotan kirjaston kokoelmilta huomattavasti laajempaa valikoimaa kuin videovuokraamoilta. Perus-Makuunin valikoima on kuitenkin aika kapea ja varsinkin mitään taide-elokuvaa on turha hakea. Kirjastosta odottaisin löytäväni vanhempia klassikoita ja arvofilmejä. Videovuokraamoille jätän suosiolla päivänhittien jakelun.

Sampolan kirjastossa kaikki neljä kirjastonhoitajaa osallistuvat valintaan ja kokoelmien ylläpitämiseen. Vaikka toisaalta olenkin kiinnostunut yliopistokirjastojen maailmasta, olisin ihan mielelläni yksi Sampolan kirjastonhoitajista. Paitsi palkan suhteen - valtiolla saa kai aika paljonkin parempaa palkkaa kuin kunnalla...

26.01.2004 klo 17:24 | Kommentit 2 kommentti(a) | TrackBack (0)

Kaikki hyvä loppuu aikanaan

Työsopimukseni jäi sitten kahden kuukauden mittaiseksi. Haluaisivat kyllä pitää minut pidempäänkin, mutta rahat eivät kuulemma riitä. Uskotaan. Toisaalta ihan kiva, kaksikymmentä tuntia lisää vapaa-aikaa on ihan hieno juttu, toisaalta vähän tylsää, ettei loppuvuotena tule rahaa mistään muualta kuin veronpalautuksista eikä niistäkään paljoa.

17.10.2003 klo 15:00 | Kommentit 1 kommentti(a) | TrackBack (0)

Kirjastoalan tasa-arvo

Uudesta Kirjastolehdestä (6/2003) pisti silmään seuraava katkelma:

Miten nuori mies päätyi kirjastotyöhön? Onhan alan huono palkkaus yleisesti tiedossa, ja vaikka kirjastotyö onkin korkean koulutuksen ammatti ja vaatii nykyaikana laajoja tiedonhallintataitoja ja tietotekniikkaosaamista, saattaisi vanha "Hiljaa kirjastossa, siellä on nutturapäitä" -maine nuorta uranetsijää pelottaa. Kirjastolehti 6/2002, s. 8

Tämä siis jutussa nuoresta mieskirjastonjohtajasta. Jos kyse olisi nuoresta naisuranetsijästä, kirjastoalan valitsemista tuskin kyseenalaistettaisiin. Hoh. Pitäisiköhän minunkin nyt tuntea oloni vallan kummalliseksi, kun näinkin oudolle alalle olen päätynyt. Jos kerran ala vaatii korkean koulutuksen ja laajoja taitoja, miksei se kiinnostaisi? En ymmärrä, miksi kaikista lehdistä Kirjastolehden on tarpeen jauhaa vanhoista kirjastostereotypioista.

7.10.2003 klo 10:58 | Kommentoi | TrackBack (0)

Tilastointia

Kirjastolla tilastoidaan, eli lasketaan varattujen kirjojen noutajia. Näitäpä riittääkin, eli juuri muita asiakkaita ei käykään. Lainaaminen kun onnistuu automaatilla, ja useimmat automaattia käyttävät. Toinen iso ryhmä on kirjastokortin hakijat, mutta näitä ei syyskuun ruuhkien jälkeen ole kovn paljoa näkynyt. Yleisiä kyselijöitä ("mistä löytyy tämä ja tämä kirja?") käy myös jonkin verran.

Ilmeisesti suunnitelmia on varaustenkin automatisoimiseksi. Sepä olisikin mielenkiintoista nähdä. Tällaisia järjestelmiä kai jossakin on jo käytössä. Sitten ei kyllä tarvitsisi tiskille kolmea ihmistä muulloin kuin syyskuun alussa, luulisin.

22.09.2003 klo 12:22 | Kommentit 1 kommentti(a) | TrackBack (0)

Merkkivalon kutsu

Olen tänään "vienyt" jo ainakin kolme asiakasta muilta päivystäjiltä. Attilan lainaustiskillä on nimittäin kolme paikkaa. Kun päivystäjä painaa nappia, syttyy valotaululle seuraava jonotusnumero ja nappia painaneen paikan numero. Taulu on sijoitettu tiskin oikeaan reunaan minun paikkani taakse. Nopeimmat asiakkaat siis suuntaavat äänen kuultuaan suoraan taulua kohden minun luokseni, riippumatta siitä kuka asiakkaan otti.

Nojoo. Puolensa joka paikalle. Tässä on huonona puolena telineen puuttuminen viivakoodinlukijalta, keskipaikalle väkii pyrkii useimmiten silloin kun jonoa ei ole, vasemman reunan paikalla on huonokuntoinen näyttö ja kuittitulostin, joka tahtoo mennä solmuun. Että valitse siitä sitten...

