David Koepp -elokuvia
Olet Mikko Saaren Elämä ja mielipiteet -blogissa. Tämä kirjoitus on julkaistu 5.12.2004, klo 10:58.
Edellinen kirjoitus: Kolumni
Seuraava kirjoitus: Bändisivuista
Jos haluat lukea lisää kirjoituksiani samasta aiheesta, tämä kirjoitus kuuluu kategoriaan Elokuvat ja tv.
Katso myös:- Uhka
- Paljastavat merkinnät
- Kätevä elokuvalippu
- Raskasta metallia
- The Squid and the Whale
- Little Children
- Aidosti outoa
- Ihmisen pojat
- Ruokaa ja elokuvaa
- Tristram Shandy: A Cock and Bull Story
Katsomillemme elokuville paljastui jälkikäteen yllättävä teema, kun kahden elokuvan ohjaajaksi paljastui yksi ja sama mies, David Koepp. Elokuvista ensimmäinen oli Stir of Echoes, telkkarista tullut kauhupläjäys. Sepä olikin mainio, se. Aamulehden elokuvatoimittajan kehu elokuvan pelottavuudesta piti kyllä paikkaansa. Tarinassa huvin vuoksi hypnotisoitu mies (Kevin Bacon) alkaa nähdä näkyjä. Turhan tähden näkyjä ei näy, vaan ne paljastavat ruman salaisuuden, jonka selvittämisestä tulee miesparalle melkoinen vaiva. Ehdottomasti katsomisen arvoinen tapaus.
I, Robot edusti sitten massaosastoa. Ohjaaja Alex Proyasilla on kuitenkin hyvää taustaa: Crow on hyvä ja Dark City erinomainen. Ihan niin hyvä I, Robot ei ollut, mutta siltikin suorastaan yllättävän hyvä. Elokuvan pahin kompastuskivi oli Will Smith: en pidä Smithistä muutenkaan, ja nyt miehen esittämä tyyppikin oli harvinaisen ärsyttävä. Muutenkin elokuvassa näkyi turhan paljon sen suuri kohdeyleisö: rauhallisempi ja ehkä älyllisempi ote ei olisi ollut paha, typerimpiä toimintakohtauksia olisi ehkä voinut karsia.
Asimovin robotiikan kolme lakia eivät saaneet elokuvassa aivan sellaista kyytiä kuin olisi voinut uskoa. Selitys niiden kiertämiselle oli lopulta ihan tyydyttävä ja jopa Asimovin kirjoitusten mukainen. Wikipedian I, Robot -artikkeli kertoo muuten hyvin, miten elokuva Asimovin kirjoituksiin liittyy.
Stephen King -filmatisointi Salainen ikkuna oli sitten se toinen Koepp-elokuva. King-filmatisointien taso on vaihdellut aika lailla, mutta tämä oli vaihteeksi hyvä. Johnny Depp esittää kirjailijaa, jota vainoaa sekä rumasti päättynyt avioliitto että plagiointisyytöksiä heittelevä sekopää. Tunnelma kiristyy aika synkäksi ja sitten tulee käänne - parempaan vai huonompaan, en tiedä. Minun mielestäni elokuva kääntyi selvästi parempaan suuntaan, Johanna taas oli fiksumpana arvannut, mitä tuleman pitää ja koki ratkaisun aika tylsäksi. Tiedäpä tuosta, mutta kumpikin koki elokuvan lopulta kuitenkin varsin hyväksi. Salainen ikkuna on siis niitä parempia King-filmatisointeja.
Kommentit ja TrackBackit
Tämän merkinnän TrackBack URL on:
http://www.melankolia.net/mt/mt-tb.cgi/2822