10.09.2003 klo 14:19 | Kommentoi | TrackBack (0)

Levysoitin

Kirjastolla on vauhdikasta. Koska on syyskuun alku, uusia opiskelijoita tulee kaupunkiin valtavia määriä. Uudet opiskelijat haluavat luonnollisesti uuden kirjastokortin, joita minun täytyy uusille opiskelijoille tehdä. Onneksi kirjastolla on nykyään käytäntö, että kortit saa mukaansa vasta seuraavana päivänä, jolloin niitä väsätään aamulla ennen kymmentä, jolloin minä en ole töissä. Tietojen syöttämisen vaiva jää siis muille.

Minä joudun kuitenkin selittämään jokaiselle kortinhakijalle samat perusasiat: sähköpostiosoitteen ilmoittaneille kerrotaan, että kaikki kirjaston tiedotteet tulevat sähköpostiin, kysytään kirjastokortin väriä (kirjasto tarjoaa neljä eri vaihtoehtoa!), annetaan säännöt ja kehotetaan lukemaan huolella, varsinkin maksuista kertova osuus, kerrotaan että kortin voi hakea seuraavana päivänä aikaisintaan kymmeneltä ja henkilöllisyystodistus pitää sitten olla mukana.

Huh. Tuo toistetaan parikymmentä kertaa tunnissa. Tekisipä mieleni nauhoittaa koko juttu kerran ja soittaa sitten nauhoite asiakkaille...

2.09.2003 klo 15:29 | Kommentit 1 kommentti(a) | TrackBack (0)

Slaving at the desk

Ensimmäinen työpäivä lainaustiskin takana on ohi. Aika kevyt päivä, kun pari tuntia meni koulutukseen ennen tiskin avaamista ja varsinaisen toiminnan aikana olin aika ison osan ajasta katselijana. Aamusta oli vielä järjestelmä nurin, onneksi ei kovin pitkään. Nykyaikaisissa kirjastoissahan ei tehdä juuri mitään, jos järjestelmä ei toimi... Lainaus, palautus ja varausten haku sentään onnistuu. Ei ole yliopistokirjastoissa ainakaan lainaustiskillä helppoa, Voyager-kirjastojärjestelmä ei todellakaan ole mikään käyttöliittymäsuunnittelun taidonnäyte.

Huomenna homma jatkuu, todennäköisesti saan olla koko neljä tuntia palvelemassa ihmisiä. Hiphei. Mutta mantra menee: "kirjastoalan työkokemusta, Voyager-kokemusta, rahaa". Se auttaa...

1.09.2003 klo 15:19 | Kommentoi | TrackBack (0)

Työt alkavat!

Työni alkavat, totta tosiaan, maanantaina! Sain Johannan kautta tuntilistat ja 18 tuntia näyttäisi olevan koulutusta ensimmäisellä viikolla. Valitettavan monta aamuvuoroa, tosin - toivottavasti jatkossa saan enemmän iltavuoroja, koska aamupäiviksi on muuta ohjelmaa.

27.08.2003 klo 16:53 | Kommentoi | TrackBack (0)

Kirjastollista

Posti toi kirjastoaiheista materiaalia: Kirjasto-lehden uusimman numeron ja nimittämiskirjan kirjastoavustajan määräaikaiseen virkaan. Pääsen Tampereen yliopiston kirjastoon lainaustoimistoon ruuhka-apulaiseksi syys- ja lokakuun ajaksi.

Aika hieno juttu. Kannatti tyrkyttää itseään työnantajalle, ajoitukseni taisi olla aika hyvä. Ei ehkä hommana mitenkään erityisen hehkeä (ilta- ja viikonloppuvuoroa), mutta kokemus Voyager-kirjastojärjestelmästä ja ylipäätään työkokemus kirjastossa näyttänee hyvältä CV:ssä.

22.08.2003 klo 11:36 | Kommentoi | TrackBack (0)

Ammatillisen identiteetin rakentamista

Posti toi tänään paksun kirjekuoren Suomen kirjastoseuralta. Liityin yhdistykseen ja nyt sain alkuvuoden Kirjasto-lehdet. Kirjastoseuraan kuuluminen on omiaan rakentamaan identiteettiä kirjastonysvänä.

Kirjastoseuran nettisivut ovat muuten hirvittävät, niin ulkoasultaan kuin käytettävyydeltään. Kuvittelisi informaatioalan ihmisiltä löytyvän enemmän osaamista ja mielenkiintoa toteuttaa toimivammat sivut.

11.08.2003 klo 12:55 | Kommentoi | TrackBack (0)